
Näin kokkaat helposti ja edullisesti viikon arkiruoat:
- Tee itse. Pese, kuori ja pilko itse kasvikset, salaatit, lihat ja kalat. Mitä pidemmälle jalostettu raaka-aine on, sitä suurempi on myös hinta.
- Osta perusraaka-aineita ja-mausteita. Valitse sellaisia, joita on helppo käyttää ruokaan kuin ruokaan.
- Suosi sesongin kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Juurekset ja valkokaaliovat säästöruoan perusta.
- Osta vähemmän lihaa ja enemmän kasviksia. Laske korkeintaan 100 grammaa lihaa tai kalaa ruokailijaa kohden ja lisää vatsantäytettä edullisemmilla kasviproteiininlähteillä: pavuilla, linsseillä ja herneillä.
- Keitä pavut itse. Kuivatut pavut ja kikherneet ovat säilöttyjä edullisempia. Keitä iso satsi kerralla ja pakasta kerta-annoksiksi.
- Seuraa kilohintoja. Isommat pakkaukset ovat usein edullisempia, mutta osta kuitenkin vain sen verran kuin ehdit käyttää.
- Torju hävikki. Tee ruokakaappien inventaario viikoittain. Tarkista, mitä kuiva-ainekaapeista löytyy, ja nosta vanhenevat raaka-aineet esille muistuttamaan olemassaolostaan.
- Ole luova ja uskalla kokeilla. Keksi uusia ohjeita ja sovella vanhoja hyödyntäen keittiöstä löytyviä raaka-aineita.
Viikon arkiruoat ja herkkujälkkäri – poimi reseptit!
Pinaatti-feta-linssipihvit
Perinteiset linssipihvit nousevat aivan uudelle tasolle, kun ne mehevöittää pinaatilla ja fetalla. Kaveriksi tarvitaan vain raikas jogurttikastike.
Pekoni-jyväpasta
Arki-iltoja ei halua viettää tiskiharjan varressa. Tästä (ja monesta muustakin) syystä herkullinen yhden kasarin pekoni-jyväpasta on todellinen iltojen pelastaja!
Possu-punajuuripata
Upean värinen possu-punajuuripata ihastuttaa myös maullaan, josta löytyy muun muassa omenaa ja rosmariinia. Reilun kokoisesta padasta riittää useammaksikin päiväksi tai jaettavaksi arjen yllätysvieraille.
Venäläishenkinen broileri-kaalikeitto
Itse tehtyyn liemeen valmistettu broileri-kaalikeitto saa venäläishenkisiä vaikutteita suolakurkkujen ja smetanan myötä. Liemen keittely saattaa kuulostaa haastavalta, mutta on helpompaa kuin uskotkaan – ja ennen kaikkea vaivan arvoista.
Harissa-juurespata
Mausteiden avulla perinteisetkin arkiruoat saavat aivan uuden ulottuvuuden. Porkkanasta ja palsternakasta valmistettu juurespata muuttuu huomattavasti eksoottisemmaksi, kun mukaan lisätään harissa-tahnaa ja aromikkaita yrttejä.
Porkkanahalva ja limejogurtti
Arkenako ei voisi herkutella? No kyllä voi! Kuten esimerkiksi tällä porkkanaisella halvajälkkärillä, jonka kanssa tarjoillaan raikasta limejogurttia ja paahdettuja mantelilastuja.