Sulata ja jäähdytä voi.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään. Siivilöi ne muna-sokerivaahtoon.
Sekoita taikinaan voisula, maito, soseutettu banaani sekä pähkinä- ja suklaarouhe.
Levitä taikina leivinpaperoidulle uunipellille tasaiseksi, koko pellin kokoiseksi levyksi.
Paista kakkulevyä 200-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia. Jäähdytä kakkulevy.
Vatkaa kaikki kuorrutuksen aineet keskenään kuohkeaksi kreemiksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakkulevyn päälle. Koristele banaanilastuilla ja valkosuklaarouheella.
Leikkaa pähkinä-banaanikakku neliön mallisiksi paloiksi terävällä veitsellä.