Moni himoitsee nyt entistä inhokkiaan Humppilan röpelövaasia, ja ymmärrän sen täysin – olenhan itsekin takinkääntäjä
Miksi entinen kaapintäyte näyttää yhtäkkiä himottavalta? Unelmien Talo&Koti -lehden toimituspäällikkö Anu Karttunen huomasi metsästävänsä kirpputoreilla vanhoja inhokkejaan.
Jos joku olisi vaikkapa kymmenen vuotta sitten kertonut, että metsästän kirppareilla Pentikin 1970-luvun astioita ja Kalevalan vuosilautasia, olisin varmaankin pitänyt ennustetta epätodennäköisenä. Niin kuitenkin kävi.
Pentikin luonnonvalkoinen, rautapilkkuinen jättimuki on suosikkini, ja kukat laitan mieluiten kasarihenkiseen Halla-maljakkoon. Mukeja ottaisin mielelläni lisää, jos vain kirppareilla löytäisin. Muutkin ovat nimittäin löytäneet vintage-Pentikin.
Jos jotain asiaa näkee riittävän paljon, siitä tulee haluttava.
Humppilan röpelöiseen lasivaasiin hurahtaneet varmaan miettivät myös, että miten tässä näin kävi. Miksi entinen kaapintäyte näyttää yhtäkkiä himottavalta?
Hurahduksen evoluutiota mietin hiljan, kun näin marketissa myynnissä pampaheiniä. Minullakin oli nippu joitakin vuosia sitten, koska kaikilla oli. Ne keräsivät mahdottomasti pölyä. Jos jotain asiaa näkee riittävän paljon, siitä tulee haluttava. Vaatii kanttia seurata omaa makuaan ja tarpeitaan ja jättää hankkimatta asiat, joita kaikilla näyttää olevan. Siinä en aina onnistu.
Edelläkävijöillä on ollut Kalevala-lautaset sushiensa alla jo vuosia sitten.
En tiedä, ihastuinko Pentik-astioihin ihan itse vai iminkö vain vaikutteet Instagramin kuvavirrasta. Sen tiedän, että edelläkävijöillä on ollut Kalevala-lautaset sushiensa alla jo vuosia sitten.
Kenties bongaukseni ovat yhtä uniikkeja kuin ysäri-ihastukseni, muovigerbera puhallettavassa muovimaljakossa, mutta ainakin yhdessä asiassa on tapahtunut kehitystä. Kotimainen käsin tehty keramiikka ei lopulta koskaan mene pois muodista, toisin kuin markettipampat ja muoviroina.
