Suomen rikas leipäperinne juontaa juurensa maamme sijainnista kahden kulttuurin välissä. Itäisten ruislimppujen ja läntisten reikäleipien lisäksi joukkoon kuuluvat vaaleat sekaleivät, joita leivottiin eri puolilla Suomea ohrasta, kaurasta ja vehnästä.

Aikana, jolloin äidit vielä opettivat tyttärensä leipomaan leipää talon tapaan, tieto, kokemus ja taito kulkivat sukupolvelta toiselle. Leivät liittyivät palaksi talon, kylän ja pitäjän historiaa. Vaikka leivistä löytyy yhdistäviä alueellisia tekijöitä, emännän kädenjälki tuntuu jokaisessa leivässä. Siksi autenttista maakuntaleipää on vaikea löytää.

ETELÄ-SUOMI: Lammin ohut pitoleipä

Rannikon leipäperinteet, viljava maaseutu ja vilkas muuttoliike ovat rikastaneet eteläisen Suomen leipäkulttuuria. Rievä, mehevä ohraleipä, on tyypillinen hämäläinen leipä etenkin Tampereen seudulla. Muuten Etelä-Suomen leipäperinteessä löytyy eroja jopa pitäjien välillä

POHJOIS-SUOMI: Ohrarieskat

Kohottamattomat rieskat ovat yleisiä Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa. Hyvän rakenteen salaisuus on taikinan kylmissä aineksissa ja erittäin kuumassa uunissa. Lämpötilaero saa taikinanesteen höyrystymään nopeasti ja kohottaa leivän murean sitkaaksi rieskaksi.

ITÄ-SUOMI: Joutsenolainen leipä

Itäisen Suomen leipäkulttuurin rikkautena ovat karjalaiset piiraat ja savolaiset kukot. Ruisleipä leivottiin idässä paksuiksi limpuiksi. Parempiin hiivaleipiin saatettiin käyttää piimää tai maitoa.

LÄNSI-SUOMI: Setsuuri

Länsisuomalaisessa leipäperinteessä on ruotsalaisia vaikutteita. Ruisleipä oli lännessä yleensä hapanta, ohutta ja kovaa reikäleipää. Myös kakot ja hapanimelät, maustetut sekaleivät kuuluvat läntiseen leipäkulttuuriin. Setsuuri on saanut nimensä ruotsin hapanta ja makeaa tarkoittavista sanoista söt ja sur.