
1. Kasvien ja rakenteiden kontrasti
Leikittele puutarhan suunnittelussa vastakohdilla, sillä harkitusti eri paria olevat elementit korostavat kiinnostavasti toisiaan. Vastakohtien kohtaamisesta syntyvä vaikutelma on monin verroin kiehtovampi kuin täydellisessä harmoniassa. Kokoa inspiroiva istutusalue esimerkiksi somasti toisiinsa sointuvista kasveista, mutta käytä rakenteiden muodoissa ja materiaaleissa ohjenuorana korutonta konstailemattomuutta. Epäsymmetrinen ja yksinkertainen lautareunus on särmikäs vastavoima hempeille laventeleille.
2. Tilaa suosikkikasveille
Mikä estää revittelemästä lempikasvien määrällä? Istuta suosikkikukistasi näyttävä yksilajinen ryhmä, joka taatusti huomataan kukinta-aikaan. Jalohortensioiden kukinta kestää huomattavan pitkään, joten saat nauttia uhkeista kukista viikkojen ajan. Kukinnan jälkeen kasviryhmä antaa tilaa muille puutarhan kasveille.
3. Koristeita kasvien seassa
Vapaamuotoisten, lähes luonnontilaisilta vaikuttavien alueiden lumo moninkertaistuu, kun ripottelet kasvien joukkoon vapaaseen järjestykseen joukon yksinkertaisia koristeita. Niiden säännölliset muodot ovat hauska vastakohta villille kasvillisuudelle, kuten puronvarren kurjenmiekkojen ja sarojen matolle.
4. Muotoonleikatut puut ja pensaat
Säntillisen geometrisiksi leikatut kasvihahmot ovat erikoisuudessaan kiehtovia. Käytä muotoonleikattuja puita ja pensaita vau-efektin luomiseen puutarhan paraatipaikoilla, esimerkiksi sisäänkäyntien luona. Talvenaran puksipuun korvikkeeksi sopivat esimerkiksi tuijat, marjakuuset, taikinamarja ja monet angervot.
5. Kukkiva portti
Köynnöskaari on kuin taulunkehys, joka korostaa takana avautuvaa näkymää. Kärhöjen ja muiden upeasti kukkivien köynnösten verhoamat kaariportit kuuluvat romanttisen pihan perusrakenteisiin, mutta koruttomammat mallit sopivat pelkistetympäänkin makuun. Kaaren juurelle voi istuttaa myös lehdiltään kaunista villiviiniä tai humalaa.
6. Reikä ruukussa
Taide-esinettä lähentelevä näyttävä ruukku saa suosiolla esittää pääosaa puutarhanäkymässä. Istuta erikoiseen ruukkuun ja sen ympäristöön yksinkertaisia ja hillityn sävyisiä kasveja, ettei ruukun voima himmene.
7. Värimerelliset ruukut
Kookkaat terrakottaruukut henkivät välimerellistä tunnelmaa. Niiden ajaton muoto on tuttu jo antiikin ajoista. Nosta ruukku näkyviin esimerkiksi matalan ja värikkään kasvillisuuden keskelle tai keskipisteeksi käytävän päähän. Sisältä lasitetun saviastian voi valjastaa myös vesisäiliöksi tai pieneksi vesiaiheeksi.
8. Hyönteishotelli viherkatolla
Puutarhan kokonaisvaltaista hyvinvointia edistävät ratkaisut voivat myös näyttää hyvältä. Pölyttäjinä ja tuholaistorjujina toimivat hyönteiset ovat tarhurin ystäviä, mutta varsinkaan pienillä ja puunatuilla kaupunkitonteilla ei aina ole tilaa niiden suosimille risu- ja puukasoille, kuivien lehtien röykkiöille tai muille kuolleille kasvinosille. Trendikkäällä viherkatolla varustettu veikeä hyönteishotelli nostaa hymyn huulille ja tarjoaa asunnon puutarhan apureille. Se sijoitetaan aurinkoiselle paikalle, julkisivu kohti etelää.
9. Kasvot taulussa
Saumattomasti yhteen sointuvan kasvimaailman ja ajattomien, pelkistettyjen rakenteiden ja perusmuotojen puutarhaa on helppo muunnella – se on kuin tyylikäs näyttämö, joka odottaa pääosan esittäjää. Kasvillisuuden lomaan asetellun repäisevän koristetaulun, jännittävästi maisemaa heijastavan peilin tai muun mieltä kiehtovan kookkaan yllätyselementin myötä saat puutarhasi viileän hillityn tunnelman hetkessä tihentymään. Näin voimakkaiden elementtien käyttäminen vaatii tosin taitoa ja esteettistä silmää. Isokokoisina ja huomiota herättävinä ne vaativat ympärilleen ilmaa ja juuri oikeanlaisia puitteita. Tavallisen kokoisessa puutarhassa onkin usein tilaa vain yhdelle tällaiselle todelliselle katseenvangitsijalle.
10. Ruostumaton koriste
Ympäristöään heijastava, nurmikolle tai kasvien keskelle aseteltu koristepallo tuli muotiin 1800-luvun viktoriaanisen ajan puutarhoissa Englannissa. Puutarhasomisteiden klassikon suosio ei ole hiipunut, sillä sen voi yhdistää erilaisiin tyyleihin ja moderniinkin ympäristöön. Alkuperäiset koristepallot olivat lasia, mutta ruostumaton teräs on pohjoiseen pihaan huolettomampi materiaali.
11. Vettä kiiltävässä maljassa
Veden solina luo puutarhaan miellyttävän äänimaiseman. Vesiaihe on usein väistämättä myös yksi pihan katseenvangitsijoista, sillä katse hakeutuu luontaisesti kohti korviin kantautuvan äänen lähdettä. Hyödynnä veden vetovoimaa puutarhasuunnittelussa ja sommittele vesiaihe esimerkiksi näyttävään maljaan. Veden välittömässä läheisyydessä myös muu puutarhan silmänruoka tulee hyvin esille.