Meidän Mökki

Mökillä-kirjoituskilpailun voittaja: Poika

Kun Jani saapuu ensimmäistä kertaa tyttöystävänsä Ronjan isän mökille, on hän valmistautunut hyvin. Tärkeintä on kädenpuristus. Luja kädenpuristus.
Teksti Jukka Ahola
Kuvat Fotolia
Mainos

– Me voidaan laittaa saunaan tuli, sanoin.

Ronja puristi polvesta pöytäliinan alla ja näytti silmänvalkuaisia. Se oli ollut koko päivän puristelemassa, yritti ohjailla tekemisiä ja sanomisia. Koko automatka oli ollut yksi viiden opintopisteen johdatus Räkkämäkeen, lista sukulaisia jotka oli pettäneet toisiaan ja sukulaisia jotka oli pettäneet itseään. Kumpaakaan ei saanut mainita. Ei sillä että olisin muistanut oliko se rami, tomi, toni, teukka vai hämäläinen joka oli lähtenyt sorsametsälle ja meinannut ampua ja kenet ja oliko se reijo, risto, tuukka vai tomppa joka oli juonut talon, terveyden ja riittareijahannelen hautajaisiin tullut aivan naamat ja haukkunut leskimiehen halkopinoja.

– Niin että kyl me saunaan tuli saadaan, sanoin kovempaan ääneen.

Katsoin Ronjaa silmiin.

Eero laski sanomalehden reunaa. Se eli vielä siinä maailmassa jossa oli sanomalehtiä. Luulen että se katsoi minua. Sitten se nosti reunan meidän väliin.

– Ei kai se saunaaki polta, Eero mutisi.

Ronja sanoi silmillä että mitä minä sanoin.

– Oikeestaan ihan sama muil, mut älä – ja mä tarkotan tätä – älä ala kyseleen mitään mutsist, Ronja sanoi kun me käännyttiin hiekkatielle. RÄKKÄMÄKI 25, kyltissä luki.

– Okei. Mut eikö siit oo jo vaikka kuinka kauan.

Ronja puristi rattia. Autossa oli kuuma.

– Sori, pyysin.

Ronja päästi ilman nenästään. Taputin sitä reidelle. Se irrotti kätensä ratista ja puristi vastaan.

– Mitäs sun faija duunaa?

– Joo, siitäkään et sit puhu mitään. Faija on ollu vähän pistois sen jälkee ku se lomautettiin.

– Mut lomautettiin mist? Pakkohan meidän on jostain puhua. Jos se on joku duunari niin kyl mä osaan siitkin puhuu. Katellaan räystäit ja potkitaan nurkkia ja sit sanon, et huomaa, että ammattimies asialla.

– Jos et.

– Jännittääkö sua? Etsä luota muhun? kysyin.

Ronja katsoi minua, muikisti huuliaan.

– Pitäiskö mun ajaa? kysyin. – Kahautan pölyt ilmaan pihas ja astun autost ku vandamme. Hakkasin parilla karateiskulla tuulettimista puskevaa haaleannihkeää ilmaa.

– Jos mä ajan ko oon ajanut tähänkin asti.

– Mä en haluu antaa heti semmost vaikutelmaa sun faijal. Et mä oon semmonen mies joka ei osaa ajaa autoo. Et mä oon jotenkin… pehmee.

Ronja nauroi.

– No? kysyin.

– Ei mitään.

– No?

– Ei mitään. Johan mä sanoin.

– Sua jännittää. Mä aistin sen sust. Onks se joku hirviö? Teidän faija.

– Ei tietenkään.

Ronja kuikisti kaulaa. Pitkänmatkan bussipysäkki näkyi lehtien takaa kahden korkean koivun kohdalla. Ronja kurvasi auton pysähdyksiin.

– Ai nytkö saankin sit ajaa?

– Mä en oo varma sanoinko, mut täs sä vedät viimesen röökin tälle viikonloppua.

– Miten niin täs? Onhan sitä lääniä mökilläkin.

– Joo, isä ei handlaa röökaamist.

– Ei helvetti.

– Eikä kiroilua.

– Ei v… vjehna.

Ronjan alahuuli ei hellittänyt.

Vedin kaksi röökiä kynsinauhoihin asti.

Ronja kaivoi karvaisen kurkkupastillin ja työnsi askit tamppoonien viereen.

