Vatkaa munat ja sokeri paksuksi vaaleaksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet. Siivilöi seos vaahtoon ja sekoita varovasti käännellen.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Paista 200 asteessa noin 8 minuuttia.
Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille ja irrota pohjapaperi. Jätä pohjapaperi torttupohjan päälle. Anna jäähtyä.
Valmista täyte. Paloittele suklaa kulhoon ja sulata se mikrossa (600 W, noin 2 minuuttia, sekoita välillä) tai vesihauteessa.
Vatkaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita tuorejuusto ja tomusokeri tasaiseksi sähkövatkaimella. Lisää suklaasula tuorejuustoon ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi kermavaahto.
Levitä noin puolet täytteestä jäähtyneelle pohjalle. Ripottele pensasmustikoita pinnalle, jätä muutama koristeluun. Kääri levy rullaksi. Siirrä torttu peitettynä kylmään tekeytymään puoleksi tunniksi.
Pursota loppu täyte kääretortun pinnalle ja viimeistele suklaakääretorttu pensasmustikoilla ja suklaarouheella.