


Rakastatko kahvia? Tämä marenkikakku on juuri sinulle
Nyt loppui naukuminen. Kahvikissakin innostuu, kun marenkikakku maustetaan espressolla ja hasselpähkinällä. Kakkulautaselta nuollaan viimeisetkin muruset.
1. Erottele kananmunanvalkuaiset keltuaisista. Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset suuressa kulhossa kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja vatkaa, kunnes seos on paksua ja kiiltävää.
2. Siivilöi sekaan maissitärkkelys. Tiputtele sekaan etikka ja suola ja sekoita tasaiseksi.
3. Lusikoi marenkimassa kahdeksi suureksi ympyräksi leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista marenkeja 150-asteisessa uunissa ensin tunti, käännä sitten pelti ja jatka paistamista puoli tuntia. Sammuta uuni ja jätä marengit kuivumaan vielä tunniksi, jätä uunin luukku raolleen. Jäähdytä marengit hyvin.
4. Jos käytät kahvisiirappia, keitä se marengin jäähtyessä. Keitä espressoa ja sokeria kattilassa keskilämmöllä ilman kantta 5–8 minuuttia. Jätä jäähtymään.
5. Vatkaa täytteen kerma vaahdoksi, mausta kaakaolla, espressolla ja sokerilla.
6. Kokoa kakku. Levitä marenkipohjalle vajaa puolet täytteestä ja rouhitut pähkinät, lorauta päälle hiukan kahvisiirappia tai kinuskikastiketta. Nosta toinen marenkilevy päälle, paina kevyesti ja levitä päälle loput täytteestä. Koristele pähkinöillä, valkosuklaalastuilla ja lopulla kahvisiirapilla tai kinuskikastikkeella. Tarjoa kahvi-marenkikakku heti.
Suosittelemme myös näitä
Sitruunapiirakka jossa ei marenkia säästellä
