Maija Joutjärvi

Pilvikirsikan runko hehkuu ilta-auringossa lämpimän punaruskeana kuin kuparilevy. Se on vihreän lisäksi yksi harvoja värejä Hannele Kokon runsaassa puutarhassa Vesivehmaalla. – Kukat eivät oikein ole minun juttuni. Pidän enemmän levollisesta tunnelmasta, hienoista lehtiperennoista, erikoisista puista ja pensaista. Hannele on rakentanut puutarhaansa parikymmentä vuotta, yhtä kauan kuin hän on asunut punatiilisessä talossaan kallion kupeessa. Koko komeus on syntynyt lähes tyhjästä, sillä tontilla kasvoi valmiiksi vain isoja puita. – Nyt ajattelen, että minulla ei ollut silloin alussa kasvien suhteen oikeastaan mitään makua. Haalin melkein kaikkea, mitä vain sain käsiini. Nekin kasvit, jotka ovat niiltä ajoilta säilyneet, kuten kuunliljat, kurjenkat ja valeangervot, ovat muuttaneet paikkaa moneen kertaan. Naapuri joskus vitsailikin, että siitä tietää kevään tulleen, kun näkee Hannelen taas siirtelevän kottikärryillä kasveja paikasta toiseen. Koirat ovat aina Hannelen mukana puutarhatöissä paitsi parina viikkona keväällä, kun kuunliljojen kasvu on alussa. Lemmikkkien riehakkaat leikit voisivat rikkoa herkässä vaiheessa olevat kasvustot. Kuvassa hoidossa oleva tyttären koira Kara. Talolta laskeutuvien rappusten vieressä kasvaa osa Hannelen happomarjakokoelmasta. Ylhäällä lumikärhö nousee köynnöskaarta pitkin, etualalla liehuu tuurenpihlajan lehtiä. Varjopenkissä kasvaa komeasinikuunliljaa, sinikämmentä, varjohiippaa ja rotkolemmikkiä. Taustalla kallion juuressa alkaa metsän reuna, joka on puutarhan kuivin mutta myös lämpimin paikka. Siellä Hannele on saanut menestymään kaikkein arimmat lajinsa. Talon toisella puolella oleskelupaikkaa ympäröivät kuunlilja- ja havuryhmät. Väriä ja muotoja tuovat ruukkuihin istutetut verililjapuut, jotka talvehtivat lämmittämättömässä huoneessa. Siirto-operaatiot jatkuvat usein pitkin kesää. Hannele kärrää taimipotteja, kun hänen silmiinsä osuu kasviryhmästä tyhjä, uutta kasvia huutava läntti. Tai silloin kun jokin hänen aarteensa on joutunut liian pahasti puristukseen muun kasvillisuuden keskelle, ja sen ympäristöä täytyy karsia ja istuttaa muualle. Hänen mielestään on välillä yhä hankala hahmottaa, kuinka suureksi pikkuruinen taimi voi ajan kanssa kasvaa. Pikkupuiksi kasvikirjoissa kuvaillut lajitkin saattavat lopulta venähtää yllättävän kookkaiksi hongankolistajiksi. Viimeksi kyydityksen ovat saaneet hakuropaju ja tähtimagnolia. Hannelella on tapana kasvattaa niiden tapaisia arkoja lajensin ruukussa ja talvettaa pari ensimmäistä vuotta kellarissa. Tällä konstilla hän on saanut menestymään useita erikoisuuksia, kuten lakki- ja tulppaanipuut. Nyt aika on kypsä istuttaa taimet maahan. Hakuropaju korvaa neidonhiuspuun, tähtimagnolia pääsee rinteen aurinkoiseen kohtaan. Aasiankilpikierto verhoaa köynnöskaarta Hannelen, Stelliinan ja Kirpun yläpuolella. Vasemmalla kukkii 'Annabelle'-pallohortensia, etualan ruukuissa on kultasypressejä. Keijunkukat, mehitähdet, rikot ja happomarjapensaat viihtyvät kuivan kalliorinteen oloissa. Siellä risteileviä polkuja peittää pehmeä hake. Hannele on tuonut monia värikäslehtisiä happomarjalajikkeita Virosta. Kalliorinteen lakkipuu on yksi puutarhan aroista menestyjistä. Ruukussa kasvava valeakaasia ’Lace Lady’ on Hannelen uusimpia aarteita. Se pääsee talveksi varastoon. Tilava rinnetontti jakautuu oikeastaan kolmeen puutarhaan, sillä ne ovat maapohjaltaan ja muiltakin ominaisuuksiltaan kovin erilaisia. Tämä vaikuttaa kasvivalintojen lisäksi myös hoitotoimiin. Männikköisessä rinteessä sijaitsevassa yläpuutarhassa on niin kuivaa, että uusia kasveja täytyy kastella säännöllisesti ainakin kaksi ensimmäistä vuotta, kunnes niiden juuret kasvavat ja pystyvät hakemaan kosteutta laajemmalta alalta ja syvemmältä maasta. Toisaalta siellä ei tarvitse taistella rikkaruohojen kanssa, sillä luonnonkasveista vain