Gnocchit on yllättävän helppo tehdä itse – katso ohje ja innostu pyörittelemään perunaisia palleroita!
Kasvis
30 min
Gnocchit valmistetaan soseutetusta perunasta, ja ne maistuvat ihanilta sekä keitettyinä että paistettuina. Tarjoa keitettyjä gnoccheja pastan tapaan kastikkeiden kanssa tai käytä paistoksissa ja vuokaruoissa.
Keitä perunat kypsiksi. Valuta, höyrytä ja soseuta tasaiseksi esim. sähkövatkaimella.
Sekoita kädenlämpöiseen soseeseen ensin keltuaiset ja sitten jauhot siivilän läpi ravistellen.
Lisää öljy ja mausteet.
Pyöritä seoksesta ohuita tankoja (Ǿ 2 cm). Leikkaa ne 1 ½ cm paloiksi. Levitä tarjottimelle leivinpaperi, ripottele pinnalle jauhoja ja nosta päälle taikinapalaset.
Kuumenna kattilassa vesi ja mausta se suolalla. Tiputtele gnoccheja varovasti kiehuvaan veteen ja anna kypsyä, kunnes ne nousevat pinnalle eli pari minuuttia. Nosta gnocchit reikäkauhalla vedestä kulhoon, jonka olet voidellut oliiviöljyllä.
Juuri ennen tarjoilua, kuumenna pannulla voi ja oliiviöljy. Kääntele gnocchit rasvassa, että ne lämpenevät ja saavat pintaansa hieman väriä.
Mausta sitruunamehulla. Tarjoile gnocchit heti esimerkiksi juusto-, sieni- tai pinaattikastikeen kanssa.
Vinkki: paina gnoccheihin maku-urat & kokeile myös bataatti- ja punajuurignoccheja!
Voit valmistaa gnocchit perunan sijaan kokonaan tai osittain myös bataatista, kurpitsasta tai keitetystä punajuuresta.
Gnoccheihin tehdään urat, jotta kastike tarttuu niihin paremmin. Saat gnocchipaloihin perinteiset raidat, kun pyörittelet niitä puista gnocchilautaa vasten.
Valmistus vaihe vaiheelta
Vaihe 1
Pyöritä taikinasta jauhotetulla alustalla sormenpaksuisia (2 cm) tankoja ja leikkaa tangot noin 1 1/2 cm:n paloiksi.
Vaihe 2
Pyöräytä gnocchit haarukan kuperaa puolta vasten, jolloin saat niihin raitakuvion.