
– Ihanaa, kun on vihdoin oma sauna, ajatteli espoolaispariskunta muutettuaan 1940-luvun rivitaloon. Oli helmikuu ja ulkona paukkui 15 asteen pakkanen.
Todellisuus oli kuitenkin karu. Kellarikerroksen saunassa varpaat palelivat ja kylpyhuoneen lattia litisi lammikoita.
Koska saunatilojen rakenteissa oli selvästi ongelmia ja kosteusmittaukset tulossa, perhe jäi odottamaan taloyhtiön yhteistä märkätilaremonttia. Kolmen vuoden odottelun aikana motivaatio ja toiveet kasvoivat. Suihkun vedenpaine oli heikko, valaistus reistaili ja ainoana lämmönlähteenä huhki pieni jälkiasennettu patteri, josta johti jatkoroikka kattoon.
Pinttyneet mäntypaneelitkaan eivät varsinaisesti hivelleet silmää. Kerran kylpyhuoneen lattialta löytyi sammakko, joka mitä ilmeisemmin oli kömpinyt viemäristä.
Toisaalta odottelun aikana oli hyvä metsästää tarjouksia ja kehitellä ideoita. Esimerkiksi suihkut odottivat remonttia pari vuotta autotallin nurkassa.
Kylppäriin 1920-luvun Pariisia ja metrolaattoja
Uuteen kylpyhuoneeseen asukkaat halusivat rauhaa ja lämpöä. Pariskunta keräsi Pinterestiin inspiraatiokuvia, joista löytyi nopeasti vaalea sävymaailma, 1920-luvun Pariisi ja metrolaatat. Kylpyhuoneen tuli olla mahdollisimman simppeli mutta kuitenkin säväyttävä.
Antti-isännällä oli kaksi toivetta. Kylpyhuone sai herättää vau-elämyksen ja kaikelle piti olla paikkansa, sillä lapsiperheessä tavaraa tuppaa kerääntymään liikaa.
– Halusin saunassa istuessani vain ihailla harmoniaa, enkä miettiä, että vitsi kun tuo sähköhammasharja on tuossa.
Tila oli niin suuri, että pariskunta tarvitsi apua sen hahmottamisessa. Sisustussuunnittelija teki pohjapiirustuksen, joka vielä vähän eli matkan varrella.
Alun perin aikomus oli siirtää pyykkihuolto seinän toiselle puolelle askartelutilaan, mutta käytännöllisyyden ja kustannusten takia se päätettiin lopulta jättää kylpyhuoneen puolelle. Se olikin hyvä päätös, sillä kolmannen koneellisen kohdalla pesukone puski vedet ulos.
Löylyt ovat lempeät kuin mökkisaunassa
Saunaan pariskunta halusi paksua lankkua ja ”mahdollisimman vähän pestäviä välejä”. He pyysivät tarjousta saunafirmasta, mutta hinta oli turhan korkea. Lattian valanut urakoitsija tarjoutui lopulta rakentamaan koko saunaosaston, mihin pariskunta tarttui.
Asukkaat tekivät paljon itse. He muun muassa hioivat lauteet ja vahasivat ne neljään kertaan valkoisella saunavahalla.
– On kiva istua lauteilla, jotka on itse rakkaudella viimeistellyt. Stressasimme eniten saunasta, mutta se syntyi lopulta kivuttomimmin, isäntä sanoo.
Haapalauteet erottuvat kauniisti taustaseinän mustasta kuusipaneelista. Pariskunta hioi asennusvalmiit paneelit vielä kertaalleen sileämmiksi ja käsitteli ne mustalla vahalla.
Koska saunan päätyseinä on lämpöä imevää kaakelia, kiukaan piti olla tehokas. Pariskunta oli haaveillut matkan varrella turkkilaisesta hamam-tunnelmasta, ja vähän saman tekee nyt kiuas. Kosteiden ja tuoksuvien löylyjen salaisuus on kiukaan päällä oleva metallirasia, jossa on vuorisuolaa, ja sisällä porisee vesisäiliö. Sinne voi lisätä vaikka eukalyptuksen tai koivun aromia.
– Löylyistä tulee mieleen mökkisauna. Meillä sauna on harvoin 70 astetta kuumempi, Antti sanoo.
Lisää huonekorkeutta saunatilaan
Saunatilan remontti kesti kaikkineen runsaat kymmenen viikkoa. Koska talo on vanha, yllätyksiä oli odotettavissa. Alkuperäisen valurautaviemäröinnin vaihtaminen osoittautui hankalaksi, mutta onneksi löytyi ammattilainen, joka pystyi hitsaamaan sen osiin ja purkamaan pois.
Kosteuden takia vanha lattia piti piikata pois. Se osoittautui 20 senttiä paksuksi. Tämä oli toisaalta onni onnettomuudessa, sillä uudesta lattiasta ei tarvinnut tehdä yhtä paksua, jolloin huonekorkeus kasvoi. Lattian vedeneristys hoidettiin valumassaan sekoitetulla lisäaineella, joka tiivistää betonin huokoset ja silottaa pienet halkeamat.
Huonekorkeus kasvoi entisestään, kun katon koolausta pienennettiin. Kattoon esille jääneitä vesiputkia korostaa nyt musta maali. Remontissa tehostettiin myös ilmanvaihtoa. Osa tarpeettomista hormeista pystyttiin jopa sulkemaan. Poistohormissa on nyt kosteussensorilla toimiva puhallin.
Vuosien hauduttelu kannatti
Perhe on onnellinen lopputuloksesta. Ja todella, yhden yhtä sähköhammasharjaa tai ajelehtivaa putelia ei näy pöydillä tai tasoilla. Suihkugeelejä ja shampoopulloja varten on syvennys suihkuseinässä. Hammasharjoille tilattiin Ruotsista pistorasiat, jotka ovat piilossa allaskalusteen laatikossa. Jännitys tiivistyi, kun kaluste saapui, ja pariskunta testasi, mahtuvatko hammasharjat ja lakkapullo pystyssä vetolaatikkoon.
Yläkaappien pois jättäminen osoittautui hyväksi päätökseksi, vaikka moni ratkaisua epäilikin etukäteen. Pitkään allaskaappiin mahtuu yllättävän paljon kosmetiikkaa ja kylpyhuonetarvikkeita, vaikka se ei ole yhtä syvä kuin tavanomainen.
Ennen nykyistä kotia ja kolmen vuoden remontin odottelua perhe oli elänyt neljä vuotta putkiremonttiin valmistautuvassa kerrostaloasunnossa. Valmis koti tuntuu nyt puhtaalta luksukselta.
Mitä saunatilan remontti maksoi?
- allaskalusteet 2 000 e
- hanat ja altaat 500 e
- suihkut ja sekoittajat 500 e
- laatat 2 000 e
- puutavara rahteineen 1 600 e
- valaisimet 250 e
- vahat 250 e
- lasit ja peli 1 200 e
- lattiakaivo 1 000 e
- kiuas 800 e
- pyyhekuivain 400 e
- poistoventtiilin puhallin 200 e
- työt 8 000 e
Yhteensä 18 700 euroa.
Lisäksi taloyhtiön kustannus asbestipurkuineen, lvi-töineen, vesieristyksineen ja valvontoineen 22 000 e.