Kahdeksan vuotta sitten Pia Aarnio vieraili Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa, jossa upeasti kukkivat atsaleat saivat paikan näyttämään keijukaispuutarhalta.

– Ihastuin atsaleoiden perhosmaisiin kukkiin ja pastellisiin väreihin.

Vierailun ajoitus osui nappiin, sillä Aarnion perhe oli juuri muuttanut rakentamaansa omakotitaloon Paraisille. Istutuksia odottava tontti oli kuin luotu atsaleoille ja satumaiselle metsäpuutarhalle.

Jo seuraavana keväänä Pia istutti pihaan kestäviä suomalaisia lajikkeita, kuten ’Kullannuppu’-gentinatsalean sekä ’Illusia’- ja ’Adalmiina’-puistoatsaleat. Tätä nykyä pihassa kasvaa yli 20 erilaista atsaleaa.

Kesävihannat atsaleat kukkivat rinnetontin alaosassa, jossa maalaji vaihtelee hiesu- ja hietamoreenista hiekkamoreeniin. Tontin mäntyjä kasvava yläosa olisi niille liian kuivaa.

Atsaleoiden vaatimukset maaperän suhteet ovat samat kuin alppiruusulla – ne viihtyvät happamassa, kuohkeassa ja turvepitoisessa maassa.

– Sekoitan metsämaahan neulaskariketta ja kasvuturvetta sisältävää rhodomultaa. Niissä molemmissa on sienirihmastoa, joka auttaa kasveja veden- ja ravinteidenotossa, ympäristötekniikan insinöörinä työskentelevä Pia kertoo.

Hän on istuttanut atsaleat kivillä tai pölleillä reunustettuihin kohopenkkeihin, jotta puiden juuristot välttyvät vaurioilta. Maanpinnan katteeksi hän levittää heti istutuksen jälkeen neulaskariketta tai kuoriketta.

– Kate on atsalealle todella tärkeä, mutta levitän sitä vain viiden sentin kerroksen. Meri viilentää keväällä, ja maa pysyy täällä pitkään kylmänä. Lisään uutta katetta parin vuoden välein.

Talveksi Pia suojaa atsaleat peuroilta ja jäniksiltä, sillä ne syövät mielellään kukkien nuput.

– Ohut kanaverkko ympärille riittää.

Alppiruusut viihtyvät puolivarjossa ja varjossa, kun taas atsaleat kukoistavat valoisassa paikassa, jossa ne myös saavat upeimman syysvärin.

– Atsaleat eivät kuki pensaiden alla tai varjostavien puiden alla, vaan jäävät harvoiksi pensaiksi. Auringon pitää paistaa ainakin osan päivästä, Pia painottaa.

Monissa kasvatusohjeissa neuvotaan kastelemaan atsaleoita alkukeväällä, mutta Pialla on kastelusta useita epäonnistuneita kokemuksia. Kevään säät ovat oikuttelevia, ja maa saattaa vielä jäätyä kastelun jälkeen, mikä voi koitua kasvien juuriston tuhoksi.

Kastelua saatetaan sen sijaan tarvita kuivina jaksoina heinä–elokuussa, jos sadetta ei tule muutamaan viikkoon. Atsalean lurpattavista lehdistä huomaa, milloin se tarvitsee lisää vettä. Kun pensas on elinvoimainen, se jaksaa kasvattaa seuraavan kesän kukka-aiheet.

– Atsalean nuput kehittyvät syksyn kosteudessa ja lämmössä.

Kimalaiset pörräävät ahkerasti atsaleoiden kukissa, jotka tarjoavat hyönteisille niin mettä kuin siitepölyäkin. Kun pörriäisten surina illan tullen rauhoittuu, atsaleoiden makea tuoksu yltyy huippuunsa.

Pian suosikkeja ovatkin voimakkaasti tuoksuvat lajikkeet, esimerkiksi oranssinkeltainen revontuliatsalea ’Golden Lights’ ja lohenoranssi risteymä ’Chanel’.

