Ohjeet kunttapihan asennukseen
Rakenna ja remontoi
Ohjeet kunttapihan asennukseen
Kuntta eli metsänpohja sopii suomalaiseen maisemaan. Asennuksen jälkeen se pärjää hyvin vähällä hoidolla.
Julkaistu 11.11.2015
Meidän Talo

Luonnonläheisestä pihasta haaveilevalle kuntta eli metsänpohja voi olla hyvä valinta varsinkin, jos tontilla kasvaa entuudestaan mäntyjä, varvikkoa ja muita metsän alkuperäisiä kasveja. Tällöin maaperä on otollinen varpumaton kasvulle.

Uuden pihan omistaja voi asentaa metsänpohjaa savimaan tai kivilouhikon päälle, kunhan pohjustaa alueen varpumatolle sopivaksi suodatinkankaalla ja hiekkakerroksella.

Hyvä kasvualusta kuntalle on hapan ja hiekansekainen. Monet multatoimittajat sekoittavat sellaisen tilauksesta valmiiksi.

Kuntan nostaminen ei vahingoita luontoa. Päinvastoin herkkä varpumatto vaurioituisi, jos se jätettäisiin hakkuualueille.

Kuntan nostamisen voi aloittaa Pohjois-Suomessa aikaisintaan toukokuun puolivälissä. Noston aloitusta hidastavat runsasluminen talvi ja lumien sulamisesta kertynyt kosteus.

Kunttaa voi asentaa läpi kasvukauden, mutta ei helteillä. Varpumatto ei kestä kuljetusta kuumassa autossa muoviin suojattuna.

Näin hoidat kunttapihaa

  • Siirretty metsänpohja ei juuri hoitoa kaipaa. Asennuksen jälkeisenä kasvukautena se on kuitenkin pidettävä tasaisen kosteana.
  • Tulevina vuosina alueen kosteutta on hyvä tarkkailla, jotta varpukasvit eivät pääse kuivumaan hellejaksoina.
  • Jatkossa heinät saattavat kylväytyä kuntan joukkoon. Jos haluat pitää heinät pois alueelta, kitke ne pikimmiten pois.
  • Istutuksiin metsänpohjan seuraksi sopivat happamassa maassa viihtyvät kasvit, kuten atsaleat, alppiruusut ja hortensiat.
  • Kuntan voi asentaa myös rakennuksen viherkatoksi.

Näin asennat kunttalevyt

1. Kunttalevyt nostetaan metsätalouden käyttöön meneviltä alueilta käsin ja kuljetetaan tuoreeltaan asennuspaikalle. Kotipihalle siirrettäessä kuntta jatkaa elämäänsä.
2. Levyssä kasvaa nostopaikan mukaan muun muassa sammalta ja varpukasveja, kuten puolukkaa, kanervaa, mustikkaa ja variksenmarjaa. Puutarhuri Minna Toivasen mukaan yksi kunttalevy painaa 20–40 kg.
3. Kuntta toimitetaan 100 x 120 cm:n levyinä kuormalavalla. Yhteen lavalliseen kuormataan kaksikymmentä kunttalevyä, jotka suojataan muovilla.
4. Kitke aluksi alueelta rikkakasvit. Pohjusta ja tasaa se kunttaa varten. Asenna pohjalle suodatinkangas ja noin 15 cm:n kerros hiekkaa. Mittaa alueen koko ja tilaa kunttaa tarvittava määrä.
5. Taivutettu talikko on hyvä työväline siirtämisessä. Ota talikolla levystä kiinni ja vedä se asennettavalle alueelle. Mitä vähemmän nostelet levyä, sitä ehjempänä se pysyy.
6. Aseta levyt samansuuntaisesti vieri viereen. Paina niiden reunat talikolla tiiviisti toisiaan vasten puskusaumaan, jotta ne eivät pääse nousemaan. Muutoin reunat kuivuvat eivätkä juurru yhteen.
7. Voit asentaa kunttalevyt myös jyrkkään rinteeseen. Kiinnitä levyt luiskassa puutapeilla maahan, jotta ne pysyvät paikoillaan ja juurtuminen varmistuu.
8. Veden saanti on kuntan juurtumiselle tärkeää. Huolehdi siis kastelusta asennuksen jälkeen koko kasvukauden ajan. Jatkossa kuntta tarvitsee kastelua korkeintaan kuivina hellejaksoina.

Asiantuntija: puutarhuri-arboristi Minna Toivanen

Lisätietoja: Suomenkunttapiha.fi

Lue lisää:

Kommentoi »