Vatkaa huoneenlämpöiset valkuaiset kuivassa ja puhtaassa kulhossa kovaksi vaahdoksi.
Lisää sokeri vähän kerralaan ja edelleen vatkaten.
Yhdistä toisessa kulhossa mantelijauhot, appelsiininkuori, leivinjauhe, kardemumma, suola ja vanilja.
Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (halkaisijaltaan n. 20 cm). Tasoita pinta lastalla.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 20–30 minuuttia tai kunnes pohja on kauniin värinen ja tikulla testattaessa kypsä.
Irrota pohja vuoasta jäähtyneenä ja leikkaa se terävällä veitsellä kahteen osaan.
Vatkaa kerma vaahdoksi. Yhdistä siihen appelsiinirahka.
Lisää puolukkasose, tomusokeri ja 1 dl kuohuviiniä.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viisi minuuttia. Kuumenna 1/2 dl kuohuviiniä kattilassa. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan kuohuviiniin. Nosta kattila heti pois levyltä ja anna liivateseoksen hieman jäähtyä.
Lisää liivateseos täytteeseen hyvin sekoittaen. Nosta mousse peitettynä jääkaappiin noin tunniksi.
Pese kakkuvuoka. Vuoraa pohja uudelleen leivinpaperilla. Nosta alimmainen kakkulevy pohjalle. Lisää sen päälle reilu puolet puolukkamoussesta.
Nosta päälle toinen kakkulevy. Levitä sen päälle loput puolukkamoussesta ja tasoita pinta lastalla.
Nosta kakku peitettynä jääkaappiin 3–4 tunniksi tai yön yli jähmettymään.
Irrota irtopohjavuoan reunat kakun ympäriltä ja siirrä kakku varovasti lastan avulla kakkuvadille.
Koristele kakku vadelmilla ja jouluisilla makeisilla. Tarjoa pian koristelemisen jälkeen.