Eerolla ei ollut sarvia eikä häntää. Sillä oli samanlaiset metallisankaiset silmälasit, joita olin katsellut itsekin. Punamustaruutuinen flanellipaita, harmaat collegehousut ja kumpparit. Se näytti siltä että se ois voinut soittaa banjoa jossain indiebändissä.

Kädessä sillä oli kolmihaarainen makkaratikku.

Astuin autosta ja vedin niskan suoraksi. Siitä ne tykkää, että ryhti on kunnossa. Ja luja kädenpuristus. Nyt puristat sitä niin että pisarat pirskuu silmistä.

Ronja suorastaan hyppäsi autosta ja juoksi isänsä kaulaan. Nyt puristat. Muista. Purista.

– Iskä, tässä on Jani.

Katsoin sitä silmiin. Ojensin käden. – Sano vaan Jande.

– Eero, se sanoi.

Nyt puristat.

Eero ojensi kätensä, hitaasti, niin kuin olisi työntämässä sitä jonkin eläimen pesään. Puristin hampaat yhteen että sain vipuvartta. Sitten se pirulainen hyökkäsi, pisti kuin käärme, ja puristi minun sormet käteensä. Kätteli sormia eikä kättä. Helvetti! Yritin vitkutella vastaan, mutta sillä oli sormet rautaa. Helvetin duunarit ja elämän kovettama käsi. Entä jos laittaisin toisen käden siihen päälle, mafiosotyyliin? Puristan sillä sitten.

Yritin raottaa oikean käden sormia, mutta ei sille mitään mahtanut. Mafioso olisi voinut toimia, mutta Eero päästi irti ennen kuin ehdin laatia tarkan toimintasuunnitelman.

Emaskuloitu uloke valahti veltoksi.

– Laitoin tynnyrin rantaan. Teillä on varmaan nälkä.

Eero kääntyi ja nousi portaita etuovelle. Työnsin käden Ronjan farkkujen takataskulle.

Eero oli nostanut pienen lampareen rannalle lankkupenkin ja puolikkaaksi nyrsityn pukkitynnyrin, joka näytti joltain tsekkoslovakian voimailuliiton kidutusvehkeeltä. Lankkupenkillä oli hookoon sinistä, mustapunainen purkki sytytysnestettä ja talouspaperia. Erityisimevää.

Ronja oli lähtenyt käymään ulkohuussissa. Yritin löytää käsille paikkaa. Tynnyrissä paloi halkoja. Mäntyä. Tai koivua.

– Vähän märkiä. Kehtaa täällä parraita polttaa, Eero sanoi.

– Hyvinhän nuo palaa, sanoin.

Eero ei sanonut mitään.

– Komean näköinen pytinki, yritin ja nyökkäsin mökkiin päin. Se oli pienen mäen päällä, punamullasta ja valkeasta laudasta kursittu maalaispalatsi. Mökiltä vietti lyhyeksi leikattu nurmikko alas pienen lampareen rantaan. Rantaan ei ollut kylvetty nurmikkoa, vaan matalavartisten kenkien välistä kasvoi kuivaa heinää ja jotain kukaksi luokiteltavaa kasvustoa. Kun siirsin painoa, maa rahisi kannan alla ja kuiva metsänurmikko katkeili pienemmiksi palasiksi.

– Onhan se semmoinen että siinä kesät asuu, Eero sanoi.

– Joo. Tai siis joo. Enemmän kuin semmonen. Tämmönen. On.

Kauanko sillä voi kestää siellä huussissa? Se on pudonnut sontareiästä. Ihan varmasti, vaikka oli eilisillan vannotellut että ei siitä mahdu kuin naama vaikka väkisellä tunkee.

– Sinä olit myös siellä… yliopistossa, Eero sanoi.

– Je. Samas tiedekunnas ko Ronja, mul on vaan eri pääaine.

Eero otti makkarapaketin lankkupenkiltä. Pyöritteli sitä käsissään, taputteli itseään vyötäisiltä.

– Joo, mun faija on kans käyny kauppiksen, jatkoin. – Siks mä kai hain sinne itekin, tietsä. Sun pitää kunnoittaa faijaas ja mutsiis, niinhän isos kirjaskin sanotaan.

Ei helvetti. Mistä tuo tuli? Iso kirja, jeesus saatana.

