10 syytä rakastaa (ja kasvattaa!) papuja
Pavut näyttävät upeilta ja maistuvat herkullisilta. Lisäksi reheväkasvuiset palkokasvit parantavat kasvimaata, ruokavaliota ja maailmaa. Onko mitään syytä olla kasvattamatta papuja?
1. Papu on todellinen typpitehdas
Kasvit tarvitsevat ravinteista määrällisesti eniten typpeä. Juurten ulottuvilla olevat maaperän luontaiset typpivarat ovat usein niukat, kun taas ilmassa typpeä riittää reilusti. Kasvit eivät kuitenkaan suoraan pysty käyttämään ilmakehän kaasumaista typpeä. Hernekasvien ratkaisu ongelmaan on oma maanalainen typpitehdas, kasvin ja bakteerin symbioosi. Papujen kaltaisten palkokasvien juurinystyröissä elävät bakteerit osaavat ottaa typpeä ilmakehästä ja muuttaa sen kasveille käyttökelpoiseen muotoon. Kun typpiyhdisteitä syntyy enemmän kuin isäntäkasvi tarvitsee, jää ylimäärä maahan muiden kasvien käyttöön. Ravinteet hyödyttävät vielä viljelykierrossa seuraavana vuonna viljeltävää kasvia.
2. Maissi, papu ja kurpitsa -kolmikko tukee toisiaan
Maissi, papu ja kurpitsa -kolmikko on Amerikan alkuperäiskansojen klassinen lajiyhdistelmä. Pohjois-Amerikan itäosissa tätä tärkeää viljelykasvien trioa kutsuttiin nimellä Kolme sisarta. Cherokee-heimon myytti kertoo, miten vahvasta Maissitytöstä, sukkelasta Paputytöstä ja nälkäisestä Kurpitsatytöstä tuli onnellisia sen jälkeen, kun he oppivat elämään yhdessä. Maissi kasvoi korkeutta ja antoi tukea pavulle. Kurpitsa peitti lehdillään maanpinnan suojellen muiden jalkoja rikkakasveilta, ja papu ruokki sisariaan hyvällä ruoalla.
3. Sopii myös parvekkeelle ja patiolle!
Pavut eivät tarvitse kasvimaata, sillä ne kasvavat mainiosti myös ruukussa. Esikasvata taimet taimiruukuissa tai kylvä siemenet suoraan lopulliseen ruukkuun kämmenen leveyden etäisyydelle toisistaan. Valitse reheväkasvuisille ja syväjuurisille pavuille tilava, vähintään 30 cm syvä, pohjareiällinen astia. Myös mullan lämpötilaa tasaavat paksut seinät ovat eduksi. Kompaktit pensaspavut sopivat erityisen hyvin ruukkuun, mutta kun multatila riittää, astiassa viihtyvät myös kookkaat salko- ja ruusupavut.
4. Arvokkaan kasviproteiininsa ansiosta pavut ovat tulevaisuuden ruokaa.
5. Lajikkeita on runsaasti
Pakastevihannespusseista löytyvät pavut ovat lähes aina vihreitä. Omalla papumaalla ei tarvitse tyytyä yhteen väriin, vaan lajikkeet voi valita myös silmänilo-periaatteella. Tummanvioletit, vaaleat ja keltaiset palot piristävät papupenkkiä ja näyttävät jo kasvuvaiheessa syötävän herkullisilta. Värikkäimpiä tapauksia ovat Italiassa suositut Borlotto-lajikkeet, joiden palot ja siemenet ovat molemmat punavalkokirjavia.
Katso myös juttu: Papuja pihalle ja ruukkuun! Valitsimme parhaat papulajikkeet
6. Yksikin kasvi tuottaa uusia siemeniä
Varaudu seuraavaan kylvökauteen ja jätä osa sadosta keräämättä ja kypsyttelemään siemeniään. Tarhapavut ovat itsesiittoisia, joten yksikin kasvi tuottaa siemeniä. Eri lajikkeet saattavat silti risteytyä keskenään. Voit ehkäistä sekoittumista kasvattamalla lajikkeet vähintään 10 metrin etäisyydellä toisistaan.
