14 x kaunis joulukukka-asetelma – nyt joulukukat koristellaan kuivakukilla ja oksilla!
Piha ja puutarha
14 x kaunis joulukukka-asetelma – nyt joulukukat koristellaan kuivakukilla ja oksilla!
Upeat joulukukka-asetelmat tuovat perinteisiä joulun tuoksuja. Unohda hileet ja bling-bling ja nappaa luonnolliset koristeet mukaan puutarhasta tai kukkakaupasta.

Pehmeitä tähtikuvioita

Joulukukkien kuningattaren, joulutähden, laajaa värivalikoimaa pääsee ihailemaan kenties parhaiten minitähtien muodossa, sillä niitä viljellään runsaasti erilaisia. Värit vaihtelevat mielikuvituksellisista punaisten ja vaaleanpunaisten yhdistelmistä oranssihtaviin ja valkoisiin. Minijoulutähtiä löytyy yksivärisinä, viirullisina, täplikkäinä ja soman ryppyisinä.

Kastele joulutähtiä tasaisesti, mutta älä kuitenkaan liikaa, eli anna mullan pinnan kuivahtaa kastelujen välillä. Aivan minikokoisten tähtien ruukku on niin pieni, että niitä saattaa joutua kastelemaan 1–2 päivän välein riippuen huoneen lämpötilasta. Astiaan on istutettu viisi erilaista minijoulutähteä, joiden lomasta naavatillandsia ja lepän oksat kurottelevat keveän elegantisti.

Ilmava ja trendikäs

Erilaiset palmunlehdet ovat tällä hetkellä sisustuksessa iso hitti. Niillä voi päivittää tähän hetkeen myös perinteisen joulu­istutuksen. Tässä valoisassa istutuksessa pääkasvina on valkoinen pienikukkainen perhoskämmekkäorkidea (Phalaenopsis). Mukaan laakeaan astiaan on aseteltu skimmia, hernesypressi ’Boulevard’ ja pari hyasinttia.

Kaikkia kasveja ei ole pakko istuttaa multaan, vaan esimerkiksi ilmavassa ja rouheisessa kasvualustassa viihtyvä orkidea voi olla omassa ruukussaan. Siitä sen saa helposti joulun jälkeen siirrettyä koristeruukkuun jatkamaan pitkää kukintaansa. Astian multapinta on peitetty sammalella. Kastele tasaisesti.

Uusi joulukukkatulokas

Hyvin tummalehtinen ludisia (Ludisia discolor) kukkii pitkään pimeään aikaan, ja sillä on kauniit hennot, valkoiset kukat. Siksi se sopii mainiosti myös joulukukaksi. Toisin kuin perhoskämmekkä, ludisia on maaorkidea ja viihtyy sen vuoksi multavammassa kasvualustassa.

Kastelu saa olla tasaista ja kasvualusta hieman kuivahtaa kastelujen välillä. Ludisiat ovat helppohoitoisia, ja niitä voi lisätä esimerkiksi pistokkaista. Tässä kasvin olemukseen on tuotu lisää ilmavuutta erilaisilla heinillä.

Kääri sammalpakettiin

Joskus ritarinkukan eli amarylliksen varret kasvavat liian pitkiksi ja kukat kaatuvat ruukussaan helposti. Ratkaisu on kastella vähemmän, katkaista varret maljakkoon – tai kääriä kookas sipuli sammaleeseen. Puhdista sipuli mullasta ja kääri sammal rautalangan tai vaikka sukkalangan avulla tiiviisti siihen kiinni. Myös tällä tavalla aseteltuna varret kääntävät kukat valoon päin, joten voi olla, että saat pian käännellä niitä toiseen suuntaan. Mukana puisella tarjottimella on lasisia joulupalloja sekä villiparsan oksa. Sammalpallot voi kastella veteen upottamalla tai suihkuttamalla muutaman päivän välein.

Maljakossa tuikkii

Joulutähtiä käytetään yhä enemmän myös leikkokukkina. Ne sopivat siihen mainiosti kestävyytensä ja näyttävyytensä ansiosta. Koristele joulupöytä helposti valitsemalla kaupasta monilatvainen ruukkujoulutähti, josta saat leikattua monta versoa. Leikkaa varret niin pitkiksi kuin mahdollista ja sujauta pieniin lasipurkkeihin. Lisää kokonaisuuteen vaikkapa männyn ja lepän oksia. ’Autumn Leaves’ -joulutähtien kaverina kesäorjanlaakerin marjaisat oksat.

Puutarhan antimien kera

Ruskettuneet heinät ja syyshortensian kukinnot sekä lepän ja männyn oksat korostavat haalean persikkaisen ’Autumn Leaves’ -joulutähden väritystä.

