Metsäinen pohjamaa on hyvä kasvualusta, jos haluat säilyttää pihan mahdollisimman luonnontilaisena. Kasvualustaa ei tarvitse juurikaan lisätä tai vaihtaa. Rakennusaikana rikkoutuneeseen kasvillisuuteen saat uutta puhtia korjaamalla vioittuneet kohdat lisäämällä niihin hiekkaista pohjamaata ja istuttamalla uusia kasveja. Luonnonkasveista metsissä viihtyvät lajit ovat sopeutuneet hiekkaiseen ympäristöön, joten vaali niitä. Varpukasvit menestyvät hyvin. Korvaa perustustöissä vioittuneet pinnat kunttamatoilla eli metsäsiirrännäisillä. Kuntta korvaa kauniisti nurmikentät ja yhdistyy ympäristöönsä nurmea paremmin. Metsänpohja ja luonnonkasvillisuus kestävät heikosti kulutusta, joten tällaisille alueille on hyvä suunnitella ja perustaa kulkureitit ja muut toiminnalliset alueet huolellisesti. Huolehdi rinnemaastossa ja luiskissa eroosion torjunnasta. Istuta maahan juurillaan sitovia kasveja, kuten sianpuolukkaa, matalia alppiruusuja, lamohietakirsikkaa, lamoherukkaa, peittopajua tai paljakkapajua. Puiden säästäminen rakennusvaiheessa luo suojaisan kasvuympäristön myöhemmin. Esimerkiksi mäntyjen latvukset varjostavat pohja- ja aluskasvillisuutta voimakkaalta paahteelta, jolloin niiden kasvuolosuhteet säilyvät aiemman kaltaisina.
Metsäpihan kasvit
- Jos haluat perustaa erillisiä istutusalueita, käytä niiden pohjalla juurimattoja. Ne estävät muun muassa heinärikkakasvien ja juuriversoista leviävän metsäkasvillisuuden tunkeutumisen istutusten joukkoon.
- Pensaista metsäiseen ympäristöön sopivat alppiruusut, katajat, taikinamarja, seljat ja kuusamat. Istuta lehtomaiseen metsään rehevämpää kasvillisuutta, esimerkiksi heisiä, heisi- ja pihlaja-angervoja, mäntykankaalle karumpia lajeja, kuten havukasveja. Ota mallia lähimaastossa menestyvistä kasveista.
- Perennoista voi suositella erilaisia kurjenpolvia, tarhakalliokieloa ja saniaisia, hyötykasveista vadelmaa ja pensasmustikkaa.
Asiantuntija: puutarha-agronomi Ilpo Koivu, Puutarha Tahvoset