Ihanaa tuoksua suitsuttavat myös keltainen ’Kullannuppu’ ja valkokeltainen ’Illusia’, jotka kasvavat ryhmässä rinta rinnan. Kesäkuun puolivälissä ’Kullannuppu’ on avannut kaikki kukkansa, kun taas vieruskaveri vasta raottelee ensimmäisiä nuppujaan.

Pia on sommitellut istutukset kukkien sävyjen perusteella. Hänen lempivärinsä on lohenoranssi, mutta punaista väriä hän vierastaa monista kestävistä sorteista huolimatta.

– Voimakkaan punainen on vahva ja intensiivinen väri, joka pihallani hyökkää esiin, hän perustelee.

Punaisen hehkua Pia pääsee kuitenkin ihailemaan joka kevät. Innostus atsaleoihin on nimittäin tarttunut myös hänen äitiinsä, jonka pihassa väri saa loimottaa täydellä teholla.

Pia ei lannoita atsaleoitaan juuri lainkaan. Hän haravoi pihasta männyn ja kuusen neulasia, joiden mukana on usein myös puiden lehtiä, soraa, käpyjä ja ruohoa.

– Sekoitan puoliksi maatunutta ainesta istutusvaiheessa multaan ja levitän sitä katteeksi parin vuoden välein.

Karikkeessa on sienirihmastoa, joka auttaa juuristoa veden- ja ravinteidenotossa. Tämä vähentää kastelun ja lannoituksen tarvetta. Pieneliöstö hajottaa aineksen, ja sen sisältämät ravinteet vapautuvat kasvien käyttöön.

– Versokasvusta näkee, että atsalea voi hyvin. Jos se näyttää kaipaavan lisävoimaa, levitän sille hevosenlantaa.

I–IV-vyöhykkeille: Puistoatsaleat ’Adalmina’, ’Illusia’ ja ’Tarleena’ sekä kevätatsalea. ’Violetta’-kanadanatsaleaa voi kokeilla V-vyöhykkeellä asti.

I–III-vyöhykkeille: ’Ruususen Uni’, gentinatsalea ’Aamurusko’ ja kuningasatsalea ’Estelle’, jotka ovat kaikki saaneet kestävyydestä ja kauneudesta kertovan FinE-tunnuksen (Finnish Elite). Myös minnesotalaisissa revontuliatsaleoissa (Lights-Ryhmä) on useita III-vyöhykkeelle sopivia lajikkeita.

Pian I-vyöhykkeellä kokeilemista revontuliatsaleoista ovat menestyneet kaikki muut lajikkeet paitsi ’White Lights’, joka ei selvinnyt lumettomasta pakkastalvesta 2015–2016.

1. Taimen jurominen eli hidas kasvuunlähtö. Kastele juuripaakku ja istutuskuoppa perusteellisesti. Kata maa heti istutuksen jälkeen ja ole tarkkana kastelun kanssa.

2. Pintajuurisuus. Perusta yhtenäinen istutusalue, jossa kosteus säilyy katteen alla. Yksittäisen taimen istuttaminen nurmikon keskelle on sille lähes tappotuomio.

3. Hauraat oksat. Sijoita pensaat paikkaan, jonne ei kolata lunta. Rauhoita alue talvella lasten leikeiltä. Leikkaa keväällä talven aikana murtuneet oksat.

4. Hontelo tai heikosti haaroittunut taimi. Leikkaa versoja keväällä ennen kasvuunlähtöä. Voit lyhentää oksista kolmanneksen tai puolet.

5. Talvenarka taimivaihe. Rakenna taimelle tiipii-teltta parina ensimmäisenä talvena. Työnnä kepit maahan ennen pakkasia, mutta asettele havunoksat tai pakkaspeite vasta pakkasten alettua.