Punajuurileipä leivotaan helposti näin:
1. Kuori ja paloittele punajuuret. Pane ne kattilaan ja lisää vettä sen verran, että palat juuri peittyvät. Keitä kypsiksi kannen alla.
2. Kaada vesi talteen ja soseuta kypsät punajuuren palat. Mittaa punajuurisoseeseen keitinvettä ja vettä sen verran, että saat yhteensä puoli litraa nestettä.
3. Sekoita joukkoon suola, hunaja tai siirappi, täysjyvävehnäjauhot ja kuivahiiva.
4. Lisää vehnäjauhot taikinaan käsin vaivaten. Kun kaikki jauhot on lisätty, vaivaa limpputaikinaa vähintään 10 minuuttia. Taikinan sitkorakenne on sopivasti kehittynyt, kun taikina tuntuu irtoavan käsistä ja kulhon reunoista.
5. Lisää lopuksi saksanpähkinät. Anna taikinan kohota vähintään 30 minuuttia. Voit nostaa sen myös jääkaappiin ja antaa kohota viileässä usean tunnin kelmulla tiiviisti peitettynä.
6. Kaada taikina hyvin jauhotetulle pöydälle. Vaivaa ilmakuplat pois ja jaa taikina kahteen osaan. Muotoile soikeiksi leiviksi.
7. Nosta leivät uunipellille leivinpaperin päälle. Anna kohota 30–45 minuuttia. Lämmitä uuni valmiiksi 250 asteeseen.
8. Tee kohonneiden leipien pintaan viilto terävällä veitsellä ja nosta pelti uunin alatasolle. Kiehauta pari desiä vettä ja laita vesi uunikestävässä kulhossa uunin pohjalle. Höyry edesauttaa rapean kuoren syntymistä.
9. Paista punajuurileipiä 250-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Laske sitten lämpötila 200 asteeseen ja jatka leipien paistamista vielä 20 minuuttia.