Kasvispiirakka – suolaisessa klassikossa on mehevä täyte ja kunnolla makua
Kasvis
1 h 15 min
{
Aktiivinen 30 min
Passiivinen 45 min
Kasvispiirakka on oikea kasvimaan tyhjennys! Rapean pohjan, ihanan muhkean täytteen ja makujen yhdistelmä on yksinkertaisesti herkullinen. Ihastu sinäkin lukijamme Annen suosikkiohjeeseen!
Sekoita pohjan kuivat aineet kulhossa. Nypi joukkoon kylmä rasva. Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.
Taputtele taikina piirakkavuoan (Ø 28 cm) pohjalle ja reunoille jauhoja apuna käyttäen. (Jos käytät irtopohjaista vuokaa, leikkaa sen pohjalle leivinpaperipala ja voitele reunat.)
Nosta vuoka jääkaappiin noin puolen tunnin ajaksi. Valmista sillä aikaa täyte.
Kuori porkkanat ja sipulit. Poista paprikoiden kannat ja siemenet. Suikaloi tai kuutioi kaikki kasvikset.
Kuullota kasviksia öljyssä paistokasarissa tai isossa kattilassa, kunnes kasvikset hieman pehmenevät ja osa nesteestä haihtuu. Lisää aurinkokuivatut tomaatit ja siemenet. Nosta liedeltä.
Esipaista kasvispiirakkapohjaa 200-asteisen uunin alaosassa noin 10 minuuttia.
Sekoita kerma, munat, juustoraaste ja mausteet keskenään. Kääntele seos hieman jäähtyneen kasvistäytteen joukkoon. Levitä täyte esipaistetun pohjan päälle. Huiskauta pinnalle auringonkukansiemeniä. Paista kasvispiirakkaa vielä uunin keskitasolla 20–30 minuuttia.
Anna kasvispiirakan vetäytyä hetki ennen tarjoamista.