Maku

Kalakoulu: hauki

Kalakoulu: hauki

Hyvä ruokahauki painaa kahdesta neljään kiloa, mutta silloin tällöin pyydyksiin voi tarttua myös yli kymmenkiloisia vonkaleita, jotka valitettavasti ovat jo rakenteeltaan puumaisia ja mauttomia.
Teksti Midi Vuorela
Mainos

Hauki on vesiemme petokala. Se syö estoitta pieniä ja isoja kaloja, myös lajitoverit kelpaavat. Sukkulan mallisella hauella on litteä, pitkä pää ja suu täynnä teräviä hampaita. Kelta-harmaa-valkoväritys muodostaa hauelle kauniisti pilkutetun pinnan. Hauki on yleinen sisävesissä ja rannikkoalueilla. Hyvä ruokahauki painaa kahdesta neljään kiloa, mutta silloin tällöin pyydyksiin voi tarttua myös yli kymmenkiloisia vonkaleita, jotka valitettavasti ovat jo rakenteeltaan puumaisia ja mauttomia.

Hauki on valkolihainen, miedon makuinen kala. Se sopii keittoihin, paistettavaksi ja murekkeisiin. Lisämakua tähän vähärasvaiseen kalaan saa lisäämällä ruokiin mm. kermaa, ranskankermaa tai pekonia. Mausteiksi sopivat yrtit, sipulit, pippurit ja maustekastikkeet. Hauki voidaan valmistaa ruoaksi myös yhdessä rasvaisen kalan, kuten lohen kanssa. Valkoisesta ja punaisesta kalasta saa kauniita väriyhdistelmiä ruokiin. Hauen rasvaprosentti on vain noin 1. Sitä voi säilyttää pakastettuna 6 kuukautta. Rasvaisempia kaloja, kuten kirjolohta, vain 3 kuukautta.

Julkaistu: 28.4.2004
Katso myös nämä