
Ensimmäinen käynti rakennuspaikalla huhtikuussa antoi kuvan, että tässä meillä on varsinainen ongelmatontti. Sillä oli isoja vesilammikoita, ja sulamisvettä virtasi lisää yläpuoliselta tontilta. Onneksi meillä oli rakennuslupa hankittuna hyvissä ajoin ja näin lupa aloittaa raivaus- ja kuorintatyöt. Soitin siitä heti paikalliselle maanrakennusurakoitsijalle ja sovin töistä. Kuorittu ja sopivasti ojitettu tontti kuivui nopeasti rakennuskuntoon.
Varsinaiset maanrakennustyöt aloitettiin, kun kaikki perustussuunnitelmat oli saatu valmiiksi ja hyväksytettyä suunnittelijaa myöten rakennusvalvonnassa. Muuten työt sujuivat ongelmitta. Ei löytynyt yllätyksiä, kuten kalliota tai isoja kiviä. Sorapeti perustukselle valmistui aikataulussa. Perustusurakoitsija aloitti oman osuutensa suunnitellun aikataulun mukaan, ja perustukset valmistuivat vajaassa viikossa siihen kuntoon, että maanrakennusurakoitsija pääsi aloittamaan täyttötyöt. Ammattilaisten näyte.
Täyttötyöt, joihin kuuluivat myös kaikki sokkelin eristykset, routasuojaukset, sadevesiviemärit, radonputkistot ja pihamaiden muotoilut, aloitettiin, kun perustukset olivat kuivuneet noin viikon. Työt sujuivat ongelmitta – kiitos kuivan alkukesän – ja olivat valmiit hyvissä ajoin ennen talopaketin toimitusta. Pintamaat muotoiltiin niin, etteivät sadevedet pääse kerääntymään tontille.
Oli elokuun alku, kun talorekka hurautti paikalle. Talopaketin pystytys saatiin käyntiin sovittuna päivänä. Tavaraa oli tullut paljon, ja nosturi oli nostovalmiina. Kirvesmiehet aloittivat talon ensimmäisen kerroksen elementtien asentamisen. Samalla tutkimme tavaranippuja, emmekä löytäneet välipohjapalkkeja mistään. Soitto tehtaalle paljasti, että meillä oli ongelma. Palkkeja ei ollut toimitettu. Ne eivät olleet valmiit, koska tehtaalla oli koneet rikki. Pyhännällä oli riehunut ukkosmyrsky, ja salaman aiheuttama ylijännitepiikki oli rikkonut palkkitehtaan koneita.
Asennustyö keskeytyi, kun ensimmäisen kerroksen elementit ja varastorakennuksen elementit oli asennettu. Onneksi välipohjapalkit ilmestyivät tontille vielä saman viikon perjantaina, ja kirvesmiehet asensivat ne käsin viikonloppuna. Asennustyöt nosturilla jatkuivat heti seuraavan viikon alussa, ja koko talon sekä varaston rungot olivat vesikattoineen valmiit kaksi viikkoa aloituksesta.
Seuraavaksi olivat edessä lattiavalua valmistelevat työt, eli viemäri- ja vesijohtotyöt, lattiaeristeet ja välipohjan vaneroinnit sekä lattialämmitysputkistojen asennus. Lvis-urakoitsijalla oli varattu töiden suorittamiseen noin kaksi viikkoa. Työt sujuivat ongelmitta, ja valutyön aikataulu pidettiin kiinni. Taisivat putkimiehet välillä olla puolille yötäkin töissä.
Lattian valu tehtiin tasoiteplaanolla. Sivusta seuranneena työ on nopeampaa kuin betonivalu. Valumiehet asensivat aluksi lattialämmitysputkiston päälle kuituverkon, teräsverkkoa ei tarvita, ja seuraavaksi eristeen pintaan liimattiin korkomerkit. Tasoiteplaano sekoitetaan ulkona ja pumpataan letkua myöten talon sisään, jossa valumies jakaa tasoitteen tasaisesti korkomerkkien mukaan. Plaano tasoittuu itsestään, joten betonipinnan hiertoon menevä aika säästyy. Lattiatyöt sujuivat kovasta vesisateesta huolimatta ongelmitta.
Seuraavaksi aloitamme kohteessa väliseinien runkotyöt.
Työpäällikkö Pekka Tavi Jukka-taloista tarkkailee tässä blogissa omin silmin, kuinka talotehtaan Trendo-suurelementtitalo nousee Hyvinkään asuntomessuille kesäksi 2013. Pekka itse asuu Lahdessa.
Lue lisää asuntomessutalon rakentamisesta: Puurakentamista Hyvinkään asuntomessuilla Pekan blogi: rakennusprojektin ensimmäiset sisätyöt Messutalo ValmisJukka Trendo