


Sadonkorjuupiirakka – kauniin ristikon alle piiloutuu kunnon kasa kasviksia
1 h 20 min
{
Aktiivinen 40 min
Passiivinen 40 min
Muhkea sadonkorjuupiirakka saa ylleen näyttävän, mutta tosi helpon ristikon. Säästä siis nokare pohjataikinaa ja puno syksyn kaunein kasvispiirakka. Videon avulla onnistut taatusti!
Reseptin ainekset
10 palaa
Pohja
125 g
voita (tai margariinia)
4½ dl
vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
1 tl
sokeria
½ tl
suolaa
1
muna
3 rkl
vettä (kylmää)
Täyte
1
iso porkkana
3
valkosipulinkynttä
2
paprikaa (punainen ja keltainen)
½ (n. 200 g)
kesäkurpitsaa
3
lehtikaalin lehteä
3 rkl
oliiviöljyä
1 prk (120 g)
aurinkokuivattua tomaattia
200 g
sulatejuustoa (esim. Valion Olympia)
2
munaa
1 tl
suolaa
1 rkl
timjamia (hienonnettuna)
½ tl
mustapippuria
Sadonkorjuupiirakka – ohje:
- Nypi pohjan rasva, jauhot, sokeri ja suola keskenään. Lisää muna ja vesi. Sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja nosta jääkaappiin puoleksi tunniksi.
- Kuori sillä aikaa porkkana ja valkosipulinkynnet. Poista paprikoiden kannat ja siemenet. Suikaloi tai kuutioi kaikki kasvikset.
- Kuullota kasviksia öljyssä paistokasarissa tai isossa kattilassa, kunnes ne pehmenevät ja osa nesteestä haihtuu. Lisää valutetut aurinkokuivatut tomaatit. Nosta liedeltä.
- Ota taikinasta kolmannes sivuun. Kauli loppu taikina puolen sentin paksuiseksi levyksi. Nosta se voideltuun piirakkavuokaan (Ø 22 cm). Taputtele kiinni reunoihin.
- Sekoita sulatejuusto, munat ja mausteet. Sekoita joukkoon noin puolet kasvistäytteestä. Kaada täyte pohjan päälle ja levitä päälle loput kasvikset.
- Jaa loppu taikina yhdeksään osaan. Pyörittele kahdeksan palaa hieman vuokaa pidemmiksi naruiksi. Nosta neljä narua pitkittäin täytteen päälle. Nosta joka toinen suikale ylös ja asettele taittokohtaan yksi taikinasuikale poikittain. Laske nostetut suikaleet alas ja nosta nyt ylös ne suikaleet, jotka äsken jäivät paikoilleen. Asettele taas taittokohtaan uusi taikinasuikale ja toista, kunnes ruudukko on valmis. Kauli loppu taikina puolen sentin paksuiseksi levyksi ja ota siitä muotilla lehtiä. Koristele lehdet halutessasi cocktailtikulla tai koristeluun tarkoitetulla puikolla. Kiinnitä lehdet munalla tai vedellä ristikon päälle. Jos haluat pintaan kiiltoa, voit voidella kuviot munalla. Kuvan piirakkaa ei ole voideltu.
- Paista sadokorjuupiirakkaa uunin keskitasolla 30–40 minuuttia.
Vinkit!
- Voit tehdä ruudukosta tiheämmän ohentamalla pohjaa ja lisäämällä taikinasuikaleiden määrää.
- Käytä vegaaniseen piirakkaan vegaanista itse tehtyä tai pakastetaikinaa ja sekoita täytteeseen munien ja sulatejuuston sijaan 1 prk soijatuorejuustoa.
Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat