Tavarapaljoudella on pitkät juuret, sanoo ammattijärjestäjä Ilana Aalto, joka on taustaltaan kulttuurihistorioitsija. Sotien jälkeisestä pula-ajasta alkaen kyky kuluttaa on merkinnyt eteenpäin menoa, ja 1980-luku muistetaan kulutusjuhlan vuosikymmenenä.

– Kaikki esineemme ovat viestintää. Niillä ilmaistaan statusta ja niihin liittyy tunteita, myös velvollisuudentunteita.

Siisti koti on kunnon kansalaisen merkki. Aalto on huomannut, että kotihäpeä raastaa ihmisiä ja rajoittaa elämää. Kotiin ei kutsuta vieraita eikä lasten kavereita. Pyytelemme herkästi anteeksi sitä, ettemme ole ehtineet siivota. Se voi olla myös hätävalhe.

– Monesti on siivottu paniikissa kuusi tuntia ja riidelty sotkusta ennen kuin vieraat tulevat. Paniikkisiivous myös lisää epäjärjestyksen tunnetta, kun kaikki piilotetaan Ikean kassiin.

Aalto haluaa kertoa asiakkailleen, että kukaan ei sotke kotiaan tahallaan. Järjestys katoaa, kun elämässä on muuta kuormaa: työtä, lapsia, terveyshuolia, ikääntyneitä vanhempia. Kaikkia hänen asiakkaitaan yhdistää voimavarojen puute.

– Ensin järjestyy pää ja sitten muuttuvat asenteet. Silloin myös kotihäpeään liittyvät tunteet voivat helpottua.

Kun ensimmäiset ammattijärjestäjät aloittivat Suomessa 2010 paikkeilla, Aallolla oli pienet lapset ja hän etsi ratkaisuja omassa elämässään. Ammattijärjestäjäksi hän ryhtyi, koska haluaa vaikuttaa ihmisten tavarasuhteeseen. Nykyään hän ei tee kotikäyntejä, vaan luennoi ja pitää verkkovalmennuksia.

– Mottoni on, että yritykseni pelastaa maailman kaappi kerrallaan – ja varsinkin, kun ihmiset järjestävät kaappinsa itse. Sen myötä he usein kääntyvät kulutuskriittisiksi. Pieni maailman pelastaja minussa hykertelee, kun joku sanoo, että hän on käynyt kaupoilla eikä ostanut mitään.

Kun Marie Kondo löi itsensä läpi 2015 ja Aalto kysyi, tiesivätkö ihmiset, kuka hän oli, pari kättä nousi. Kun hän vuoden kuluttua kysyi, kuka ei tiedä konmarituksesta mitään, pari kättä nousi. Tämän hetken suuntauksia ovat estetisoituminen ja kaupallistuminen: on lokerikko jokaiselle vaatteelle ja tavaralle jääkaapissa. Sellaisia ei Aallon mielestä tarvita.

Yksi Aallon pääviesteistä on, että ihmiset voisivat rentoutua. Järjestäminen on tarpeen vain silloin, kun sotku häiritsee arkea: tavarat häviävät, tulee riitaa ja siivoaminen on vaikeaa. Järjestys on käytännöllinen, ei esteettinen asia.

– Jos sohvalla ei voi istua, koska se on täynnä puhdasta pyykkiä, eikö ole parempi laittaa se kaappiin? Ajattelen, että 80-prosenttisesti siisti on hyvä. Koko ajan ei tarvitse olla siistiä, mutta sellaista, että tarvittaessa saa nopeasti siistiä.

Kun ammattijärjestäjä Laura Holmström kohtaa asiakkaan, tilanne on intiimi.

– Oikeastaan ihminen avaa sielunsa ja sydämensä samalla, kun hän avaa komeronsa.

Asiakas tarvitsee tukea osatakseen luopua turhista tavaroista. Usein ihmisillä on haaveita ja tavoitteita, jotka estävät heitä tekemästä järkeviä päätöksiä, jotta elämä olisi helpompaa tässä ja nyt.

Jos asiakkaalla on tavarakasoja ja jopa roskaa, Holmström karaisee häntä suurpiirteisyyteen, jotta saadaan luopumislihas toimimaan. Silloin ei järjestetä jokaista paperinpalaa.

Hän kehottaa aloittamaan helposta.

– Älä koske ensimmäisenä muistolaatikkoon, jossa säilytät päiväkirjoja ja rakkauskirjeitä. Aloita reikäisistä alusvaatteista tai katso kylpyhuoneen kaapista, onko siellä vanhaa kosmetiikkaa. Tai etsi ruoka-ainekaapista päiväyksen ylittäneet tuotteet. Saat tyydytystä siitä, että olet saanut yhden kohdan järjestykseen.

Holmström opettaa etenemään pienissä erissä: hylly riittää, ei koko kaappi. Ja kannattaa järjestää vartti kerrallaan, jolloin keskittymiskyky on terävimmillään.

Säilytyskalusteiksi Holmström etsii ensin kotoa kaiken kenkälaatikoista rasioihin. Seuraavaksi haetaan sopivia kierrätyspaikoista, ei kaupasta. Ammattijärjestäjä myös auttaa viemään tavarat oikeisiin paikkoihin: lahjoituksiin, kierrätyskeskuksiin ja Sortti-asemille.

