Istuta kärhö oikein: täydelliset ohjeet istutukseen niin penkkiin kuin ruukkuun
Piha ja puutarha
Istuta kärhö oikein: täydelliset ohjeet istutukseen niin penkkiin kuin ruukkuun
Kärhön voi istuttaa kukkapenkkiin tai vaikkapa ruukkuun parvekkeelle. Katso Viherpihan selkeät, kuvalliset ohjeet.
16.5.2016
 |
Viherpiha

Tavallinen puutarhamulta sopii kärhöille. Lisää kuitenkin kalkkia istutuskuopan pohjalle. Se auttaa nostamaan muita ravinteita maasta. Sekoita myös kompostoitua hevosenlantaa tai muuta lannosta pohjamultaan.

Ensimmäisenä kasvuvuonna juurtuminen on kaikkein tärkeintä, joten kastele tainta istutuksen jälkeen noin kerran viikossa, toki kesän lämpötilat huomioiden. Helppo muistisääntö on, että jos itse joudut juomaan paljon, myös kasvi tarvitsee vettä tavallista enemmän. Kuivina kesinä kastelu aiheuttaa sen, että ravinteet huuhtoutuvat helposti. Jos joudut kastelemaan paljon, anna lannoitetta kesän mittaan vaikka kastelulannoksen muodossa kerran viikossa.

Paksujuurisen kärhön istutus

Paksujuuriset kärhöt istutetaan niin, että juuripaakun päälle tulee 20–25 senttiä multaa. Syvä istutus suojaa juuria liialta kuumenemiselta kesällä. Se auttaa myös kärhön talvenkestoa. Mitä pohjoisempana istutetaan, sitä syvempi istutuskuopan pitäisi olla. Lumipeite edistää talvehtimista. Jos maassa ei riitä syvyyttä, maakerrosta voi kasvattaa myös ylöspäin eli tehdä kohopenkin. Börje Frin mukaan se parantaa kasvuoloja jopa yhden kasvuvyöhykkeen verran. Kasvi lähtee keväällä nopeammin kasvuun.

Täältä voit lukea esimerkkejä paksujuurisista kärhölajikkeista.

Kärhö – istutusohjeet vaihe vaiheelta

Upota kärhön ruukku veteen noin puoleksi tunniksi. Näin taimi imee itselleen hyvän nestejännityksen ja juuripaakku kastuu varmasti läpikotaisin. Sillä aikaa voit kaivaa kärhölle istutuskuopan valmiiksi. Sen on hyvä olla 60 senttiä leveä ja yhtä syvä. Mitä isompi kuoppa, sitä enemmän sinne mahtuu uutta, hyvää multaa. Sekoita istutuskuopan pohjamultaan kalkkia ja maanparannusainetta, kuten kompostimultaa tai hyvin palanutta hevosenlantaa.
Poista ruukku. Avaa kärhön juuripaakun ympärille kiertyneitä juuria eli niin sanottua juurikiehkuraa varovasti, juuria rikkomatta. Se auttaa kärhön juuria hakeutumaan ympärillä olevaan multaan, ja taimi lähtee paremmin kasvuun. Valkoiset juurenkärjet ovat hyvä merkki, sillä ne kertovat, että juuriin muodostuu uutta kasvua.
Lapion avulla voit tarkistaa, että kärhön istutuskuoppa on riittävän syvä. Kastele istutuskuoppa reilusti eli kaada sinne vettä 10 litraa tai enemmän. Pane taimi kuoppaan.
Täytä istutuskuoppa mullalla, mutta älä laita multaa alhaalta lähtevien, lehtevien versojen päälle. Anna kärhön versojen kasvaa pituutta 2–3 viikkoa ja täytä istutuskuoppa loppuun asti vasta sitten. Kuvassa oleva lapio on sillä kohdalla, johon multapinta tulee valmiissa istutuksessa.

Ohutjuurisen kärhön istutus

Ohutjuuriset kärhöt ja perennamaiset kärhöt istutetaan samaan syvyyteen kuin missä ne ovat kasvaneet ruukussa. Jos istutat ohutjuurisen kärhön liian syvälle, juuret eivät saa happea ja köynnös voi kuolla. Kohopenkki on näillekin kärhöille suositeltava, sillä ne eivät pidä talvikosteudesta, ja kohopenkissä sitä vaivaa ei yleensä ole. Pidä tainta noin puoli tuntia vesisangossa ennen istutusta. Tee sillä välin istutuskuoppa.

Täältä voit lukea esimerkkejä ohutjuurisista kärhölajikkeista.

Avaa paakkua vähän. Älä kuitenkaan revi juuria pahasti.
Kastele kärhön istutuskuoppa kunnolla.
Ohutjuurisen kärhön istutuskuopan ei tarvitse olla ruukkua syvempi. Jos sen istuttaa liian syvälle, juuret saattavat kärsiä hapettomuudesta. Istuta taimi samaan syvyyteen kuin missä se on ollut ruukussa.
Täytä kärhön istutuskuoppa mullalla ja taputtele maa käsin tiiviiksi. Älä tiivistä multaa polkemalla, sillä se voi vaurioittaa juuria. Kastele vielä painamalla letkun pää maahan. Silloin vesi menee varmasti juuristoon.

Kärhö ruukussa

Isokukallisille kärhöille noin 30 litran pohjareiällinen muoviruukku on hyvä. Sekoita ruukkuun multaa ja kompostoitua hevosenlantaa, jos sitä on saatavilla. Laita pohjalle jonkin verran multaa, aseta taimi mullan päälle. Täytä ruukku mullalla. Painele multaa juuripaakun sivuille. On tärkeää, että juuret saavat joka puolelta hyvän multakosketuksen.
Älä täytä ruukkua mullalla ääriään myöten, vaan jätä se hieman vajaaksi, niin istutusta on helpompi kastella.
Paina vaikkapa kolme tukikeppiä ruukun reunoille tai yksi tukikeppi keskelle ruukkua. Tuet eivät ole pakollisia, mutta ohjaavat kasvua ylöspäin.
Kastele reilusti. Vesi tiivistää multaa, ja multapinta luultavasti painuu hieman alaspäin. Lisää vähän multaa. Pieni, säännöllinen lannoitus kastelun yhteydessä saa kärhön viihtymään. Ruukkuun istutetut kärhöt siirretään talveksi kellariin tai istutetaan maahan. Jos kärhö kasvaa ruukussa useita vuosia, jossain vaiheessa juuret täyttävät ruukun, joten niitä on leikattava.

Asiantuntija: hortonomi, puutarhaopettaja Börje Fri

2 kommenttia