Yhdistä voitaikinaa varten kulhossa vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Nypi joukkoon 125 g kylmää voita. Lisää kylmä vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Kauli taikina jauhojen avulla suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 20 cm x 30 cm). Viipaloi loput kylmästä voista ohuiksi lastuiksi taikinalevyn keskelle. Käännä taikinan reunat ylös niin, että voi jää piiloon. Kauli taikina jauhojen avulla laajemmaksi levyksi. Taita se kolmeen osaan. Kauli jauhojen avulla vielä laajemmaksi. Taita taikina vielä kertaalleen kolmeen osaan ja kauli levyksi. Kääri taikina muovikelmuun ja nosta jääkaappiin 1–2 tunniksi.
Keitä kattilassa riisi kypsäksi vedessä ja lihaliemessä, pakkauksen ohjeen mukaan. Jäähdytä. Kuullota paistinpannulla voissa sipuli ja silputtu purjosipuli pehmeäksi. Mausta pippurilla, soijalla ja suolalla. Anna ylimääräisen nesteen haihtua.
Yhdistä kulhossa riisi, sipuli-purjoseos ja kaikki muut täyteainekset. Älä sekoita liian voimakkaasti, jotta riisi ei hajoa liikaa.
Jaa taikina kahtia. Kauli puolet taikinasta jauhojen avulla leivinpaperille, pellille, noin 30 cm x 20 cm:n kokoiseksi levyksi. Levitä savuporotäyte taikinalle. Painele täyte lusikalla tiiviiksi kerrokseksi. Täytettä saa olla reilusti ja se saa ulottua lähelle reunoja. Kauli loppu taikina kansilevyksi, kooltaan hieman alimmaista levyä suuremmaksi. Voitele piirakan reunat munalla. Nosta taikina kanneksi täytteen päälle. Ummista reunat huolellisesti käsin tai haarukalla. Voitele savuporopiiras vatkatulla munalla. Pistele taikinakansi haarukalla.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla kauniin väriseksi ja kypsäksi, 30–40 minuuttia.