Keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan, mutta käytä keitinnesteenä kasvislientä.
Kuori ja hienonna sipulit. Kuori porkkana. Leikkaa se pienenpieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös sienet ja paprika. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä muutama minuutti, kunnes ne pehmenevät. Lisää loput kasvikset. Paista sekoitellen kypsäksi. Mausta yrteillä, savupaprikalla, suolalla, pippurilla ja sitruunamehulla.
Rouhi pähkinät tehosekoittimella. Yhdistä ne linssien, kasvissoseen ja vehnäjauhojen kanssa.
Kuori ja hienonna valkosipuli. Leikkaa lehtikaali pienenpieniksi paloiksi. Kuullota valkosipulia pannulla öljyssä. Lisää lehtikaali ja paista muutama minuutti.
Kauli sulatettu taikina jauhotetulla pöydällä hieman ohuemmaksi. Laita lehtikaaliseos keskelle taikinalevyä. Lisää sen päälle linssiseos. Voitele taikinan reunat ja taittele ne massan päälle. Leikkaa tarvittaessa taikinaa pienemmäksi. Ylijääneestä taikinasta voi tehdä koristeita pinnalle.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Anna vegewellingtonin levähtää folion alla noin 10 minuuttia ennen leikkaamista.