Meidän Mökki

Voiko kaivon kustannukset jakaa?

Mainos

Naapureillamme on vedenotto-oikeus tontillamme olevaan kaivoon. Onko heillä velvollisuus osallistua kaivon syvennyskustannuksiin?

Teksti Tapio Korhonen

Asiantuntija vastaa:

Naapurikiinteistöjen omistajilla on velvollisuus osallistua vedenotto-oikeudella käyttämänsä kaivon kunnostuskustannuksiin. Kaivon rasitetoimituksessa on jo voitu antaa tarpeelliset määräykset siitä, miten sen käyttäjät osallistuvat kustannuksiin.

Jos rasitetoimituksessa ei ole kirjattu, miten kustannukset jakautuvat, käyttäjät voivat sopia niiden osituksesta keskenään.

Elleivät asianosaiset ole päättäneet kunnostuskustannusten jakamisesta tai he eivät pääse asiassa sopuun, on ositteluperusteena kunkin kiinteistönomistajan kaivon käyttämisestä saama hyöty.

Kaivon kunnostamisesta ja sen ajankohdasta on aina hyvä keskustella kaikkien asianomaisten kanssa ennen kuin töihin ryhdytään. Kun kaikista kaivoa koskevista asioista on keskusteltu ja sovittu ennakkoon, on myös helpompi vaatia kunkin kaivonkäyttäjän osuutta kustannuksista.

Kaivon kunnostamiseksi tekemänne toimenpiteet vaikuttavat tarpeellisilta ja järkeviltä. En usko, että naapurikiinteistöjen omistajilla olisi mitään hyväksi katsottavaa syytä olla osallistumatta kaivon syventämisestä aiheutuneisiin kustannuksiin.

Lue lisää:

Huolla kaivo ja sadevesijärjestelmä kuntoon

Sähköt ja vesi mökille

Näin teet mökin kuntotarkastuksen

 

Julkaistu: 2.1.2017

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä