
Ludisia (Ludisia discolor) kuuluu maaorkideoihin ja se on kotoisin Kaakkois-Aasiasta. Ludisian kukinto on puhtaanvalkoinen ja se kehittyy usein vuoden pimeimpään aikaan, joulun tienoilla. Selkeästi erottuvat lehtisuonet tekevät ludisian lehdistä erityisen kauniit.
Lehtiruusukkeen koko vaikuttaa kukintaan: pienen lehtiruusukkeen kukinto on lyhempi kuin suuren lehtiruusukkeen. Kukinta kuitenkin kestää kauan. Kukkineen lehtiruusukkeen lehdet kuihtuvat keväällä, mutta ludisian kasvattajan ei kannata säikähtää: ludisia kasvattaa uudet lehtiruusukkeet ja niistä kehittyvät uudet kukkavanat puhkeavat kukkaan jo seuraavana jouluna uudelleen.
Kasvualusta
Ilmava ja multava kasvualusta sopii ludisialle parhaiten. Sekoita tavalliseen kukkamultaan jotakin karkeaa ainesta, kuten puuhiilen tai kaarnan paloja sekä perliittiä. Salaojita ruukku kevytsoralla.
Istutusastiaksi kannattaa valita mieluiten laakea ruukku, sillä ludisian varret ovat vanhemmiten lamoavat ja ryömivät.
Kasvupaikka
Ludisia viihtyy valoisassa paikassa ja huoneenlämmössä. Mitä valoisampi paikka, sitä tanakammat versot se kasvattaa. Varjossa lehtinivelten välit kasvavat pitkiksi eikä kasvi ole enää niin kaunis.
Jos pidät ludisiaa etelä- tai länsi-ikkunalla, suojaa se kevään ja kesän paahtavimmalta auringolta.
Ludisia arvostaa kasvurauhaa, joten turhaa ruukunvaihtoa kannattaa välttää.
Kastelu ja lannoitus
Ludisialla on pieni juuristo ja mehevä maavarsi. Liika märkyys on siis haitallista ja toisaalta kuivuus kuihduttaa lehtiä. Kasvualusta kannattaakin pitää tasaisen kosteana niin, että kastelujen välillä vain pintamulta ehtii kuivahtaa.
Lannoita ludisiaa miedolla lannoitteella kuukauden välein kautta vuoden.
Lisäys
Ludisiaa lisätään pistokkaista. Voit juurruttaa ne vesilasissa tai pistää suoraan kosteaan taimimultaan.