Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme

Tippaleipä – kurkkaa klassikkoherkun resepti ja tee tippaleivät itse!

1 h 15 min
{
Aktiivinen 45 min
Passiivinen 30 min

Tippaleipä on perinteinen suomalainen vappuherkku. Itse tehdyt tippaleivät ovat näyttävä tarjottava ja niiden kiemuroita on ihana napsia. Perusresepti on yksinkertainen, makua taikinaan saa ripauksella sitruunankuorta tai vaniljasokeria.

1.4.2019
Reseptin ainekset
noin 15 kpl
Tippaleipätaikina
3
munaa
1½ dl
kevytmaitoa
2 rkl
sokeria
2 tl
sitruunankuoriraastetta
¼ tl
suolaa
3 dl
vehnäjauhoja
Pinnalle
2 rkl
tomusokeria
Paistamiseen
8 dl
rypsiöljyä

Tippaleipä – ohje:

  1. Riko munat kulhoon ja sekoita niiden rakenne rikki.
  2. Lisää joukkoon maito, sokeri, sitruunan raastettu kuori ja suola. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia ennen paistoa.
  3. Kuumenna öljy kuumaksi paksupohjaisessa kannellisessa kattilassa.
  4. Laske muottirengas varovasti rasvaan ja anna kuumentua hetki. Kaada taikina tukevaan pursotinpussiin ja leikkaa päähän pieni reikä.
  5. Pursota taikinaa renkaan sisään sikin sokin tippaleivän malliin. Nosta ruskistunut tippaleipä haarukkaa apuna käyttäen muottirenkaasta ja käännä.
  6. Nosta molemmilta puolilta kauniin ruskeaksi paistunut tippaleipä reikäkauhan avulla kattilasta ja anna valua hetki talouspaperin päällä lautasella.
  7. Siivilöi jäähtyneiden tippaleipien pintaan tomusokeria.

Vinkit!

  • Tippaleipien muottirenkaan voit valmistaa myös itse tyhjästä säilyketölkistä. Poista tyhjästä tölkistä mahdollinen etiketti, kansi ja pohja, pese ja kuivaa hyvin. Pursotinpussiksi käy tukeva pieni muovipussi. Valuta tippaleipätaikina pussin kulmaan ja leikkaa vasta sitten kulmaan pieni aukko.
  • Öljy on sopivan kuumaa uppopaistoon 180–190-asteisena, eli kun leipäkuutio ruskistuu siinä kauniisti noin puolessa minuutissa. Liian kuumassa öljyssä tippaleivät palavat ja liian kylmässä taas imevät itseensä runsaasti rasvaa ja kypsyvät hitaasti.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt