Ripotteilla saat ruokaisuutta ja purutuntumaa paahteiseen maa-artisokkakeittoon.
Paahda pannulla 1 dl rouhittua pähkinäsekoitusta. Murenna joukkoon muutama kuivattu omenalastu ja lisää 1 rkl oliiviöljyä, 1 rkl hunajaa tai siirappia, ½ tl inkivääriä ja ¼ tl suolaa sekä halutessasi hieman chilihiutaleita. Paahda muutaman minuutin ajan.
Leikkaa 1 fenkoli ohuiksi suikaleiksi. Suikaloi myös pieni pala punakaalia. Lisää kasvissuikaleiden joukkoon 3 rkl rypsiöljyä, 2 tl sokeria tai hunajaa, puolikkaan sitruunan mehu, ¼ tl suolaa ja ¼ tl mustapippuria. Ripottele päälle vesikrassia tai versoja ja seesamin- tai sinapinsiemeniä.
Valuta 1 tlk (noin 400 g) kikherneitä. Sekoita niihin 2 tl harissatahnaa, 1 rkl rypsiöljyä ja ½ tl suolaa. Levitä pellille leivinpaperin päälle tai uunivuokaan ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Voit tarjota lisänä myös hienonnettua kevätsipulia ja chiliä.
Mittaa pannulle 1 rkl rypsiöljyä, 1 rkl hunajaa ja 1 tl garam masala -maustesekoitusta sekä ¼ tl suolaa. Kuumenna ja lisää 250 g revittyä maustamatonta tofua. Paista käännellen muutama minuutti, kunnes tofu saa väriä. Koristele korianterilla.
Kuutioi 4–6 viipaletta hapanjuurileipää (tai muuta vaaleaa leipää). Sulata 50 g voita pannulla ja lisää ½ rku salvianlehtiä. Ruskista voita salvianlehtien kanssa keskilämmöllä sekoitellen 10 minuuttia. Lisää leipäkuutiot, kun voi muuttuu kullanruskeaksi. Paista käännellen, kunnes kuutiot ovat rapeita.