Ensimmäinen konmaritus-aalto pyyhkäisi läpi suomalaisten kotien seitsemän vuotta sitten.

– Meidän tavarasuhteemme historia on pitkä, mikä selittää, miksi kaikki hurahtivat siihen, sanoo ammattijärjestäjä, tietokirjailija ja filosofian tohtori Ilana Aalto.

Hänestä sota-aika ja pulavuodet muokkasivat ajatteluamme: tavaraa oli vaikea saada, ja kaikki saattoi tulla käyttöön, joten kaikki myös säästettiin.

1960-luvulla Suomi astui kulutusyhteiskuntaan, jossa jokainen ostos paransi elämänlaatua. Kasarilla elimme jo runsauden yhteiskunnassa. Vuosituhannen vaihteeseen mennessä elintaso oli noussut korkeaksi ja Suomeen rantautuneet Ikeat, H&M:t ja muut kaupat, joista sai tavaraa halvalla – vaikka sitten pikavipeillä, jotka alkoivat yleistyä. Elintaso oli noussut nopeasti, mutta pula-ajan mentaliteetti raksutti yhä takaraivoissa.

– Siinä, miksi meille alkoi kertyä tavaraa, on monta tekijää. Tämä historia minusta selittää, miksi konmari iski kuin salama Suomeen ja innostuimme järjestämisestä.

Raivokkain raivaamisen buumi on ehkä tasaantunut, mutta kiinnostus kodin organisoimista kohtaan pysyy pinnalla. Missä tavarasuhteessa nyt mennään?

Järjestäjien ammattikunta alkoi muodostua Suomeen jo ennen konmari-buumia. Aalto itse kouluttautui ammattijärjestäjäksi vuonna 2014.

Marie Kondon Konmari-kirjan myötä ihmiset kuitenkin havahtuivat siihen, että tavarat eivät enää palvele meitä, vaan me niitä. Aalto kutsuu tavaratyöksi sitä, että joudumme sumplimaan, minne kaikki roina laitetaan.

– Se, että järjestyksestä alettiin puhua, toi ihmisille uuden näkökulman: tavaroita voi hallinnoida ja karsiminen on prosessi, jonka voi tehdä esimerkiksi konmarin tai jonkin muun mallin mukaan.

Toki Martat ovat vuosikymmeniä kertoneet, miten lakanat järjestetään kaappiin. Meiltä kuitenkin puuttui tieto siitä, miten hallinnoidaan lakanakaappia, kun sinne täytyy sovittaa omat lakanat, äidin vanhat lakanat, häälahjalakanat ja mummon perintölakanat.

Nyt tunnistetaan kunnolla ajatus, että tavarat voi järjestää nokkelammin, järjestys kaappien sisällä palvelee arkea ja ihmisillä voi olla tavarataitoja.

– Kun tuollainen käsitys syntyy, alkaa se vaikuttaa koko yhteiskunnassa siihen, miten ihmiset näkevät asiat. Uskon, että tämä on vaikuttanut paljon tavarasuhteeseemme. Moni on herännyt miettimään, olisiko elämä helpompaa, jos karsisi tavaraa.

Minimalismi on nyt täällä – niin, vasta nyt. Aalto sanoo, että vaikka minimalismista on puhuttu jo aikaisemmin, on siitä vasta viime aikoina kunnolla noussut trendi tavaroiden järjestämisen ja raivaamisen sisällä.

– Minimalismissa on vissi logiikka, joka puhuttelee monia: kun vähennät tavarat minimiin, voit tehdä elämässä kivoja juttuja ilman, että tavara painaa. Minimalismia seuraavaa onnea ja iloa hehkutetaan nyt paljon.

Minimalismi on käsitetty Aallosta vähän väärin. Moni tulkitsee sen olevan askeettinen oppi, joka sekoittuu tietynlaiseen arkkitehtuuriin ja vitivalkoiseen tyhjään kotiin.

– Monet sanovat, että eivät ole missään nimessä minimalisteja, koska he tykkäävät tavarasta ja runsaudesta. Mutta minimalisti voi olla, vaikka rakastaisi maalais­romantiikkaa.

Ajatus minimalismista viehättää Aaltoa itseäänkin.

– Mutta en tiedä, olisiko minulla oikeasti saumaa ryhtyä sellaiseksi. Minulla on kolme lasta – vaatisi melkoisen ponnistuksen, että virtaviivaistaisimme turhan roinan. Minulle on aina riittänyt kotona riittävä perusjärjestys.

Oletko nähnyt jääkaapin, jossa mehut ja maidot on kaadettu niitä varten hankittuihin simppeleihin lasipulloihin? Voikin on ehkä rasiassa, joka on samaa sarjaa.

