
1. Hanna Sumarin kakkoskylppärin muodonmuutos
Hanna Sumarin vuonna 1947 rakennetun huvilan kakkoskylppäri oli remontoitu viimeksi 90-luvulla, mikä näkyi pitkälti paitsi sisustuksellisissa valinnoissa myös tilan ja sen materiaalien kunnossa. Remontin suunnitteluvaiheessa työssä lähdettiin liikkeelle siitä, että kaikki piti uusia.
– Laatat olivat tyyliltään aikansa eläneet, saumauksissa oli vikaa, silikonit repsottivat, ja suihkukulmaus oli kammottava rämä.
Kokonaisvaltaisen remontin tavoitteena oli tuoda tilaan lisää avaruutta ja valoa, mikä osaltaan tarkoitti myös eri elementtien uudelleensijoittelua ja täydellistä pintojen uusimista. Tilan kiinnostavin yksityiskohta on "ihmekatto", joka kätkee tilan vesijohdot ja sähkövedot.
2. Sokkeloisesta kellaripesulasta unelmien kotikylpyläksi
Alkuperäiskunnossaan ollut rintamamiestalon saunaosasto kävi läpi hurjan muodonmuutoksen. Perheen toiveena oli muuttaa sokkeloinen ja pimeä tila viihtyisäksi kotikylpyläksi.
Lähes kaikki vanhat rakenteet purettiin aina väliseiniä, kattoa ja lattiaa myöten. Remontin myötä kellarin huonekorkeus kasvoi kymmenellä senttimetrillä, ja samalla tilaan asennettiin ajanmukaiset eristeet sekä lattialämmitys.
Remontoidun kylpyhuoneen huipentaa täysin uusittu sauna, jonka lauteet ovat venepuusepän taidonnäyte. Uudesta pesutilasta löytyy lisäksi perheen toivelistalla ollut kylpyamme, jonka yhteyteen on liitetty erillinen valaisin lukuhetkiä varten.
3. Valoa ja ripaus luksusta rivitalokylppäriin
Rivitalokodin saunatilassa oli reilusti neliöitä, mutta pohjaratkaisultaan tila ei ollut paras mahdollinen lapsiperheen tarpeisiin. Kylpyhuoneeseen kaivattiin avaruutta, joten turhat väliseinät saivat lähteä heti remontin alkumetreillä.
Pohjaan tehtyjen muutosten lisäksi kaikki pinnat uusittiin. Lasin ja laattojen rinnalle materiaaliksi valikoitui lämminsävyinen puu. Trendikästä sormipaneelia löytyy niin kylpyhuoneesta kuin saunatiloistakin. Mustat yksityiskohdat tuovat sisustukseen ryhtiä.
Käytännöllisyyden ja tyylikkyyden ohella kylpyhuoneeseen haluttiin ripaus luksusta. Täyden hemmottelun kotikylpylän kruunaa lasiseinäinen höyrysauna ja ylellinen amme.
4. Pihkala-blogin Maijan kylpyhuoneremontti
Pihkala-blogista tutun Maijan kodin pikkukylpyhuone oli remontoitu viimeksi 90-luvun tienoilla, joten projektin tavoitteena oli paitsi kylpyhuoneen ilmeen ja pintojen uudistaminen myös teknisten ratkaisujen päivitys nykyaikaan.
– Pesukone sai virran jatkojohdon päästä, ja vesieristys oli kaukana nykyvaatimuksista.
Tavoitteena oli yksinkertainen ja ajaton mutta 50-luvun talon rakennusaikakautta kunnioittava tyyli. Kylpyhuoneen seinä- ja lattipinnat laatoitettiin samalla harmaalla laatalla yhtenäisen ilmeen säilyttämiseksi.
– Kun tausta on näin selkeä, yksityiskohdat nousevat kauniisti esille.
5. Painajaisten pesutilasta haaveiden kylpyhuoneeksi
Rivitalokodin saunaosasto oli ennen remonttia lähes painajaismaisessa kunnossa. Tila oli kylmä ja kostea, sillä lämpöä toi ainoastaan yksi irrallinen, jatkoroikkaan yhdistetty patteri. Kerran kylpyhuoneeseen oli jopa kömpinyt viemärin kautta sammakko.
Vuosia odotettu remontti oli kodissa asuvalle pariskunnalle pelastus. Sauna- ja kylpytiloista purettiin kaikki kalusteet. Huonekorkeus lisääntyi huomattavasti, kun vanha, 20 senttimetrin paksuinen lattia piikattiin pois ja korvattiin uudella.
Pariskunta toivoi tilaan ennen kaikkea lämmintä ja rauhallista tunnelmaa mutta myös säväyttäviä yksityiskohtia. Kaikelle irtaimistolle suunniteltiin omat paikkansa, jolloin ylimääräiset tavarat pysyisivät poissa silmistä lapsiperhearjen keskellä. Tämä oli erityisesti isännän toive.
– Halusin saunassa istuessani vain ihailla harmoniaa enkä miettiä, että vitsi kun tuo sähköhammasharja on tuossa.