Laura Holmströmistä tuli ammattijärjestäjä tilanteessa, jonka kaltaisissa hän nyt auttaa asiakkaitaan. Maaliskuussa 2014 perheen kotona alkoi putki­remontti ja lähdettiin evakkoon anoppilaan. Kolmen viikon kuluttua hänen isänsä kuoli.

Siihen asti kauneudenhoitoalalla työskennellyt Holmström oli itsekin kerännyt tavaroita.

– Pikkulapsiarjessa halusin tuoda itselleni mielihyvää ja lohtua ostamalla.

Sitten hän koki hukkuvansa tavaroihin, omiinsa ja isänsä kodin, joka hänen piti tyhjentää.

– Mietin, mikä oli tärkeää: tavarat vai ihmiset. Opin, että on muitakin, jotka ovat samassa tilanteessa. Kuka heitä auttaa?

Siitä vyyhti lähti purkautumaan. Holmström opiskeli kasvatustieteitä ja ryhtyi ammattijärjestäjäksi.

Holmströmin oli alussa vaikea ymmärtää, kun asiakas ei saanut sitä, mitä hän olisi ammattijärjestäjänä voinut antaa. Kuuntelemisen taito korostui. Mikä on asiakkaalle riittävän hyvä? Parasta on, kun joku ylittää itsensä.

– Jollekulle se voi olla kaappi viimeisen päälle ojennuksessa, toiselle se, että hän vie roskapussin ulos.

Konmaritus-villitystä Holmström ei ikävöi.

– Kaikkea ei voi punnita onnella. Kalsarit eivät pirskahtele, mutta niitä tarvitaan. Eikä Suomen vuodenajoissa pärjää yhdellä takilla.

Samoin viikkaamisen voi lopettaa, jos löytää hyllyltä sen, minkä tarvitsee.

Pohjanmaalla työskentelevä Milja Niva kohtaa työssään useinkin kolmen sukupolven tavarapaljouden: vanhemmilta perityt, omat ja aikuisten lasten tavarat, jotka ovat jääneet roikkumaan lapsuudenkotiin. Sekin kertoo, että hänen useimmat asiakkaansa ovat 45–60-vuotiaita.

– Siinä sitten pitäisi luovia arjen keskellä, kun on kiireistä ja voimavarat ovat vähissä. Harva nipistää silloin töistä, siisteydestä kyllä. Järjestäminen on taito siinä missä ruoanlaitto. Toisille se on mieluista ja helppoa, toiset tekevät mieluummin jotain muuta ja haluavat maksaa palvelusta.

Niva on huomannut, että karsimisen aloittaminen on henkisesti raskasta. Hänellä on ollut myös asiakkaita, jotka häpeävät kotiaan niin, etteivät päästä sinne vieraita, eivät edes läheisiä ihmisiä. Ammattijärjestäjän tärkein taito onkin kohdata ihminen.

– Sosiaalisen median kiiltokuvat lisäävät ahdistusta. Ei ole ihme, että syntyy häpeää ja huonommuudentunteita. Lohdullista on, että ammattijärjestäjän avun jälkeen ihminen uskaltaa paremmin kutsua vieraita kotiin.

Niva alkaa aina asiakkaansa kanssa karsia tavaroita etsien syytä luopua niistä sen sijaan, että etsittäisiin syytä säilyttää ne.

– Ihmiset keksivät kymmeniä käyttötarkoituksia vaikka vanhalle sanomalehdelle. Pystyn auttamaan asiakkaitani siinä, mikä on oikeasti oleellista.

Ekologisuus tuntuu Nivasta itsestään selvältä, ja hän kierrättää asiakkaidensa puolesta.

– Ihmiset saavat usein karsittua, mutta tavara ei lähde ovesta ulos. Se jää odottamaan kestokassiin.

Milja Niva kertoo, että hän on aina rakastanut järjestystä mutta ollut sotkuinen ihminen. Kotihäpeääkin hän on kokenut ja opetellut kantapään kautta, miten saa kotinsa pysymään järjestyksessä ilman suurta vaivaa. Siinä auttoi minimalismin löytäminen.

– Nykyään tarvitsen 15 minuuttia siihen, että kotini on siisti. En päästä sitä räjähdystilanteeseen. Itselleni on tärkeää, että keittiö on aina siisti.

Kun hän huomasi, että hän pystyi auttamaan toisia, työt myyjänä alkoivat pikkuhiljaa vaihtua järjestämiseen. Hän luki alan kirjallisuutta ja teki uransa alkupuolella harjoittelukäyntejä. Näin hän opiskeli ammattinsa.

Tähtihetkiä työssä ovat ne, kun asiakas ei voi uskoa, että tila on sama kuin ennen järjestämistä. Onko hän edes omassa kodissaan? Ihanaa on myös, että asiakkaat tulevat kuukausienkin päästä kiittämään, että järjestys on ollut toimiva ja helppo.

Nivan oma lempikohde löytyy keittiöstä.

– Kuivaruokien järjestämisessä onnistun aina!