”Tapasimme toisemme viisitoista vuotta sitten. Pariskunta meistä tuli vuoden ystävyyden jälkeen ja ruokavaikuttajia vähän vahingossa.
Korona-aikana kokkasimme paljon kotona. Kuvasimme annoksia omiin somekanaviimme, kunnes päätimme perustaa ruokakuville oman tilin, jossa reseptit olisivat tallessa meille ja ystävillemme. Tilin suosio oli iloinen yllätys.
Seuraajamme ovat antaneet palautetta, että ruokamme näyttävät superherkullisilta mutta eivät niin hienoilta, etteikö niitä uskaltaisi kokeilla. Värit ja visuaalisuus ovat meille tärkeitä, mutta eniten nautimme kokkaamisesta ja syömisestä.
Ruoanlaitto on työtämme, mutta emme ota sitä kovin vakavasti. Osaamme nauraa virheillemme silloinkin, kun haarukka unohtuu uunivuokaan tai pullataikinaan päätyy kardemumman sijaan mustapippuria.
Arkisin teemme harvoin ruokaa yhdessä. Silloinkin, kun kokkaamme juhlia varten, jaamme valmistettavat ruokalajit, emmekä sotkeennu toistemme puuhiin. Ruokamme ovat kasvispainotteisia. Pidämme lihasta, mutta syömme sitä koko ajan vähemmän. Kasvisruokiin saa helpommin monipuolisia makuja.
Teemme paljon välimerellistä ruokaa. Iranilaisesta keittiöstä olemme omineet riisin, erilaiset tahnat sekä runsaan yrttien ja mausteiden käytön. Arkisin suosimme nopeita uuniruokia tai pannulla pyöräytettyjä annoksia. Kiireessä teemme kompromisseja ja käytämme puolivalmisteita. Silloin otamme kikherneet purkista ja tortellinit kylmäaltaasta.
Keittiössämme on vähän kaappitilaa, joten emme osta ruokaa varastoon. Kaapeistamme löytyy vain sellaisia raaka-aineita, joita oikeasti käytämme. Pavuilla, kasviksilla ja kananmunilla pääsee jo pitkälle.”
Imanin ja Leenan vinkit sujuvaan arkikokkailuun
”Tyhjennä tiskikone ennen kokkaamista, jotta voit laittaa likaiset astiat suoraan pesukoneeseen.”
”Aseta keittiön tasolle kulho tai astia, johon keräät ruoanlaiton aikana syntyneet roskat.”
”Älä ota kaikkia aineksia esille heti, vaan tee yksi vaihe kerrallaan. Näin pienenkin keittiön tasoille jää tarpeeksi tilaa toimia.”
”Oikaise arjessa puolivalmisteita tuunaamalla.”
Nappaa Imanin ja Leenan arkibravuurien reseptit
Lubia chiti eli persialainen papukeitto
Lubia chiti eli persialainen papukeitto on Imanin lapsuudensuosikkeja. Täyteläistä papukeittoa voi helposti tehdä reilun satsin arki-iltoja helpottamaan.
Crispy chili -munat riisillä
Crispy chili -munat riisillä on täydellinen etäpäivän lounas. Jätä chiliöljyssä paistetun kananmunan keltuainen valuvaksi ja nauti!
Salvia-sienignocchit
Salvia-sienignocchit tekevät vaikutuksen keneen tahansa, mutta reseptin valmistumiseen menee vain 20 minuuttia. Gnocchit paistetaan samassa öljyssä rapeaksi kuin salvianlehdet, joten annokseen tulee lyhyessä ajassa reilusti makua.