kielot viihtyvät. Alapuutarhassa taas on muuta tonttia tasaisempaa ja savimaata. Se pysyy hyvin mehevän kosteana, mutta tiukan maan kaivaminen uusia istutuksia varten käy sielläkin työstä. – Onneksi aloitin puutarhan tekemisen helpoimmasta päästä eli talon ympäriltä tontin keskeltä. Siinä kohtaa on monessa suhteessa optimiolot. Metsäpuutarhamainen yläpuutarha on uusin osio ja siksi Hannelen suosikki. Se on laajentunut vähitellen noin seitsemän vuoden ajan. Työ jatkuu yhä, sillä uusin hakkeen peittämä polku valmistui vasta muutama kuukausi sitten. – Alun perin haaveilin hiekkapoluista, mutta sitten tajusin, etten kerta kaikkiaan jaksa raahata hiekkalasteja ylös rinteeseen. Onneksi hakekin sopii tunnelmaan ihan hyvin, ja sitä on kevyttä kuljettaa. Koska minun pitää pystyä kantamaan itse kaikki rakenteet, ja tietysti hinnankin vuoksi, olen pengertänyt rinnettä harkkotiilillä. Lehtiperennojen kaikki hienot piirteet nousevat näkyville vihreävoittoisissa kasviryhmissä. Hannelen puutarha sijaitsee vyöhykkeellä II ja sen koko on 5 000 neliötä. ’Solar Eclipse’ -haltijankukka viihtyy puolivarjossa. Valkoisessa ryhmässä korkeimmalle kohoaa valkopärskäjuuri. Sen ympärillä kasvaa ukonkelloa, valkokirjokanukkaa, haltijankukkaa ja kuunliljoja. Valkopärskäjuuri kasvaa puolitoistametriseksi ja kukkii heinäkuussa. ’Zebrinus’-elefanttiheinä kasvaa korkeaksi mättääksi. Kukkien vähäisyydestä huolimatta Hannelen puutarha on kaikkea muuta kuin tylsä. Sen lumo vain on räiskyvää kukkatykitystä hienovaraisempaa. Lehtimuodoilla leikittely tuo herkkää jännitettä näkymiin, kun esimerkiksi kuunliljojen laakeiden lehtien vierestä kohoaa hentoviivainen heinätupas tai topakka kähäräpietaryrtti. Perennojen ja puiden lehdillä vaihtelee elegantisti koko vihreän sävykirjo heleästä vehreydestä raikkaan kellertävään tai tyylikkään harmahtavaan ja sinertävään. Kukkien sijasta väriläiskän virkaa toimittavat esimerkiksi puna- ja violettilehtiset lajikkeet. Niitä löytyy runsaasti molemmista Hannelen suosikkikasveista, keijunkukista sekä happomarjoista. Hän on huomannut, että keijunkukat ovat monen muunkin puutarhaharrastajan mieleen, mutta happomarjoilla eli Berberiksillä on kehnompi maine. Monet pitävät niitä yhä inhottavan piikikkäinä pensaina, mutta kuivaan tottuneina ne sopivat metsäpuutarhan karuihin oloihin täydellisesti. – Onhan niitä tietysti ikävä leikata, mutta kyllä ruusuissakin on piikkejä, eikä niitä silti karsasteta. Happomarjan lajikkeissa on aivan uskomattoman hienoja värejä. Esimerkiksi ’Harlequin’ on varsinainen ilmestys. Lehdet ovat viininpunaisen ja valkoisen läikikkäät, nuoret oksatkin vahvan punaiset. ’Harlequin’ on yksi koristeellisimmista happomarjalajikkeista. Happomarja. Lännenkermesmarjan kukintoihin kehittyvät punaiset marjat muuttuvat myöhemmin mustiksi. Hannelen vinkit kasvikokeilijalle Helli alkuun Kun aran lajin saa menestymään pari ensimmäistä vuotta, voi jo vähän hengähtää. Jos mahdollista, talveta taimet aluksi kellarissa tai suojaa esimerkiksi pakkaspeitteellä. Usein auttaa jo sekin, että kokoaa kasvien juuristolle syksyllä kunnon kerroksen kuivia puiden lehtiä. Istuta ilmavasti Puut tarvitsevat tilaa kasvaakseen kauniin muotoisiksi. Jos ne on istutettu liian tiheästi tai vaikkapa isomman puun katveeseen, ne kasvavat toispuoleisiksi. Joskus on vain purtava hammasta ja raaskittava poistaa joku puu, jotta muut mahtuvat paremmin kasvamaan. Ihastu uusiin lajeihin Esimerkiksi kuivuutta kestävistä happomarjoista on viime aikoina tullut paljon uusia näyttäviä lajikkeita. Syksyllä kauniisti kaartuvia oksia jäävät lehtien putoamisen jälkeen koristamaan hienot punaiset marjat. Muista syysalet Kesän loputtua monet taimimyymälät kauppaavat kasveja alennetuin hinnoin. Silloin on hyvä hetki hankkia edullisesti kokeiltavaksi sellaisiakin erikoisuuksia, joiden menestymisestä ei ole takeita.