Yksi viime aikojen suuntaus on, että tavarat järjestetään nätisti – tosi nätisti. Aalto kutsuu sitä esteettiseksi järjestämiseksi.

– Kaikesta tulee tosi silmää miellyttävää. Usein se on käytännöllistä, mutta ei aina.

Aalto itsekin kokeili joskus säilyttää voileipätarvikkeita jääkaapissa yhdessä laatikossa. Arki osoitti järjestelmän liian monimutkaiseksi, sillä perhe ei jaksanut laittaa juustoja ja levitteitä takaisin laatikkoon.

– Ei vastaa tarkoitusta laittaa tavaroita hienoihin purkkeihin, jos muut eivät halua käyttää niitä.

Aallolla ei ole mitään sitä vastaan, että ihmiset kotia järjestäessään tähtäävät kauneuteenkin.

– Mutta olisi hirveää, jos kauneudesta tulisi standardi ja ihmiset miettisivät, että kaappien sisällä pitää alkaa näyttää joltain tietyltä.

Aalto kertoo, että Yhdysvalloissa esteettinen järjestäminen on ollut trendi jo pitkään. Netflixin The Home Edit -sarjassa ammattijärjestäjät latovat kirjat värijärjestykseen ja siirtävät kuiva-ainekaapin tuotteet yhdenmukaisiin pakkauksiin.

– Esteettinen järjestäminen on iso ilmiö, ja siihen liittyy tiiviisti toinen ilmiö: järjestämisen kaupallistuminen.

Vaate- ja keittiönkaappeihin on myyty hylly- ja säilytysjärjestelmiä pitkään, mutta nyt ihan tavallisista kaupoista saa jos jonkinlaista säilytintä esimerkiksi jääkaappiin: limutölkit tähän, porkkanat tuohon ja leikkeleet tähän pikkulokeroon. Vaatekaappiin voi hankkia vaikkapa laatikon, johon jokainen housupari viikataan omaan lokeroonsa.

Järjestämisessä näkyy nyt Suomessakin ihan uudenlainen kaupallistuminen, Aalto kertoo. Hänen Facebook-ryhmässään Paikka kaikelle kysellään yhä useammin, mistä saisi ostettua jonkin näppärän järjestämiseen liittyvän jutun.

– Moni aloittaa nyt tavaroiden järjestämisen sillä, että ostaa välineitä, vaikka oikea tapa olisi ensin karsia tavaraa. En kuitenkaan tuomitse tätä – paitsi silloin, jos ihmiset ostavat kotiinsa muovia, jota ilman he pärjäisivät hyvin.

Sitä paitsi: jos ensin karsit tavaroita, silloin luultavasti vapautuu laatikoita, jolloin niitä ei tarvitse ostaa lisää.

Meillä suomalaisilla on historiamme takia taipumus ajatella, että tavaraa kannattaa hamstrata. Aalto kertoo, että sen rinnalla kulkee toinenkin taipumus.

– Meillä on pitkä historia siitä, että siisteys ja järjestys on positiivista ja toivottavaa. Järjestystä ihannoidaan voimakkaasti.

Tämän taustalla on esimerkiksi näkemys, että naisten tehtävä oli kasvattaa uusia kansalaisia, ja siinä kodin puhtauskin oli tärkeää. Vielä nykyäänkin tavaraa rönsyilevä koti liitetään liian helposti siihen, että asukkaalla on ongelmia arjenhallinnan tai mielenterveyden kanssa.

– Monille kodin epäjärjestys on kipeä ongelma. Jotkut tuntevat siitä alemmuutta ja kotihäpeää.

Kun niskaan puskee yhtäältä perinne säilyttää tavaraa ja toisaalta voimakas siisteysnormi, ihmiset helposti syyllistyvät ja tuskastuvat.

– Moni ei tiedä, että meillä on tällainen historia. Heitä lohduttaa kuulla, että meillä on tällaisia ajatustapoja, ja niiden rinnalla vielä valtavat markkinointikoneistot, joissa parhaat psykologit miettivät, miten sinut saataisiin ostamaan lisää.

Jos epäjärjestys silti aiheuttaa syyllisyyttä, Aalto kehottaa miettimään. Haittaako se mitään, jos kodin tavarat eivät ole tip top -järjestyksessä?

– Minun tärkein oppini on arjen sujuminen. Jos tavarat eivät aiheuta riitoja puolison kanssa tai kaapista ei putoa tavaroita päähän, kun oven avaa, haittaako epäjärjestys? Jos sotku ei haittaa, silloin se ei haittaa.