Valmista ensin pohja. Murskaa keksit täytteineen hienoksi, sulata voi ja sekoita keskenään.
Pingota 20-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Painele päälle keksi-voiseos tasaisesti. Laita kylmään odottamaan.
Sulata Fazerina-palat vesihauteessa tai mikrossa varovaisesti, laita sivuun jäähtymään hieman.
Laita täytteen liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
Vaahdota kerma kuohkeaksi, lisää siihen huoneenlämpöinen tuorejuusto, ranskankerma ja sokeri. Vatkaa tasaiseksi.
Kääntele hieman jäähtynyt suklaasula joukkoon.
Lämmitä maito kiehuvan kuumaksi mikrossa, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja sekoita yksi kerrallaan kuuman nesteen joukkoon, sekoita haarukalla tai vispilällä.
Kaada liivateneste täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla sekoittaen.
Kaada täyte pohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa n. 4 tuntia tai mielellään yön yli. Koristele ennen tarjoamista Fazerina-paloilla ja suklaarouheella.
Edit: Kommenteissa joillakin on ollut ongelmia Fazerina Bitesien sulattamisen kanssa. Ne sulavat tasaiseksi, kun käyttää mikrossa matalaa tehoa ja sekoittelee välillä. Bitesien sijasta voi käyttää aivan yhtä hyvin myös Fazerina-suklaata!