Ruokavaikuttajakaksoset Petra ja Noora inspiroituvat yhdessä kokkailusta: ”Ideoita syntyy, kun on käytössä kahdet aivot”
Ruoka
Ruokavaikuttajakaksoset Petra ja Noora inspiroituvat yhdessä kokkailusta: ”Ideoita syntyy, kun on käytössä kahdet aivot”
Foodbytwins-blogin Petran ja Nooran resepteissä on aina jotain tuttua ja ripaus jotain uutta. Kesäisin kaksosten keittiö siirtyy mökille avotulen ääreen.

Joensuusta kotoisin olevat 23-vuotiaat kaksoset pitävät Foodbytwins-ruokablogia ja tuottavat reseptiikkaa sekä ruokasisältöjä myös muille. MasterChef Suomi -kilpailun vuonna 2022 voittanut Petra valmistui kokiksi tänä keväänä.

”Kiinnostuksemme ruokaa kohtaan alkoi kasvaa, kun olimme teini-iässä. Käännekohta oli perheemme yhteinen Thaimaan-loma ja uudet ruokaelämykset, joita aasialainen ruoka tarjosi. Aloimme julkaisemaan reseptejä ensin Instagramissa ja myöhemmin blogissa. Aasialainen makumaailma näkyy edelleen joissain resepteissämme, kuten misocarbonarassa tai haukiwontoneissa.

Nykyään ruoanlaitto on meille työ, rentoutumiskeino ja elämäntapa. Keittiössämme kohtaavat kokki ja kotikokki. Yhdessä kokkailu on inspiroivaa: uusia ideoita syntyy, kun käytössä on kahdet aivot.

”Käytämme aina sesongin raaka-aineita ja suosimme suomalaista sekä paikallista – mummolan maasta nostettuja perunoita ja porkkanoita sekä mökkipuutarhasta poimittuja marjoja ja yrttejä.”

”Petran ja Nooran mökillä ruoka valmistetaan kesäisin muurikalla tai avotulella. Kodan kaasuhellaa käytetään ainoastaan perunoiden keittämiseen. Päämökin keittiöön palataan vasta talven tullen. ”

Vaikka terveellisyys on hieman hankala käsite, se kuvaa arkiruokailuamme hyvin. Meille terveellisyys tarkoittaa tuoreita raaka-aineita ja ravinteikasta, värikästä ruokaa. Tärkeintä on kuitenkin helppous ja maku. Niistä emme tingi.

Käytämme aina sesongin raaka-aineita ja suosimme suomalaista sekä paikallista – mummolan maasta nostettuja perunoita ja porkkanoita sekä mökkipuutarhasta poimittuja marjoja ja yrttejä.

Kesäisin vietämme paljon aikaa mökillä. Luonnosta saamme resepteihin sekä inspiraatiota että aineksia. Mökillä ruoanlaitto onnistuu yksinkertaisilla perusvälineillä, muurikassa tai grillissä kypsentäen. Isämme on innokas kalamies, joten myös savustuspönttö on kovalla käytöllä. Pakastin täyttyy ahvenesta ja kuhasta.

Tähän vuodenaikaan reseptimme nojaavat kesäklassikoihin, kuten erilaisiin grilliruokiin ja perunasalaatteihin. Filosofiamme on: paljon tuttua, mutta jotain uutta. Yksikin yllättävä mauste tai loraus laadukasta oliiviöljyä voi nostaa annoksen aivan uudelle tasolle.”

Nooran ja Petran mökkiruokabravuurit – nappaa reseptit alta!

Kotamiehen kalakeitto

Herkullinen kesäkalasoppa syntyy kodassa tai nuotiolla mistä tahansa kalasta. ”Suosittelemme käyttämäänkeitossa kalalientä, mutta mökkiolosuhteissa vesi riittää liemeksi.”

Tuttu keitto saa lisäpotkua valko-viiniin tehdystä liemestä ja fenkolista.

Helppo mökkivokki

Petran ja Nooran mökkivokki syntyy helposti muurikan sijaan myös folionyytissä takassa tai avotulen hiilloksella.

Mökkivokin voi valmistaa niin muurikalla kuin folionyyteissä grillillä.

Rapsakat halloumitacot

Halloumitacojen täytteessä maistuu rapea varhaiskaali ja raikas ananas. Kevyesti paistetut tortillaletut pysyvät lämpiminä tarjoiluun asti, kun käärit ne puhtaan keittiöliinan sisään.

Kevyesti paistetut tortillaletut pysyvät lämpiminä tarjoiluun asti, kun käärit ne puhtaan keittiöliinan sisään.

Kommentoi »