7. Pavut parantavat maailmaa
Kasvisten lisääminen ruokavalioon pienentää ilmastohaittoja ja vesien rehevöitymistä. Erityisen suositeltavia ovat satokauden kasvikset, ja kotimainen papu on tuontisoijaa kestävämpi valinta. Luonnonvarakeskuksen (Luke) avoin aineisto paljastaa, miten papujen ilmastovaikutus jää vain murto-osaan monien muiden elintarvikkeiden päästöistä. Oman kasvimaan pavut ovat paitsi lähiruokaa, myös todellisia ilmastohyviksiä.
8. Pavut paistattelivat parrasvaloissa vuonna 2016, jolloin vietettiin YK:n julistamaa kansainvälistä palkokasvien vuotta.
9. Papu on todellinen proteiinipommi
Pavut ovat oivallista ruokaa, sillä ne sisältävät reilusti kuitua ja rutkasti hyödyllisiä ravintoaineita. Kuitu tekee hyvää ruoansulatukselle ja vitamiinit ja kivennäisaineet koko keholle. Papujen erityisin ominaisuus on kuitenkin niiden sisältämä proteiini. Valtaosa proteiinista on siemenessä, joten osa sadosta kannattaa korjata palkojen sijaan siemeninä. Kasviproteiinit sopivat täydentämään sekaruokavaliota tai korvaamaan eläinperäisen proteiinin.
10. Pavut kasvavat nopeasti näyttäviksi
Salko- ja ruusupapu ovat korkeuksiin kurkottelevia hujoppeja. Kansansadussa Jaakko kiipeää pavunvartta pitkin pilviin saakka, mutta tosielämän pavut eivät yllä aivan moisiin korkeuksiin. Kolmen metrin tukisalko saattaa silti jäädä lyhyeksi.
Tiesitkö pavuista?
Papu-sana vilahtelee lajinimenä monessa eri kasvisuvussa. Kylmänkestävä ja roteva härkäpapu luokitellaan kuitenkin rehuvirnan lailla virnoihin, Vicia-sukuun. Kaupan kuiva-ainehyllyltä tuttu mungopapu sekä kylmänarkuutensa vuoksi lähinnä kasvihuoneissa viljeltävä lehmänpapu taas luetaan molemmat Vigna-suvun pitkäpapuihin. Myös soijapapu ja köynnöstävä hyasinttipapu kuuluvat kumpikin omiin sukuihinsa. Varsinaisten papujen ikioma suku on nimeltään Phaseolus. Suvun suurin lajiryhmä on tarhapapu monine muunnoksineen, sen lisäksi sukuun kuuluvat ruusupapu ja limanpapu.
Phaseolus-pavut ovat kotoisin Väli-Amerikasta ja Andien alueelta Etelä-Amerikan länsiosasta. Luonnosta kerättyjä papujen villimuotoja alettiin viljellä samoilla seuduilla jo noin 10 000 vuotta sitten, mikä tekee pavuista yhden ihmiskunnan vanhimmista viljelykasveista. Helposti viljeltävät ja ravinteikkaat pavut olivat olennainen osa hyötykasvivalikoimaa niin Perun inkavaltiossa kuin ennen pitkää myös Pohjois-Amerikan itäosissa.
Eurooppalaiset tutustuivat Amerikan papuihin ensimmäisen kerran vasta ylitettyään Atlantin. Kun Kolumbus rantautui Karibian saarille vuonna 1492, hän näki viljelmiä, joilla kasvoi ennestään tuntemattomia kasveja. Löytöretkeilevät espanjalaiset ja portugalilaiset toivat pavun Eurooppaan monen muun uuden maailman kasviuutuuden lailla. Uusi laji muistutti hieman Euroopassa vanhastaan viljeltyä lehmänpapua, jonka antiikin aikainen nimi oli fasiolus. Sittemmin tämä vanha nimi siirrettiin tarkoittamaan nimenomaan uuden maailman papusukua muodossa Phaseolus.
Nykyisin papuja viljellään lähes kaikkialla, sillä yksivuotinen kasvi ehtii tuottaa satoa myös alkuperäänsä viileämmässä ilmastossa. Osa sadosta kerätään palkoina, niin sanottuina vihreinä papuina, valtaosa korjataan tuleentuneina siemeninä. Vihreitä papuja suositaan muun muassa Kiinassa, kuivatut ja säilötyt pavut ovat yhä perusruokaa pavun syntysijoilla Meksikossa.
