Bataatin kasvatus
Piha ja puutarha
Bataatin kasvatus
Bataatti on lämpimien maiden kasvi, mutta sen viljely voi onnistua myös Suomessa. Kasvatus aloitetaan lopputalvesta idättämällä kaupan bataatteja.
19.8.2016
 |
Viherpiha

Hanki helmikuussa kaksi hyväkuntoista bataattia kaupasta. Yhdestä juurimukulasta saat 20–30 tainta. Kaikki bataatit eivät idä, sillä ne on saatettu käsitellä itämisen estämiseksi.

Esikasvatus

Istuta bataatit maaliskuun alussa. Käytä laakeita muovilaatikoita tai -rasioita. Puhkaise pohjaan muutama vedenpoistoreikä. Täytä rasiat taimimullalla ja upota bataatit multaan kyljelleen vain osittain. Jätä suipompi pää näkyviin, sillä versot kasvavat yleensä siitä.

Pane itämään lämpimälle ja aurinkoiselle ikkunalle. Valele bataattia päivittäin vedellä. Violetteja silmuja alkaa ilmestyä parin viikon kuluttua.

Tuenta

Kun versot kasvavat, tue ne kepeillä pystyyn niin, että versot saavat valoa ja kasvavat vapaasti toisiinsa syheröitymättä.

Pistokkaat

Ota versoista juurrutettavia pistokkaita 10.–15. toukokuuta. Leikkaa 15–25 sentin pätkiä. Ylimääräiset lehdet voit syödä pinaatin tavoin.

Sido pistokkaat muutaman versonpätkän nipuiksi ja juurruta vesiämpärissä. Juuret kasvavat sopiviksi viikossa. Liian pitkiä juuria ei kannata odottaa, sillä bataatille on edullisempaa kasvattaa juuret maassa.

Kasvupaikka

Tee kohopenkit. Esilämmitä maa toukokuun alkupuolella peittämällä penkkien paikat läpinäkyvällä rakennusmuovilla. Paras kasvupaikka on lämmin etelärinne ja kuohkea maa, joka on lannoitettu lantakompostilla edellissyksynä. Sopiva pH on 5,8–6,6.

Istutus

Istuta taimet maahan toukokuun 20. päivän jälkeen yöpakkasten mentyä ja maan lämmettyä yli 12-asteiseksi. Leikkaa muoviin ristiviillot 30 sentin välein ja jätä riviväliksi 90–120 senttiä.

Istuta taimet varovasti aukkoihin ja tee multaan painanne taimen ympärille, jotta kasteluvesi ohjautuu siihen.

Suojaaminen

Suojaa taimet yksin- tai tarpeen mukaan kaksinkertaisella harsolla. Harsot voi poistaa juhannuksena, jos kylmänvaaraa ei enää ole. Poikkeuksellisen kylmänä kesänä suojaa bataatit kasvutunnelilla.

Kastelu

Kastele bataattejasi alkuvaiheessa päivittäin kuivana aikana.

Sato

Nosta sato syyskuun loppupuolella. Käytä talikkoa ja kaiva syvältä varovasti, sillä juuret ovat melko hauraita ja mutkikkaita. Käsittele nostettuja juuria varovasti, jotta ne eivät vaurioidu ja ala pilaantua.

Vie nostetut bataatit heti pimeään, 27–30-asteiseen tilaan, jossa on hyvä ilmanvaihto ja 85–90 prosentin suhteellinen kosteus. Pidä tässä lämpökäsittelyssä 5–7 päivää, jolloin bataatteihin kasvaa varastointikestävä kuori. Paras säilytysastia on ilmava muovinen verkkopohjainen vihanneslaatikko.

Säilytys

  • Siirrä lämpökäsitellyt bataatit varastoon, jossa on pimeää, lämpöä 15 astetta ja hyvä ilmanvaihto.
  • Bataattia ei saa säilyttää jääkaapissa, kellarissa tai missään alle 10 asteen lämpötilassa, koska silloin se pilaantuu.

Asiantuntija: harrastajaviljelijä Antti Laakso

Lue lisää:

2 kommenttia