
1. Mihin valmistaikinat sopivat?
Voi-, lehti- tai torttutaikinat sopivat suolaisiin tai makeisiin piirakoihin, pasteijoihin, torttuihin ja leivoksiin. Ota taikina ajoissa jääkaappiin sulamaan ja leivo se kylmänä. Paista leivonnaiset kuumassa uunissa, noin 225 asteessa, jolloin tulos on herkullisen lehtevä.
2. Mitä eroa taikinoissa on?
Valmistaikinoissa löytyy eroja taikinalevyjen koossa, paksuudessa ja valmistusaineissa. Piirakkataikinoita on sekä pyöreän että suorakaiteen muotoisina. Makeaan ja suolaiseen piirakkaan on omat taikinansa. Kuitupitoisempi kauramurotaikina on mainio pohja marja- ja raparperipiirakalle. Ruis-perunataikinasta leivot vaikka maukkaan peltilihiksen.
3. Maukas voitaikina
Voitaikinan rasvaraaka-aineena on voi, joka tekee taikinan mausta aromikkaan. Voitaikina kannattaa leipoa heti sulamisen jälkeen jääkaapin viileänä. Leivonnaiset ovat sitä lehtevämpiä, mitä viileämpänä leivonnaiset ehtii laittaa uuniin. Taikinaa on vaikea käsitellä, jos se pääsee lämpenemään liikaa.
Voitaikinaa voi hyödyntää myös ruokien ”kuorena”. Esimerkiksi taikinoitu lohi tai Beef Wellington paistetaan perinteisesti voitaikinakuoren alla.
4. Monikäyttöiset torttu- ja lehtitaikinat
Lehtitaikina on useaan kertaan kaulittua taikinaa, jossa on kerroksittain voitaikinaa ja rasvaa. Rasvana lehtitaikinassa on useimmiten margariini. Taikina kestää hyvin käsittelyä huoneenlämmössä, ja siksi se sopii aloittelevillekin leipojille.
Torttutaikina kestää myös hyvin käsittelyä. Se ei ole niin herkkä lämmölle kuin voitaikina. Rasvana taikinassa käytetään margariinia. Eri valmistajien taikinalevyjen paksuus vaihtelee. Ohuemmat taikinat on helpompi täyttää. Paksummista taikinoista valmistuvat lehtevimmät ja korkeimmat joulutortut.
5. Pullataikinan mahdollisuudet
Pakastepullataikinasta leivot korvapuustit, voisilmäpullat, munkit tai vaikka mustikkapiirakan. Taikinan voi ottaa jo edellispäivänä jääkaappiin sulamaan. Sulamista nopeuttaa puoli tuntia pellillä liinan alla 40-asteisessa uunissa. Pullataikinaa saa myös gluteenittomana.
+ 3 vinkkiä muiden valmistaikinoiden käyttöön
Croissantin muodonmuutos
Purkissa myytävä croissant-taikina säilyy pitkään jääkaapissa. Leikkaa taikinarullasta kiekkoja. Asettele ne muffinivuoan kohoumien päälle, voitele munalla, ripottele pinnalle kanelisokeria ja paista kupeiksi. Täytä kupit jäätelöllä ja marjoilla.
Keksikeko tai cookiekakku
Paistovalmis cookietaikina on leikkaamista ja paistamista vaille valmis. Voit paistaa taikinasta myös vain yhden jätticookien ja koristella sen esimerkiksi pähkinälevitteellä, pähkinöillä, makeisilla ja koristerakeilla cookiekakuksi.
Pizzataikinasta vohveleita
Valmis pizzataikina ei kohotusta kaipaa. Pizzan lisäksi taikina taipuu vaikka pizzavohveleiksi: leikkaa taikinalevy kuudeksi neliöksi, pane tomaattikastiketta, juustoa ja muut täytteet keskelle, nipistele kulmat kiinni, niin että täyte jää taikinan sisään ja paista vohveliraudalla kypsäksi.