Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva maitoon.
Lisää sokeri, kardemumma, suola ja muna joukkoon hyvin sekoittaen. Alusta jauhot taikinaan vaivaten.
Lisää lopuksi pehmeä voi ja vaivaa vielä hetki, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista.
Kohota liinan alla noin 30 minuuttia.
Kauli taikinasta 55 senttiä korkea ja 40 senttiä leveä levy. Levitä tuorejuusto taikinalevylle. Ripottele marjat puolikkaalle levylle, levyn alaosaan. Ota taikinan yläosasta kiinni ja käännä taikina kaksin kerroin marjojen päälle, niin että taikinan taitekohta jää ylös.
Leikkaa levy pitkittäin 3–4-senttisiksi suikaleiksi. Leikkaa jokainen suikale vielä keskeltä kahtia ikään kuin housunlahkeiksi niin, että taikina jää yläpäästä kiinni.
Tartu suikaleista eli ”housunlahkeista” kiinni ja pyöritä niitä kierteille. Kiepauta kierteet vielä toistensa ympäri. Nipistä päät kiinni.
Nosta pullat leivinpaperin päälle pellille. Kohota leivinliinan alla 20 minuuttia.
Voitele kuningatarpullat kananmunalla ja koristele raesokerilla.
Paista pullia 200-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.
Vinkki!
Voit myös kiepauttaa pullasäikeet pyöreiksi kierrepulliksi ja paistaa pullat paperisissa vuoissa.