Eero vilkaisi tynnyrin alle. Taputteli toisenkin puolen vyöltä.

– Onko sulla puukkoa?

– Ei kyl. Mä oon enemmän pyssymiehii.

Ei satans, nyt keskityt.

Eero katsoi mua ja tynnyriä. Silmät vanui puolelta toiselle.

– Kohenna jos on tarvis. Käyn hakemassa puukon niin saadaan makkara hiillokselle.

Vedin niskan suoraksi. Siitä ne tykkää. Teki mieli vetää kättä lippaan. Korret katkeili Eeron kumppareitten alla kun se lomposti linnalleen. Ulko-ovi paukaisi kiinni, ääni tuli sekunnin myöhässä sinne missä seisoin.

Tynnyristä nouseva kuuma ilma värisytti lammen toiselta puolelta aukeavaa suomaisemaa. Minulla oli lompakon välissä yks rööki, jota Ronja ei ollut takavarikoinut.

Ei. Säästän sen myöhemmäksi.

Tynnyrissä maissintähkäksi palanut puu musertui painonsa alla. Ehkä siihen piti lisätä enemmän tulenarkaa materiaalia. Valitsin tynnyrin viereen nakatuista puista sen, joka näytti vähiten tikkuiselta. Heitin sen tynnyriin, joka paukahti. Ennen kuin tynnyri kolme kertaa kumahtaa, kolmesti sinä olet minut kieltävä. Tulevan vävypoikasi.

Otin sytytysnesteen ja avasin lapsilukon. Kunnon makkaraan tarvitaan kunnolla boforeita. Haistoin korkkia. Hyissan, eipähän tarvi nyppiä nenäkarvoja illalla. Silmiin alkoi kihota bensakyyneleitä, räpyttelin niitä poskille. Työnsin käden suoraksi ja mallasin putelia tynnyrin suuntaan. Pyöritin nesteen pyörteelle, että se lentäisi paremmin ja tarkemmin.

Ennen kuin tynnyri kolme kertaa kumahtaa, kolmesti sinä olet minut kieltävä. Tulevan vävypoikasi.

Yläasteen sporttimaikka sanoi kerran, että opettele poika piano.

Sitten alkoi epäilyttää koko homma. Sytytysnestettä ei varmaankaan ole tarkoitus heittää mihinkään. Otin toisen halon käteen, se oli sopivasti yhdeltä puolelta kupera ja näytti vähän siltä voiveitseltä jonka tein puutöissä metrinkorkuisena. Valutin sytytysnestettä halon päälle. Osa imeytyi puuhun ja loput jäi kiilumaan puukuoppaan. Minulla oli laserintarkka vatupassi käsivarressa kun vein sytytysnesteellä terästettyä halkoa lähemmäs tynnyriä.

Vielä vähän. Vielä vähän. Jep.

Tiputin halon tynnyriin. Kumahdus.

Halko nakkasi kipunaa ja suhisi kekäleiden päällä.

Ovi löi kiinni mäellä. Eero oli löytänyt puukon. Ja Ronjakin oli näköjään päässyt huussihommista ja otti lyhyitä kanta-askeleita rinnettä alas.

Yhtäkkiä tynnyriin loimahti miehenkokoiset lieskat. Ei satans. Vilkaisin ympärille, että olisiko siinä ollut vaikka vaahtosammutinta, mutta ainoa sammutukseen sopiva väline oli pieni lampare tynnyrin takana. Tulipalossa täytyy toimia nopeasti, oli jossakin pikkukakkosessa sanottu. Vesi ja tuli eivät tule toimeen. Se tuli ihan geeniperimästä.

Potkaisin tynnyrin nurin lampeen päin. Se kumahti ja rojahti taaksepäin.

En tiedä oliko se kehittymätön pesäpallovaistoni vai kuumat ilmanväreet, mutta yhtä kaikki olin arvioinut väärin tynnyrin ja lammen välisen matkan. Kekäleet ja halot levisivät ruoholle parin metrin päähän vesirajasta, ja vienot savukiehkurat alkoivat nousta kuivasta maasta.

Eerolta putosi puukko maahan ja se otti pari hölkkäaskelta.

Noniin, mister pyromaani. Näytähän nyt miten se käyttää, Ronja sanoi ja nyökkäsi saunankiukaaseen.

