Misolohi on täyteläisyydessään vailla vertaa! Umaminen herkku saa raikkaan parin pomelosalsasta
Gluteeniton
Maidoton
Munaton
45 min
Misolohen salaisuus on japanilainen soijapaputahna, joka maustaa kalan umamiseksi ja täyteläiseksi. Pirtsakka pomelosalsa on täydellinen pari lohelle. Kokeile ja ihastu!
Leikkaa lohifileepala neljään annospalaan ja pane palat vuokaan. Sekoita misotahna, sitruunanmehu, soijakastike ja hunaja. Kaada marinadi lohipalojen päälle ja kääntele palat marinadissa. Anna maustua puoli tuntia.
Leikkaa mango ja avokado pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynsi. Halkaise chili, poista siemenet ja kalvot, leikkaa pieniksi paloiksi. Suikaloi thaibasilikan lehdet. Sekoita kaikki salsan ainekset ja anna maustua hetki.
Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja paista kalapaloja nahkapuoli alaspäin noin 3 minuuttia. Käännä ja paista myös toiselta puolelta noin 3 minuuttia. Lohi saa jäädä sisältä punertavaksi ja meheväksi. Tarjoa misolohi pomelosalsan kanssa.