
1. Moderni
Rosoisen karhea betoni ja kulunut puupinta ovat voimakkaita ja karun kauniita materiaaleja, jotka kaipaavat rinnalleen hillittyjä, hienostuneita sävyjä.
Puhtaaksi pelkistetyn modernin tyylin täydentävät kasvit, joiden koristearvo on toisiinsa sointuvissa sävyissä ja kiinnostavissa muodoissa. Punakukkaisena tutumpi skimmia saattaa leutoina talvina selvitä maahan istutettuna. Sen vaalean vihertävän ’Finchy’-lajikkeen sävy toistuu ’Zipi’-kanervan pirteän kellertävissä lehdissä. Huurteiselta näyttävä pronssisara ’Frosty Curls’ tuo kasvikolmikkoon ilmavaa keveyttä. Sen lehdet säilyvät kauniita pakkasessakin. Pienikokoisia ruukkuun sopivia heiniä ovat myös esimerkiksi karhunnadat ja hopeatoppo.
2. Yksinkertainen
Raikkaan turkoosit astiat korostavat kanervakasveihin kuuluvien marjakanervien muhkeita marjoja ja väkevänvihreitä sammaltuppaita. Sammalen lisäksi yksinkertaiseen, luonnonläheiseen asetelmaan sopivat kävyt tai kuvauksellisesti kelottuneet puukarahkat. Niiden keräämiseen tulee olla maanomistajan lupa. Patinoituneet puutikkaat ja alassuin käännetty, ruostunut pullokori luovat sopivan levollisen taustan kasveille. Yhtä hyvin asetelman voi rakentaa esimerkiksi puisten pullokorien tai hedelmälaatikoiden varaan.
3. Romanttinen
Kruunupäinen syklaami sekä suloiset tulilatvat posliinisissa kahvikupeissa henkivät hempeän romanttista tyyliä. Kahvikuppeihin sopivat myös miniatyyrikokoiset krysanteemit tai syklaamit. Tulilatvat, syklaamit ja krysanteemit viihtyvät viileässä ja sietävät jopa lämpötilan hetkittäisen piipahduksen pakkasen puolelle.
4. Maalaisromanttinen
Asetelman päärooli on ’Regina’-patioruusulla, jonka muoto toistuu koristekaalien kerissä. Ruukkukrysanteemin säteittäiset kukat tuovat vaihtelua pyöreisiin muotoihin. Hortensian kukka säilyy kauniina lasikellon alla. Ruusut, kaalit ja krysanteemit eivät pahastu pikkupakkasesta, mutta kovilta sateilta ja pakkaselta ne on hyvä suojata.
5. Luonnonläheinen
Herkät ’Giant’-myrkkyliljat työntyvät rohkeasti esiin sammalesta. Jos istutat myrkkyliljan mukulat kukinnan jälkeen ulos, niin saat nauttia kasvin lumosta seuraavanakin syksynä.
6. Värimerellinen
Puksipuiden omintakeinen tuoksu, lämpimän sävyinen terrakotta sekä rustiikit esineet vievät ajatukset aurinkoiselle Välimerelle. Helppohoitoiset, vain säännöllistä kastelua vaativat pensastädykkeet, syklaamit ja puksipuut kestävät muutaman pakkasasteen, mutta huokoiset terrakottaruukut kannattaa nostaa kylmältä suojaan halkeilun ehkäisemiseksi.
Kuvausjärjestelyt: Teija Tuisku ja Heidi Haapalahti
Kasvit: Muhevainen ja Plantagen, esineet kuvausrekvisiittaa.