– Äläpäs ole tuollainen epäilevä tuomas, rakkaani.

– Mis välis susta on noin henkevä tullu?

– Ainahan mä. Sä et oo vaan nähny mun komeen ulkokuoren läpi.

Ronja haukahti.

– Sano mua iivariks, sanoin. – Katoin tuubist pari filkkaa miten tää pitää duunaa.

Valitsin halkolaatikosta pari isoa ja pari pienempää puuta. Löin niitä yhteen.

– Mitä korkeempi ääni, sitä kuivempi puu. Mitä kuivempi puu, sitä korkeempi palolämpötila. Nää asetellaan aluks tonne tulipesään, niin et ilma pääsee kiertää koska kunnollises palamisreaktios tarvitaan paljon happee. Jos ei oo tarpeeksi happee niin se alkaa savuttaa. Jos näkyy keltanen tai oranssi liekki niin se tarkottaa että se palaa epäpuhtaast ja tehottomast.

Ladoin halkoja pesään. Isot alle, pienempää päälle.

– Kaikist tärkeint on et et oo mikään saunanuubi ja sytytä sitä alhaalta.

Päältäsytytys on ainoo oikee tapa. Ko sä sytytät päält niin savukaasut kulkee sen palavan hiilikerroksen läpi ja se puhistaa niitä niin et piipust tulee vaan väritönt savuu.

– Ja tän sä opit tuubist? Ronja kysyi.

Vinkkasin silmää ja nousin seisomaan. Tartuin Ronjaa takapuolesta ja imaisin niskaa.

– Sytytyspala on heikon miehen viagra. Käytä vain jos et muuten saa pystyyn.

Ronja imaisi vastaan. Se maistui vadelmalta.

– Kai me muuten mennään kahdestaan saunaan? kysyin.

– Ai isä ei kelpaa messiin?

– Ei, kelpaa tietenkin. Pidetään kädest koko perhe ja löylytellään. Jos sä peset mun selän, mä hoidan sun faijan. Se ei ookaan varmaan saanu äksöniä vähään aikaan.

– Älä viitsi, Ronja sanoi ja katsoi muualle.

Me seisottiin hiljaa kunnes sain tulen kiukaaseen. Tartuin Ronjaa lantioluun päältä ja suukotin sen päälakea.

Saunassa Ronja poltti vettä kiukaalla. Minä imin ilmaa sormien välistä. Polvea tärisytti ja löylystä nousi aavikon kuumassa ilmassa värisevä punainen mallu. Viimeksi röökinväli oli ollut näin pitkä joskus intissä – kun makasin veksissä keuhkokuumeessa loppusodan jälkeen. Se yksi rööki oli vieläkin lompakossa. Askit oli Ronjan tamppoonien vieressä pirtinnurkkaan heivatussa laukussa.

Ronja pyyhki hikeä polveltaan ja nojasi päänsä peräseinään. Sillä oli silmät kiinni ja se puhisi ulos pitkän ilman, jota oli pidätellyt kaupungista asti.

Jos lähtisin huussiin istunnolle. Siinä oli jotain kuusimetsää huussin takana, ei tarvisi pitkälle mennä ettei mökiltä näkisi miehenvilaustakaan. Kai sitä ihminen saa mökilläkin käydä tuuballa niin kauan kuin haluaa? Mutta sitten oli se haju. Ja Ronja. Tämä on sitten viimeinen rööki tälle viikonlopulle.

Ronja raotti silmiä. Puristi polvesta ja hymyili.

Nonni. Kestän niinku mies. Hyvä minä. Anna mennä. Mieli on vahvempi kuin ruumis.

Eero veti pirtissä rullaverhoja kesäyön eteen. Pahkakello näytti varttia vaille kymmenen. Eero nukkuisi makuuhuoneessa, meille jäi koko pirtti. Eero oli kaivanut mustan säkin kaapista, nostanut sieltä kahdenlevyisen pumpattavan ilmapatjan. Lakanat oli väriä, jota kaupassa oli myyty viimeksi ahtisaaren aikaan.

Patja piti laittaa pistorasiaan, ja se alkoi imemään itseään täyteen. Eero kävi pirtissä pyörähtämässä, pysähtyi ovensuuhun katsomaan ennen kuin veti välioven kiinni. Jos se sanoi hyvää yötä niin se jäi patjansuhinan alle.

