Julkaistu Maku -lehdessä 1/2022.
”Ruoanlaittoni on eräänlainen kokkisota. Harvoin päätän etukäteen, että teen makaronilaatikkoa, vaan kaikki lähtee raaka-aineesta. Sanon puolisolleni Tommille, että osta kaupasta sitä sesongin kasvista, mikä näyttää kiinnostavalta. Kerran hän toi kauppahallin luomupuodista hauskoja sormisitruunoja.
Mielestäni kaiken voi paahtaa, maku vain paranee. Lukijani tuntevatkin minut paahtajanaisena. Olen puhunut vuosia esivalmistelun elämää mullistavasta taiasta. Minulla on tapana paahtaa kasviksia pian kaupassa käynnin jälkeen, sillä se lopettaa taistelun aikaa vastaan. Uunissa kasvikset valmistuvat ilman, että niiden ääressä tarvitsee päivystää. Samalla iskulla paistan kalan ja teen muusin päivälliseksi. Kypsistä kasviksista saa myöhemmin kymmenessä minuutissa sosekeiton tai kvinoasalaatin.
Hävikin torjunta on minulla geeniperimässä. Lapsuudenkodissani Kangasniemellä tehtiin kaikki itse leivästä lähtien, kasvatettiin porkkanat ja punajuuret, marjastettiin, kalastettiin ja säilöttiin sato maakellariin. Tuntuu turhalta heittää ruokaa pois kaiken sen vaivan jälkeen. Hävikin minimointi on raaka-aineen, ruoan ja ruoanlaittajan arvostamista.
Viihdyn keittiössä, mutta ymmärrän, että kaikki eivät pidä ruoanlaitosta. On perheitä, joissa on useita eri ruokavalioita tai lapsia, jotka eivät halua maistaakaan.
Itselleni tärkeä oivallus on ollut, että monet ruoat ovat pelastettavissa, vaikka mokia sattuisikin. Kerran tein koivunpunikkitateista sosekettoa. Lopputuloksena oli kattilallinen venyvää limakeittoa. Mietin, mitä hemmettiä teen, kunnes keksin rieskat. Laitoin sekaan jauhoja ja kaurahiutaleita, ja rieskoista tuli todella herkullisia. Ruoanlaitto on anteeksiantavaa.”
Sadun hävikkivinkit
”Nostele hävikkikoriin pöydälle avattuja pastapusseja ja muita kaappiin unohtuneita kuiva-aineita. Kun tuotteet ovat näkyvissä, ne tulevat todennäköisemmin käytettyä. Aina kun teen ruokaa, mietin, miten voisin hyödyntää korin sisältöä.”
”Lasisista jääkaappirasioista näkee heti kansia avaamatta sisällön, jolloin ruoat tulevat todennäköisesti syötyä. Nätin rasian voi nostaa pöytään sellaisenaan.”
”Jaa jääkaappi alueisiin lajityypeittäin. Selvitä, miten kylmä jääkaappi on mistäkin kohdasta. Meillä lämpimintä on ylähyllyllä, joten siellä ovat hillot. Alhaalla ovat kylmäsäilytystä vaativat, esimerkiksi maidot. Yksi hyllyistä on esivalmistetuille asioille, yksi ruoanjämille. Minulla on myös jääkaapissa hävikkikori avatuille kastikepurkeille.”
Nappaa talteen Sadun arkibravuurien reseptit
Luonnonkalalaatikko
Luonnonkalalaatikko on arkiruokien aatelia, sillä edes perunoita ei tarvitse kuoria! Gluteeniton resepti valmistuu hieman yli tunnissa, mutta itse valmistelu ei vie 20 minuuttia kauempaa.
Risotto kuivatuista sienistä
Risotto on mainettaan helpompi arkiruoka. Tässä kuivatuista sienistä valmistetussa risotossa Satu käyttää suppilovahveroita, mutta myös muut kuivatut sienet käyvät hyvin.
Kasvis-kvinoasalaatti
Kasvis-kvinoasalaatin resepti muuttuu jääkaapin sisällön mukaan, mikä tekee reseptistä arjen kiistattoman pelastajan. Salaatin sekaan voi siis laittaa juuri niitä kasviksia, joita käsillä sattuu olemaan!