
Sitruunatahna eli lemon curd
Voileipälevite, jota on alun perin tarjottu skonssien, teeleipien, muffinien ja paahtoleivän kanssa. Sopii leivonnaisten kuorruttamiseen tai esimerkiksi sitruuna-marenkipiirakan täytteeksi. Sitruunatahnalla maustat hedelmäsalaatit, letut, vohvelit, kermavaahdon tai jogurtin. Voit korvata sitruunatahnan limettitahnalla.
Maapähkinävoi
Maapähkinävoita kutsutaan myös maapähkinälevitteeksi. Se on voileipälevite, joka valmistetaan paahdetuista, jauhetuista maapähkinöistä ja maustetaan usein suolalla, joskus myös sokerilla. Nimestään huolimatta aito maapähkinävoi ei sisällä voita, vaan toisinaan ainoastaan tilkan maapähkinäöljyä.
Maapähkinävoita käytetään maustamaan kakkuja, hilloja, hyytelöitä, jäätelöä, puuroja, pikkuleipiä ja muita leivonnaisia sekä suolaisia kastikkeita, patoja ja keittoja. Voit korvata maapähkinävoin esimerkiksi paahdetuista cashewpähkinöistä tai manteleista tehdyllä tahnalla.
Kondensoitu maito
Kondensoitu maito on sokeroitua lehmänmaitotiivistettä. Sitä käytetään teollisuudessa jälkiruokiin, leivonnaisiin, kastikkeisiin sekä suklaan, makeisten ja jogurtin valmistukseen.
Kotona kondensoidusta maidosta valmistetaan useimmiten kinuskia. Kuumenna tiivistettä mikroaaltouunissa isossa kulhossa 7-10 minuuttia, sekoittele välillä. Voit myös keittää avaamatonta säilykepurkkia kattilassa. Posta sitä ennen purkin etiketti ja liimapinta. Keitä tunnin ajan siten, että purkki on koko ajan veden peitossa. Nosta purkki kattilasta ja anna sen jäähtyä ennen avaamista. Paksumpaa toffeeta saat, kun keität tölkkiä 2-3 tuntia. Purkkiin keitetty kinuski säilyy avaamattomassa tölkissä pitkään.
Sokerimassa
Sokerimassasta voi kaulia kuorrutteita kakkujen päälle ja tehdä kakunkoristeita. Se valmistetaan tomusokerista ja valkuaisista, toisinaan massaan lisätään myös tärkkelys- tai vaaleaa siirappia.
Sokerimassaa myydään kirkkaan valkoisena tai valmiiksi sävytettynä. Sitä voi värjätä itse tomu-, pasta- tai tavallisilla elintarvikeväreillä. Lisää pieni osa väriä kerrallaan ja vaivaa se massaan joukkoon, aivan kuin vaivaiset pullataikinaa.
Ennen kuin laitat kaulitun sokerimassalevyn kakun päälle, kakun pinnalle kannattaa levittää ohut kerros tomusokeri-voivaahtoa, jotta levy kiinnittyy hyvin paikoilleen. Jos kakku nautitaan samana päivänä, kiinnittämiseen voi käyttää myös kakun täytettä, kermavaahtoa tai vaikka hilloa.
Kaulitusta sokerimassasta voi ottaa koristeita erilaisilla muoteilla. Koristeiden kiinnityksessä voi käyttää apuna sipaisua vettä, sokerikuorrutetta tai elintarvikeliimaa, jota löydät varmimmin leivonta- ja koristelutarvikkeisiin erikoistuneista kaupoista tai nettimyymälöistä.
Sokerimassa kuivuu helposti, joten säilytä sitä tiukasti muoviin kelmutettuna. Kovettunutta massaa voi notkistaa lämmittämällä sitä hetken ajan mikroaaltouunissa.
Voit korvata sokerimassan kakunkuorrutteissa helposti marsipaanilla, kaulintamassalla tai vaahtokarkkitaikinalla.
Vaahtokarkit
Vaahtokarkki on sitkeän vaahtomainen makeinen. Niitä myydään erikokoisina, valkoisina ja pastellisävyisiksi värjättyinä. Vaahtokarkkeja voi paitsi syödä sellaisenaan, myös paahtaa avotulella tikun nokassa, pilkkoa leivonnaisiin ja makeisiin tai upottaa kuumaan kaakaoon tai cappuccinoon.
Sulatetuilla vaahtokarkeilla voi kuorruttaa kakkuja ja leivonnaisia: sulata niitä leivonnaisen pinnalle uunissa tai pienellä kaasupolttimella kuumentamalla.
Myynnissä on myös vaahtokarkkitahnaa (marshmallow fluff). Sitä voi käyttää erilaisten pirtelöiden, karamellien ja kastikkeiden valmistuksessa sekä leivonnaisten täytteenä ja kakunkuorrutuksissa esimerkiksi maapähkinävoin kanssa.
Vaahtokarkeista voi valmistaa myös kaulittavan taikinan. Sulata mikroaaltouunissa 300 g vaahtokarkkeja ja 1 rkl vettä 30-40 sekunnin ajan. Työstä vielä tahmeaa taikinaa tomusokeroidun pöydän päällä öljytyin sormin. Vaivaa taikinaa, kunnes se pysyy koossa, mutta on vielä tahmeaa. Kääri kelmuun ja siirrä jääkaappiin vetäytymään. Käytä kuten sokerimassaa kakkujen kuorruttamiseen ja koristeluun.
Vaniljakreemijauhe
Vaniljakreemijauheella jämäköität ja maustat kakkujen tai torttujen sisään tulevan kermavaahdon helposti ilman liivatetta tai vaniljasokeria.
Kreemijauhetta myydään hyvin varustelluissa ruokakaupoissa, leivontaan ja kakunkoristeluun erikoistuneissa myymälöissä ja nettikaupoissa sekä tukuissa. Yleisin pakkauskoko on 500 gramman sirotepurkki. Säilytä purkki kuivassa ja pimeässä paikassa.
Vaniljakreemijauheen voi korvata vaniljakastikeaineksella, jota löytyy kaupasta helpommin. Kastikeaineksia tarvitsee usein hieman enemmän kuin kreemijauhetta.
Tee vaniljakreemijauheesta vaniljakreemi: Vaahdota huolellisesti 1 osa jauhetta 3 osaan kylmää vettä ja anna vetäytyä 5 minuuttia. Käytä kreemiä esimerkiksi viinereiden, muffinien ja kakkujen täytteenä. Kreemi on maidoton ja gluteeniton ja kestää sekä paistamista että pakastamista.
Tee vaniljakreemijauheesta dallaspullan täyte: Vaahdota 1 dl kuohukermaa ja 25 g vaniljakreemijauhetta. Sekoita vaahdon joukkoon 250 g maitorahkaa, 1 kananmuna, 2 rkl sokeria ja maun mukaan vaniljasokeria.
Katso myös:
Teksti: Marja Samuli, kuva: Pirita Särmä ja Joonas Vuorinen