– Kuinka täyteen tämä pitää laittaa? kysyin.

– Anna mennä vaan vielä.

Patja paisui ja nitisi. Suhina hyppäsi oktaavin. Nappasin virran pois ettei tämäkin räjähtäisi. Ronja heitti lakanan niskakarvoja hyytävän samettipinnan päälle.

Kellahdin sille. Patja natisi lattialankkuja vasten. Käänsin kylkeä.

Nitinatiniti.

Ronja tuli viereen. Tuplanitinati.

– Eka päivä takana. Sehän meni aivan hyvin, Ronja sanoi. Mitä nyt pieni metsäpalo.

– Kevyttä.

– Nukuttaako sua?

– Ei. Kello on jotain kymmenen.

– Mökki on eri aikavyöhykkeellä.

– Joo.

Nousin olkapään varaan. Ronjalla oli harmaa toppi. Rintaliivit se oli ottanut jo pois. Vedin kaula-aukkoa alemmas ja puristin vasemman nännin peukalon ja etusormen väliin.

– Laitetaanko heteka nitisemään? kysyin ja heilutin takapuolta. Kumi vinkaisi.

Ronja näytti hampaita, suukotti poskelle ja taputti haarovälistä. Hyvä poika. Paikka.

Kierähdin Ronjan jalkojen väliin. Upotin nenän niskahiuksiin. Kuiskasin korvaan, että kunhan päästään kotiin se saa kovaa ja korkealta. Ronja kihersi ja puristi takapuolesta.

Pirtin ovi narahti auki kuin haulikon varmistin. Jänis eikä mies enää.

– Sitä vaan että jos käytte vielä pissalla niin muistakaa laittaa ovi lukkoon, Eero sanoi ovensuusta. Makasin Ronjan päällä.

– Joo, totta kai, hyvää yötä isä. Ovi kirahti kiinni.

Heilutin hyvästiksi Ronjan rintaa ja kierähdin viereen makaamaan. Katossa oli tummia lankkuja, joiden oksansilmissä näkyi naamoja, kun tarpeeksi kauan tuijotti.

Ronja nukahti, sen pää painoi kaksi kiloa olkapäätä vasten.

Kello naksutti. Palohälyttimessä vilkkui valo. Verhon takaa tuli appelsiinivaloa. Joku lintu lensi mökin yli ja kiekaisi. Lakanat tuoksuivat mummolalta ja pussilakana tuntui karhealta isovarpaita vasten. Ronja hengitti niin kevyesti, että välillä piti tarkistaa että onhan se vielä elossa. Sillä oli jäänyt ripsiväristä musta piste yläluomeen. Kun se käänsi kylkeä ja suukotti unisena, pyyhin pisteen peukalonpäähän ja puhalsin sen niin kuin ripsi puhalletaan.

Keskiyö. Valo oli siniharmaata. Rööki oli lompakossa. Lompakko oli farkkujen taskussa. Farkut oli rottinkisella tuolilla takan edessä. Rakko oli puolitäynnä.

Nousin patjalta viisi senttiä kerrallaan. Ronja puristi tyynyä muttei herännyt. Lattialankuissa oli vanhan talon murtosuojaus mutta liikuin askel kerrallaan ja pidätin hengitystä välissä. Korvat venähti kaksinkertaisiksi. Otin röökin lompakosta, sytkärin toisesta taskusta ja tungin ne boksereihin. Eteisestä valitsin isoimmat kumpparit.

Ulko-ovi aukesi onneksi hiljaa. Jätin kielen naksauttamatta, että pääsisin yhtä hiljaa takaisin.

Eerolla ei ollut sarvia eikä häntää. Sillä oli samanlaiset metallisankaiset silmälasit, joita olin katsellut itsekin.

Ulkona oli kesäyönkylmä. Ruohikko näytti joulukoristeenharmaalta, lammen päällä kiersi pitkä sumurihma. Se vääntyili hitaasti kuin joku mustavalkoinen revontuli. Kumpparit lonksuivat jalassa, pihatiilet rahisivat. Vedin keuhkot täyteen, ruohikosta nousi kylmää ilmaa joka nosti kyynärvarren karvat pystyyn. Kaivoin röökin ja sytkärin housuista.

