


Nyt tulevat pihlajatortut! Yhdellä puraisulla suussa sekoittuvat makea marmeladi ja lehtevä torttutaikina
1 h 55 min
{
Aktiivinen 10 min
Passiivinen 1 h 45 min
Pihlajatortut viettelevät nostalgisten Kettukarkkien ystävän. Näissä tortuissa marmeladia ja taikinaa on juuri sopivassa suhteessa, jokaisella puraisulla. Nappaa helppo resepti ja kieputtele menemään!
Reseptin ainekset
13 kpl
½ pkt (à 800 g/2 levyä)
isoa lehtitaikinalevyä (Sunnuntai)
1½ dl
Pihlaja-marmeladia (Fazer)
pinnalle tomusokeria
Pihlajatortut – ohje:
- Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan noin 1,5 tuntia huoneenlämmössä. Levitä taikina jauhotetulle pöydälle ja kauli ohuemmaksi (32 × 32 cm).
- Levitä marmeladi levyn alaosaan puoleen väliin saakka.
- Käännä levy kaksin kerroin niin, että yläosa tulee marmeladin päälle. Leikkaa taikina ensin noin 2 cm:n levyisiksi nauhoiksi. Leikkaa jokainen nauha vielä kahteen osaan niin, että ne jäävät yläosasta kiinni. Katso alta kuva tekovaiheista.
- Kieputa nauhat kierteelle ja venytä kierrettä samalla vähän pidemmäksi. Pyöräytä kierteet tortuiksi ja käännä päät tortun alle. Pane tortut leivinpaperin päälle pellille.
- Paista pihlajatorttuja 225 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Vinkki!
Tähän torttumalliin sopii mikä tahansa paistonkestävä marmeladi.
Katso video pihlajatorttujen taittelusta Meillä kotonan TikTok-tililtä alta tai tästä linkistä
Kokeilitko pihlajatorttuja? Mitä pidit niistä? Kerro alla kommenteissa!
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat