Hyödynnä koko pihapiirin marjasato – muista myös nämä lajit!
Piha ja puutarha
Hyödynnä koko pihapiirin marjasato – muista myös nämä lajit!
Hyödynnä pihapiirin marjasato tuoreeltaan, kun marjojen maku on raikkaimmillaan. Nauti herkut tuoreeltaan tai säilö talven varalle.

Tuttujen marjapensaiden lisäksi pihapiiristä voi löytyä myös monia muita hyötykasveja, joidan marjat sopivat herkuteltaviksi. Nauti marjapensaiden sadosta sellaisenaan tai keitä, hilloa ja pakasta marjat talven varalle.

Kokeile näitä pihapiirin marjoja:

Aronian marjat

Marja-aronia antaa lähes poikkeuksetta runsaan sadon joka vuosi. Aroniat alkavat olla keruukypsiä syyskuun tienoilla, kun marjat ovat lähes mustia. Pihaistutuksissa käytetään marja-aronian ohella koristearoniaa, jonka marjat ovat pienempiä mutta myös syötäviä.

Aroniasta voi valmistaa mehua, hyytelöä, siirappia ja hilloa, joita kannattaa kirpeyttää toisilla marjoilla ja hedelmillä, kuten omenalla tai ruusukvittenillä. Jos mustikkasato jäi vähäiseksi, mustikat voi mainiosti korvata aronialla esimerkiksi piirakoissa.

Pihlajanmarjat

Pihlajat menestyvät koko Suomessa, ja marjat kypsyvät elo-syyskuun tienoilla. Pihlaja tuottaa runsaan sadon noin joka toinen vuosi.

Pihlajanmarjoissa on runsaasti kuitua, C-vitamiinia ja flavonoideja. Happamahkot marjat sopivat erinomaisesti esimerkiksi pihlajanmarjahillokeeseen, pihlajanmarjavispipuuroon, pihlajanmarjakekseihin sekä pihlajanmarjapossettiin.

Vinkki!

Koristele marjatertuilla myös kattaukset tai tee pihlajanmarjoista muita syksyisiä koristeita.

Ruusunmarjat

Kaikkien ruusujen kiulukat sopivat syötäviksi. Marjasadon takaamiseksi ruusu vaatii lämpimän ja aurinkoisen kasvupaikan.

Terveelliset ruusunmarjat sisältävät runsaasti erilaisia vitamiineja, erityisesti C-vitamiinia. Ruusunmarjan sisältä löytyvät karvat voivat ärsyttää suolistoa, joten ne kannattaa poistaa ennen marjojen syöntiä. Siemenet puolestaan ovat syötäviä. Ruusunmarjoista voi valmistaa esimerkiksi herkullisen ruusunmarja-valkosuklaajäädykkeen, ruusunmarjahilloa tai ruusunmarjarahkaa.

Vinkki!

Voit pujottaa kiulukoista myös värikästä helminauhaa tai muotoilla marjoista kiulukkakranssin.

Kommentoi »