Lammenrannassa oli mustaa ruohikkoa siinä mihin olin potkaissut tynnyrin nurin. Se vaikutti aivan sopivalta paikalta vetää viikonlopun ainoat savut. Iskin sytkärillä keltasinisen liekin. Nuuskutin röökiä niin kuin herrasmies sikaria.

Tupakka rahisi ja syttyi. Päässä humisi ja hartiat putosivat oikealle kohdalleen. Annoin takaraivon pudota niskaan ja puhalsin savut taivaalle.

Silmäkulmasta näin, miten mökin ikkunassa vilahti jotain valkoista. Makuuhuoneen verhot heilahtivat. Eero saatana, vanha yökukkuja.

Helvetin helvetti. Rötöstelijä palaa aina rikospaikalle. Miksi en ollut mennyt nurkan taakse vaan tähän aukealle? Mutta mökki oli kaukana, ei sieltä välttämättä nähnyt mitä lammella tapahtui. Väänsin silmämunat ääriasentoon oikealle ja yritin näyttää siltä, etten ollut huomannut mitään. Röökin tiputin maahan ja poljin mustaan ruohoon. Kengänkärjellä potkin sen ruohotupon alle piiloon.

Verho kahahti taas.

Yö yskähti, ja sytytysnesteen haju nousi mieleen. Ja nenään. Tajusin, että heitin juuri palavan röökin maahan, johon olin aiemmin päivällä kylvänyt sytytysnestettä. Vilkaisin jalkoihin. Savukiehkura kiemurteli esiin ruohotupon alta.

Ajattelematta sen pitemmälle heitin polvilleni maahan, käänsin rintamasuuntaa vähän ikkunasta poispäin ja yritin peittää näköyhteyden mökille päin. Minulla oli jalassa pelkät bokserit, joten vaatteista ei sammutuspeitettä saanut.

Aloin pieksää nyrkeillä savuavaa turvetta. Hakkasin kunnes hiki nousi selkään eikä savu noussut enää ollenkaan.

Sieltä se Eero mulkkasi tietenkin vieläkin. Nyt keksit jotakin joka selittää, miksi olin yöllä noussut antamaan suolle selkään.

Heitin hakkaamasta ja ristin kädet eteen. Rukoilin niin kuin olin nähnyt jossain ala-asteen uskonnonkirjassa, kädet pitkällä, niska tiukkana, ja yritin saada silmiin samaa paatosta. Mutisin joitain pätkiä isämeitää ja keinutin yläkroppaa edestakaisin.

Kun ikkunassa ei enää liikkunut mitään, nousin seisomaan ja nypin pikkuoksat polvinahasta.

Sisällä Ronja käänsi kylkeä ja mumisi missä kävin. Eiku kusel vaan.

Eero toi vanhan radion pihalle. Sieltä tuli tahroja paperilla ja vielä on kesää jäljellä.

Lauantaina yritin analyseerata aamupuuron yli Eeron ilmettä, mutta se oli kelopuuta koko naama.

Aamupalan jälkeen se antoi jonkun vanhan tuulitakin varastosta ja näppylähanskat. Ronja suhutti sääskimyrkkyä niin että yskitti. Kannettiin halkoja. Laskettiin kylpyvettä kaivosta punaisiin sammioihin. Eero toi vanhan radion pihalle. Sieltä tuli tahroja paperilla ja vielä on kesää jäljellä. Ajoin nurmikon perästätyönnettävällä. Keikautin Eeron mönkijän ojaan ja se ähersi sitä tunnin ylös. Ronja suhutti lisää sääskimyrkkyä. Huidoin paarmoja. Ronja keitti kahvit, jotka me juotiin valkoisista pahvimukeista, joissa oli harmaita ja hailakanpunaisia neliöitä.

Kahden aikaan Ronja ja Eero alkoivat katsella pihakoivujen yli. Ronja veti hanskat kädestä. Eero löi lippalakin terassinpylvääseen ja kauhoi sadevesitynnyristä vettä naamalleen.

Ronja otti kädestä kiinni.

– Käydään haudalla.

Autossa oli kuuma. Paarma hakkasi päätä takaikkunaa vasten. Minulla oli pihkaa peukalonvieressä.

Hautausmaalla oli matala punainen puuaita, mustaa hilseilevä rautaportti ja keltaisia havunneulasia ripoteltuna polunvarteen. Vesiastiassa kellui vihaisenväristä siitepölyä. Aurinko tuli täplinä männynlatvoista ja lämmitti hiekkatien. Maasta nousi lapsuus sieraimiin.

Eero käveli edellä. Vihreä kastelukannu tömähteli sääreen.

Se oli ihan samannäköinen kuin kaikki muutkin kivet. Kultainen pääskynen yritti päästä kulmasta lentämään.

Katsottiin kylmää kiveä niskat vaakatasossa.

– Janihan on selvästi herran ihmisiä, Eero sanoi jostain kaukaa. – Haluaisitko sinä sanoa jotakin?

– Ai mä vai? Siis joo. Joo, voin mä jotain sanoa.

Väänsin kämmenellä kurkkua. Iso pallo oli juuttunut aataminomenan kohdalle.

– Hei, Sirkka. Me ei kai koskaan sit ehitty nähä. Kiitti et teitte Ronjan. Se on huippu muija. Nähään taas.

Eero istui lauteilla ja hiki valui sen otsanrypyistä. Se näytti pienemmältä ilman vaatteita, kylkiluut paistoi käsivarren takaa kun se nojasi eteenpäin ja kauhoi vettä sangosta. Puristin perseenaluspaperia nyrkissä ja seisoin saunan ovella. Ronja oli hätistänyt isän perään ja sanonut että isä arvostaisi jos meillä olisi miesten hetki.

Alalaude narahti jalan alla. Istuin Eeron viereen. Yritin olla katsomatta sen haaroväliä. Sillä oli kuitenkin vanhan miehen valtavat pallit.

Kuuma ilma puristi kylkiluita yhteen.

Eero katsoi eteenpäin. Se näki varmaan saunapaneeleissa vävyehdokkaan best of -potpurin.

– Pehmeet löylyt. Ihan erilaiset ku sähkökiukaast, sanoin.

Eero kolisutti kauhaa, heitti löylyä ja kaatoi vettä varpailleen. Tumma vesiläntti kiukaankivillä pieneni ja katosi.

– Te ootte nuoria. Teillä on aikaa, Eero sanoi. – Älkää tuhlatko sitä. Nielaisin.

– Sori. Emmä ees kuulu kirkkoon, sanoin. – Anteeks et oon häröilly jeesuksest. Jos mua jännittää niin saatan sanoo ja tehdä asioit joita en oo miettiny ihan loppuun asti.

Eero heitti kauhallisen. Se tuli kulman kautta kuumana aaltona korviin.

– Mut mä tarkotin sitä mitä sanoin Ronjan mutsin haudal. Siit et Ronja on huippu muija. Se tekee must paremman ihmisen. Ja mä teen siit. Jos se vaan on must kii.

Eero oikaisi selkänsä, pyyhki hikeä hiusrajasta. Se nakkasi kiukaan kuumaksi sumuksi ja hyräili pätkän radiota.

Eerolla oli taas päällä sen flanellinen bändipaita. Ronja heitti laukut autoon, röökit ja tamppoonit vieläkin samaan epäpyhään piilopaikkaan tungettuina. Eero heilutti kättä terassilta kun Ronja peruutti maantienvarteen. Ronja heilutti takaisin ennen kuin tie kääntyi niin ettei mökkiä enää näkynyt.

Konepelti alkoi niellä harmaata asfalttia.

– Mistä te puhuitte? Ronja kysyi.

– Saunasta ja panemisesta. Junou, miesten juttui.

– Heh heh.

– Kai me mitään.

Kaksi koivua ja pitkänmatkan bussipysäkki nousi esiin mutkan takaa.

– Haluutsä pysähtyy? Ronja kysyi.

– Jos ajetaan kotiin.

Kirjoittaja on oululainen copywriter. Hän voitti tällä kirjoituksellaan Mökillä-kirjoituskilpailun, joka järjestettiin 2015-2016 yhteistyössä Talonpoikaissäätiön, Maaseudun Sivistyliiton, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Meidän Mökki -lehden kanssa.

Voit myös kuunnella Poika-novellin ääneen luettuna Kertojan ääni -podcastissa.

Lue lisää:

Rakkaus syttyi lauttasaunalla

Sisukkuuden voitto – Sanna selviytyi syövästä ja rakensi mökin

Kun on aika luopua – viimeinen kesä mökillä

Julkaistu: 8.7.2017
Katso myös nämä