Jouluruusu hehkuu pimeässä

Ilman lehtiä vuolaasti kukkiva kuulaan valkoinen jouluruusu ’Verboom Beauty’ on joulukukkien kuningatar. Tässä se on istutettu valkoiseen koristeruukkuun, joka on upotettu lasiastian sisälle. Astioiden väliin on helppo asetella männyn oksia ja paristoilla toimivat pienet LED-valot. Jouluruusu pitää viileästä, joten jos mahdollista, nosta asetelma yöksi esimerkiksi kuistille tai lasiterassille.

Kuin minijoulukuusia

Eri sävyisten vihreiden ruukkusypressien koristeeksi riittää muutama jänönhännän ja järviruo’on verso. Tämä asetelma on ihanan helppo tehdä vaikkapa lasten kanssa. Sypressilajikkeiden ’Top Point’, ‘Elwoodii’ ja ‘Boulevard’ ruukkujen ympärille on kiepautettu rypistynyttä vahapaperia, joka on sidottu kiinni juuttinarulla. Kastele havuja säännöllisesti, pintamulta saa kuitenkin hieman kuivahtaa.

Heinään käärityt

Lumoavan kerrannaiskukkaisen ’Exotic Nymph’ -ritarinkukan puhdistetut sipulit on kääräisty kuivaan heinätukkoon, joka on kiinnitetty juuttinarulla. Ritarinkukka säilyy näinkin kauniina pitkään, sillä kasvi ei tarvitse paljon kastelua. Riittää, että suihkuttelet sipulia muutaman päivän välein. Lasipallot, kanelitangot ja mausteneilikat viimeistelevät betonitarjottimelle tehdyn asetelman.

Osta hyasintti ja ritarinkukka nuppuisena, niin saat nauttia kukinnasta mahdollisimman pitkään.

Yhdessä jonossa

Perinteiset valkoiset ja vaaleanpunaiset hyasintit saavat uuden ilmeen, kun istutat ne pitkänmalliseen betoniruukkuun. Elävöitä asetelmaa vaikkapa sananjalan kuivuneilla lehdillä ja kesäkukkana toimineen pagodipuun kauniin mallisilla oksilla. Hyasintti pitää viileästä paikasta ja niukasta kastelusta. Jos kasvi alkaa nuokkua, tue kukkavarsi tukikepillä.

Jouluruusut ja käpykate

Jos haluat istuttaa jouluruusun keväällä ulos, siirrä joulukukaksi ostamasi kaunotar ostoruukusta isompaan astiaan ja lisää joukkoon muhevaa kukkamultaa. Kata mullos erilaisilla kävyillä tai vaikkapa koristeellisilla kivillä. Säilytä kasvia kukinnan jälkeen viileässä paikassa. Huolehdi kastelusta ja aloita varovainen lannoitus maaliskuussa. Istuta ulos puolivarjoisaan paikkaan, kun maa on sula. Meillä jouluruusu kukkii puutarhassa keväällä.

Jouluruusu lasipurkissa

Jouluruusun herkkyys pääsee hyvin esille, kun kasvi saa olla omana itsenään – vaikkapa lasipurkissa. Lisää sammalta estämään juurten kuivumista ja tuomaan maanläheistä pehmeyttä asetelmaan. Sijoita jouluruusu valoisaan, mielellään viileään paikkaan, missä sen kukinta kestää jopa kuutisen viikkoa. Kastele tai sumuttele juuria säännöllisesti. Kuivuessaan kasvi herkästi nuutuu, mutta terhakoituu yleensä taas, kun juuret saavat vettä. Kaikkien leinikkikasvien tapaan myös jouluruusu on myrkyllinen.

Hyasintit muoteissa

Koska hyasintilla on kaikki ravinteet mukana sipulissa, se pärjää mainiosti ilman multaa – ainakin joulun yli. Astiaksi riittää siis pieninkin muotti, johon saat sipulin sujautettua. Jos kukintovarsi ajan myötä alkaa taipua, työnnä sipuliin tukikeppi ja kiinnitä varsi siihen kauniilla nyörillä tai nauhalla.

Muista, että tarvitset maanomistajan luvan sammalen ja jäkälän keräämiseen luonnosta.

Joulukukat laatikossa

Kuistin tai kasvihuoneen hyvän mielen jouluasetelma syntyy yhdistämällä nostalgisia joulukukkia karhean rosoiseen alustaan, kuten tässä vanhaan metalliseen työkalusalkkuun. Vuoraa pohja sammalmatolla ja istuta siihen mullasta puhdistettuja hyasintteja sekä ruukkutasetteja ja amarylliksiä. Lisää joukkoon mehiruusukkeita, murattia tai muita asetelmasi tyyliin sopivia koristekasveja. Peittele kasvien välit sammalella ja jäkälällä. Mahtuisiko joukkoon myös poro, tonttu tai kenties seimi?

Juttua muokattu 15.12.2020 ja useita uusia asetelmaideoita lisätty mukaan.

2 kommenttia