Gluteeniton porkkanakakku saa porkkanan lisäksi ekstramehevyyttä ananaksesta. Kokeile veikeitä porkkananmuotoisia kakkupaloja, jotka viimeistellään yrtinoksa-naateilla!
oranssia elintarvikeväriä tai oransseja koristerakeita
Gluteeniton porkkanakakku valmistuu näin:
Vatkaa munat ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi.
Sekoita vaahdon joukkoon maapähkinävoi, porkkanaraaste ja valutettu ananasmurska. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne voisulan kanssa taikinaan.
Kaada taikina reunalliselle uunipellille leivinpaperin päälle ja levitä tasaiseksi.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia, kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä.
Sulata valkosuklaa varovasti mikroaaltouunissa tai vesihauteessa. Anna jäähtyä hieman.
Vatkaa tuorejuusto sähkövatkaimella tasaiseksi ja valuta valkosuklaasula juuston joukkoon koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen.
Levitä kuorrutus kakun päälle, mutta jätä muutama ruokalusikallinen kuorrutusta oranssia viimeistelyä varten.
Siirrä kakku jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jotta kuorrutus jähmettyy hieman.
Värjää loppu kuorrutus tipalla oranssia elintarvikeväriä. Siirrä seos pursotin- tai vahvaan pakastuspussiin.
Kun kuorrutus on jähmettynyt, leikkaa kakku 15 kolmioksi. Raidoita palat oranssilla kuorrutteella tai ripottele palojen pinnalle oranssia koristeraetta.