Ostoskori

Ostoskorissasi ei ole tuotteita.

Jatka ostoksia
Suosittelemme

Käpykakku – klassikko, joka ihastuttaa vuodesta toiseen

1 h 35 min
{
Aktiivinen 50 min
Passiivinen 45 min

Käpykakku kuuluu monen suomalaisen juhlapöytään. Perinteisen voikreemin ja marjahillon sijaan jouluisessa käpykakussa maistuvat luumuhillo, rommi ja kermavaahto.

8.2.2009
Reseptin ainekset
20 annosta
5 kpl
munaa
1 3/4 dl
sokeria
2 dl
vehnäjauhoja
1/2 dl
perunajauhoja
1 tl
leivinjauhetta
Täyte
5 dl
laktoositonta vispikermaa
1/2 dl
sokeria
2 tl
vaniljasokeria
300 g
hedelmähilloa (luumu)
Kostutus
1/2 dl
rommia
1 dl
vettä
Kuorrutus
500 g
marsipaania
1/2 dl
kaakaojauhetta

Käpykakku – ohje:

  1. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi vaahtoon. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun, korppujauhotettuun (Ø 24 cm) kakkuvuokaan. Paista 175-asteisen uunin alatasolla 40–45 minuuttia.
  2. Vatkaa kerma vaahdoksi, makeuta sokereilla.
  3. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kolmeen osaan. Kostuta pohja rommi-vesiseoksella. Levitä päälle puolet hillosta ja 1/3 kermavaahdosta. Nosta päälle toinen kakkukerros, kostuta ja täytä. Kostuta myös päällimmäinen kakkukerros.
  4. Muotoile kakku kävyn malliseksi. Leikkaa molemmilta sivuilta suikaleet kakkua pois. Nosta suikaleet pienemmiksi leikattuina paloina kakun päälle, jolloin saat käpymäisen muodon.
  5. Levitä loppu kermavaahto kakun pintaan ja täytä kolot.
  6. Lisää marsipaanin sekaan 2 rkl kaakaota. Vaivaa marsipaania käsissä, kunnes se on ruskeaa.
  7. Siivilöi pöydälle kaakaojauhetta ja kauli marsipaani 2–3 mm paksuiseksi levyksi. Pyöräytä marsipaani kaulimen ympärille ja nosta kaulimen avulla kakun päälle. Painele siististi kakun pintaan, leikkaa alareunasta ylimääräinen marsipaani pois.
  8. Leikkaa saksilla käpykakun pintaan koloja. Pidä sakset noin 45 asteen kulmassa.

Vinkki!

Jos haluat, leivo kakkupohja 1–3 päivää ennen täyttöä ja säilytä hyvin peitettynä jääkaapissa. Käpykakku mehevöityy, kun täytät sen edellisenä päivänä. Kuorruta vasta tarjoilupäivänä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirje tästä

Parhaat poiminnat suoraan sähköpostiisi.

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt