
Modernit talot ovat usein jo itsessään kuin veistoksia. Niiden puhtaita linjoja korostaa parhaiten moderni pihatyyli. Moni pelkää, että se tarkoittaa minimalistista ja kylmän kolkkoa pihaa, jossa kasviparat sinnittelevät kivierämaan keskellä. Näin ei tarvitse kuitenkaan olla. Moderni piha voi pursuta kasveja ja olla hyvin viihtyisä mutta samalla veistoksellisen selkeä.
Moderniin tyyliin sopii sanonta: vähemmän on enemmän. Harkituilla elementeillä saadaan aikaan harmoninen ja näyttävä kokonaisuus.
Käytännöllinen ja viihtyisä piha
Suunnittelua leimaa yhä enemmän ympäristön huomioiminen ja luonnonvarojen säästäminen. Esimerkiksi kasteluun tarvittava vesi pyritään hyödyntämään mahdollisimman tarkkaan. Siten veden haihtumista estävien katteiden ja maanpeitekasvien käyttö on yhä yleisempää.
Myös urbaanin miljöön meluhaittoihin pyritään vaikuttamaan. Melua voidaan vähentää käyttämällä tiheää kasvillisuutta ja rajaamalla etenkin oleskelualueet kunnollisilla seinämillä. Istuinryhmän ympärillä olevat istutusalueet voidaan myös tehdä niin korkeiksi, että kasvillisuus nousee oleskeluryhmän istujien tasalle. Näin kasvit muodostavat ääniä suodattavan vallin. Lisäksi ympäristön melua voi häivyttää vesiaiheella, jonka ihana solina peittää häiritsevät äänet.
Modernissa pihatyylissä huomio kiinnittyy herkästi pihan tilan jäsentelyyn, koska pelkistetyt muodot edesauttavat eri tilojen hahmottamista. Olipa piha tyyliltään mikä tahansa kaikille toiminnoille tulisi olla omat selkeät paikat. Silloin piha tuntuu viihtyisältä. Selkeästä jäsentelystä on yleensä myös se etu, että pihasta saadaan entistä helppohoitoisempi.
Moderni piha x 5
1. Viihtyisä oleskelupiha
Tämä näytepuutarha todistaa, ettei etupihan tarvitse näyttää tylsältä. Suunnittelun peruslähtökohdaksi on otettu se, että myös etupihalla voidaan oleskella. Se ei ole vain läpikulkupaikka.
- Kuutioiksi leikatut puksipuut antavat pihaan jäntevyyttä samoin kuin kaksi neliskanttista vesiallasta.
- Soliseva vesi tuo etupihalle elämää ja liikettä.
- Kasveiksi on valittu lajeja, joiden lehdet ovat väreiltään toistensa vastakohtia. Puppuran sävyiset ja limen vihreät kasvit luovat jännittävän väriparin.
- Punertava käytäväkiveys tuo etupihalle lämpöä ja toistaa hienosti punalehtisiä kasveja.
2. Käytännöllinen piha
- Perhe pyöräilee paljon. Pystyasennossa pyörät vievät vähän tilaa, ja ne on helppo ottaa käyttöön.
- Jäte- ja kierrätysastiat on piilotettu taitavasti. Jätekatoksen kattokin on otettu viljelykäyttöön.
- Vesiaihe koostuu sadeveden keruualtaasta ja seinään asennetusta purosta. Vesi valuu verkalleen seinää myöten altaaseen.
- Pienessä pihassa tila käytetään tarkkaan. Vesiaiheen seinämät on verhoiltu kasvillisuudella, jotta piha saadaan entistä vehreämmäksi.
- Sorapinta päästää sadeveden lävitseen, jolloin vesi kulkeutuu luonnollista tietä takaisin maaperään.
- Kaksi isoa puuta luo pihaan sopivasti varjoa.
- Leikattu puksipuu rajaa vesiallasta. Ympärille on istutettu itsestään kylväytyviä ja perhosia houkuttelevia kasveja.
3. Rauhallinen hengähdyspaikka
- Oleskelupaikka on rakennettu vesiaiheen keskelle. Tilaa on tarkoitus käyttää istuskeluun, lukemiseen, ruokailuun ja taideharrastuksiin. Se stimuloi taiteellisia aisteja.
- Oleskelupaikan lattia näyttää siltä kuin se kelluisi vedessä.
- Puuseinästä on tehty istutusalusta, josta pursuavat erilaiset, vähään tyytyvät kasvit. Vihreä seinä on kuin metsä.
- Myös oleskelupaikan katolle on istutettu kasveja.
4. Rehevää vehreyttä kaupungissa
- Rehevä kasvillisuus antaa hyvän vastakohdan niukille ja suoralinjaisille rakenteille.
- Kasvivalikoimaan kuuluu paikallisia luonnonkasveja, joiden sekaan on istutettu puutarhakasveja.
- Puupatio sopii hyvin luontoaiheiseen pihaan. Sitä terästää metalliritilästä rakennetut portaat ja reunus. Myös korkea istutusallas on tehty patioon käytetystä laudasta.
- Kasvien väreissä on pitäydytty niukassa väripaletissa. Vihreyden keskeltä pilkottavat keltaiset, valkoiset ja siniset kukat.
- Meillä niin vihattu vesimyyrä on Englannissa nopeimmin vähenevä nisäkäslaji. Myyrän kuva on printattu pihan takaseinälle koristeeksi. Kasvivalikoimaan on valittu lajeja, jotka kelpaavat vesimyyrälle.
5. Suojassa melulta
- Takaseinämän koivujen rungot on piilotettu osittain metallineliöistä muodostetulla aidanteella.
- Piha on upotettu puutarha siinä mielessä, että istutukset on nostettu korkealle, oleskeluryhmän tasolle. Näin kasvillisuus tuo suojaa melulta.
- Korotetuissa istutusaltaissa kasvit on nostettu istujien katselukorkeudelle.
- Isutukset koostuvat pääasiassa koristeheinistä ja perennoista, jotka ovat komeimmillaan eri aikoina ja luovat vaihtelua näkymään.
- Vesiaihe on pikkupihan keskipiste ja katseenvangitsija.
- Veden solinaa kuunnellessa ympäristöstä kantautuvat äänet jäävät taka-alalle.
- Istumapaikat ovat samaa materiaalia kuin istutusaltaat ja aivan kiinni niissä, joten hukkatilaa ei jää.