1. Valmista sitruunapiirakan taikina. Vatkaa voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää kananmuna voimakkaasti vatkaten ja sen jälkeen vehnäjauhot. Taikina tuntuu aluksi murumaiselta, mutta voin lämmetessä taikina
tarttuu vatkaimiin. Älä sekoita enempää. Muotoile taikina palloksi ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
3. Pingota 23–24 cm:n kokoisen irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin leivinpaperi. Voitele reunat.
4. Kauli jähmettynyt taikina jauhotetulla pöydällä noin 3 mm:n paksuiseksi ympyräksi. 5. Pyöräytä taikinalevy kaulimen ympärille ja nosta irtopohjavuokaan. Painele taikinaa pohjalle ja reunoille. Leikkaa reunat halutessasi siisteiksi. Nosta vuoka pakastimeen vähintään puoleksi tunniksi.
6. Paista taikinapohjaa 200-asteisen uunin keskitasolla 10–15 minuuttia.
7. Valmista sitruunapiirakan täyte. Pese sitruuna ja raasta sen kuori kattilaan. Lisää sitruunan mehu, sokeri, maissitärkkelysjauhot ja maito kattilaan.
8. Erottele kananmunan valkuaiset puhtaaseen teräs- tai lasikulhoon marenkia varten. Lisää keltuaiset kattilaan.
9. Nosta kattila liedelle ja kuumenna koko ajan pohjaa myöten sekoittaen, kunnes seos sakenee. Nosta heti pois liedeltä. Sekoita vielä hetki. Kaavi ja tasoita täyte paistetun piiraspohjan päälle.
10. Valmista sitruunapiirakan marenkikuorrutus. Lisää sokeri ja sitruunan mehu valkuaiskulhoon.
11. Kuumenna vettä kulhoa pienemmän kattilan pohjalla. Nosta kulho hiljaa poreilevan vesikattilan päälle ja sekoita koko ajan voimakkaasti sähkövatkaimella. Kulhon pohjan ei tulisi osua veteen. Noin 10 minuutin päästä marenki on hopeisen kiiltävää, paksua ja notkeaa. Marengin lämpötilan tulisi olla noin 65 astetta.
12. Nosta kulho kattilan päältä ja vatkaa hetki kylmässä vesihauteessa, jotta marenki hieman jäähtyy. Kaavi se täytteen päälle keoksi.
13. Nosta sitruunapiirakka 250-asteisen uunin grillivastusten alle ja paahda hetki.
Kurkkaa kuvat tekovaiheista alta!