
Kaiken ostetun juuston hyödyntäminen on järkiliike niin kukkaron kuin luonnon vuoksi. Monet juustot säilyvät oikein säilytettynä pitkään jääkaapissa, mutta raasteet homehtuvat helposti, avattu feta pilaantuu pikana ja voileipäjuusto kuivahtaa kaapinperukalle.
Säilytä juustot jääkaapissa voipaperissa, kuituliinaan tai harsokankaaseen käärittynä tai mehiläisvahakääreissä. Muovikelmu ja -pussi saavat juuston hikoilemaan ja edistävät näin homehtumista.
Kovat juustot on kätevä pakastaa, mutta myös kermajuusto, mozzarella ja jopa raejuusto kannattaa ennemmin tyrkätä pakastimeen kuin kompostiin. Juustot muuttuvat pakastettaessa mureneviksi, joten ne soveltuvat parhaiten kypsennettäviin ruokiin. Juusto säilyy pakastimessa nelisen kuukautta.
Näin hyödynnät juustot viimeistä murua myöten
Ranskalaiset syövät tunnetusti paljon juustoja, joten ei ole yllätys, että kulinarismin kotimaassa on keksitty monia herkullisia tapoja hyödyntää ylijääneet juustot!
1. Fetalumi
Kuivaa ylijäänyt feta talous-paperilla ja sujauta suljettavassa pussissa pakastimeen. Raasta jäisestä juustosta hienoa fetalunta paistettujen perunoiden, grillatun pihvin tai höyryävän keiton päälle. Kokeile myös simppelin vihersalaatin makupeittona. Käytä pakastettu feta kolmen kuukauden sisällä, sillä maku muuttuu ajan kanssa pakastimessakin happamaksi.
2. Kannikkaliemi
Hyödynnä liemessä kuivat parmesaaninkannat tai muiden kovien juustojen reunapalat. Keitä juustopaloja vedessä, kunnes saat ohuen, vaaleankeltaisen juustoliemen. Lisää mauksi esimerkiksi timjamia, mustapippuria ja laakerinlehtiä. Poista jäljelle jääneet juustot liemestä, ne ovat tehneet työnsä. Käytä liemi risottoon, keittoihin ja kastikkeisiin.
3. Salainen salaatinkastike
Pari murua homejuustoa tai pikkaisen raastettua parmesaania – juustolisä toimii niin sinappisessa vinegretissä kuin raikkaassa kermaviilikastikkeessa. Kokeile myös tuorejuustosoosia: Sekoita muutama lusikallinen tuorejuustoa ja ranskankermaa ja tilkka etikkaa. Kiehauta, jäähdytä ja sekoita krutonkien kera salaattiin.
4. Yhden aineksen juustokeksit
Raasta kovat jämäjuustot kulhoon ja lisää ripaus cayennepippuria sekä oreganoa. Levitä seos ohuiksi kekseiksi kevyesti öljytylle leivinpaperille uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia. Nosta kuumat keksit varovasti lastalla vesilasien tai kaulimen päälle jäähtymään. Kekseihin tulee hauskat muodot, kun ne kovettuvat jäähtyessään.
5. Sekalaisraaste
Raasta pienetkin juustonjämät ja sujauta ne pussissa pakastimeen. Lisää pussiin raastetta sitä mukaa, kun tähteitä syntyy (käytä samaa pussia vain lyhyt aika). Käytä raastetta suoraan pakasteesta kuorrutuksiin, lämppäreihin ja pizzaan. Raasteena pakastettavaksi soveltuvat parhaiten kovat- tai puolikovat juustot.