
Maissin taimikasvatus ei ole pakollista, mutta suositeltavaa, sillä ulos istutettu taimi lähtee kasvuun tuskastuttavan hitaasti. Säiden lämmetessä taimet porhaltavat hurjaan kasvuun. Maissi kuuluu niin sanottuihin C4-kasveihin, jotka yhteyttävät muita kasveja tehokkaammin. Kun vuorokauden keskilämpötila ylittää +10 astetta, maissi voi yhteyttää vuorokauden ympäri.
Maisseja kehotetaan kasvattamaan kerrallaan vain yhtä lajiketta. Tähän ei kuitenkaan tarvitse tyytyä, kunhan valitset kasvatukseen tavallisia sokerimaisseja tai erikoismakeita lajikkeita.
Tavallisia sokerimaisseja ovat se- ja su-jalosteet. Se-tyyppiset maissit ovat vanhoja lajikkeita, joiden kasvatus on vähentynyt. Su-tyypin maissit ovat niitä makeampia ja paremmin säilyviä.
Makeimpia tähkiä tuottavat sh2-jalosteet, joita kutsutaan erikoismakeiksi lajikkeiksi. Ne risteytyvät herkästi tavallisten lajikkeiden kanssa, jolloin tähkien makeus ja laatu kärsii. Tästä syystä makeat lajikkeet kannattaa istuttaa vähintään sadan metrin päähän perusmaisseista.
Maissi on epävarma viljelykasvi Etelä-Suomessakin. Pohjoisessa kausihuone tai muovitunneli edistää tähkien valmistumista. Jos kate on kasvuston päällä kukinta-aikana, taimien heiluttelu pölisyttää siitepölyä emin luoteille. Voit myös leikata hedekukinnon ja huiskia sillä emikukkien pitkiä, vihreitä luotteja. Tästä on etua avomaallakin, jos taimia on vain muutama. Pölytä 2–3 tähkää tainta kohden. Se on kelpo satomäärä Keski-Amerikasta kotoisin olevalle kasville.
Näin onnistut maissin kasvatuksessa
Kasvupaikka
Aurinkoinen, lämmin ja tuulensuojaisa.
Maa
Ravinteikas, ilmava ja lämmin, pH 6–7.
Taimikasvatus
Suositeltavaa. Etenkin erikoismakeat lajikkeet kannattaa esikasvattaa, sillä siementen itävyys kärsii herkästi kylmässä maassa.
Suorakylvö
Suorakylvö on mahdollinen eteläisimmässä Suomessa. Kylvä siemenet kohopenkkiin harson alle toukokuussa, kun maa on yli +10-asteista. Märkä, tiivis ja kylmä maa mädättää siemenet. Voit myös esi-idättää siemenet kostean talouspaperin välissä. Kylvä siemenet penkkiin, kun siemenestä ensimmäisenä ulos kasvava alkeisjuuri on 1–2 millin pituinen. Suoraan ulos kylvetyt taimet jatkavat kasvuaan häiriöttä. Karaistuneet taimet voivat kestää jopa parin asteen hallan.
Istutus
Istuta taimet peruslannoitettuun maahan, kun yöhallat ovat ohi. Sopiva määrä on 6–8 tainta neliölle. Jätä taimiväliksi 35–40 senttiä ja riviväliksi 60–100 senttiä. Tiheä istutus heikentää tähkänmuodostusta. Suojaa taimet harsolla.
Kastelu
Maissi tarvitsee tasaista kosteutta etenkin istutuksen jälkeen sekä pölyttymisen ja tähkien muodostumisen aikaan.
Lannoitus
Lannoita kastelulannoitteella tai lannoiterakeilla heinäkuussa. Myös ruohosilppu ja nokkosvesi sopivat lisäravinteeksi.
Hoito
Poista sivuversoja, jos taimi kasvattaa niitä runsaasti. Se vapauttaa kasvin energiaa tähkien kypsyttämiseen.
Korjaa tähkä, kun emin siitepölyä vastaanottavat luotit ovat kuivettuneet ruskeiksi ja tähkän pää tuntuu pyöreältä.
Herkullisia maissilajikkeita
Erikoismakeita sokerimaisseja
- ’Northern Extra Sweet’ F1: Aikaisimpia supermakeita lajikkeita. Tähkät noin 20-senttisiä.
- ’Sweet Nugget’ F1: Runsassatoinen ja aikainen. Matalahko.
- ’Early Extra Sweet’ F1: Aikainen, kasvuaika noin 71 vrk.
- ’Swift’ F1: Aikainen. Kasvuaika 61–70 vrk. Voimakkaanmakuinen tähkä.
- ’Applause’ F1: Rapeatähkäinen. Voi kasvattaa yhdessä tavallisen sokerimaissin kanssa. Kasvuaika 81–90 vrk.
- ’Landmark’ F1: Aikainen ja viljelyvarma.
Sokerimaisseja
’Early King’ F1: Aikainen lajike, jolla makeat tähkät.
’Tasty Sweet’ F1: Tähkä makea ja kullankeltainen.
Muita maisseja
- Minimaissi: Minimaissi korjataan pieninä tähkänalkuina, jotka käytetään kokonaisina. Satoa saa nopeasti. Tavallisin lajike on ’Minipop’ F1.
- Koristemaissi: Näyttävä koristekasvi, jolla on raidalliset lehdet. Kasvatus ruukussa tai penkissä. Lajikkeita ovat esimerkiksi ’Stars and Stripes’ ja ’Striped Leaved’.
- ’Painted Mountain Corn’ on kirjavatähkäinen kulttuuriperintölajike. Kasvuaika 90 vrk.